Juuli Aschan: ”Yrittäjänä ei tarvitse eikä voi olla koko ajan tuottava”
Lisää aiheesta
Juuli Aschanilta jäi aikanaan lukio kesken. Se ei ole estänyt luomasta hienoa uraa jo nuorena. Matkalle on mahtunut niin uupuminen kuin oman yrityksen perustaminenkin, ja molemmat ovat opettaneet paljon.
Kun Juuli Aschan, 25, oli lukion ensimmäisellä luokalla, hän huomasi pian, että on väärässä paikassa. Aschan oli aloittanut lukio-opinnot niin sanotusti varmuuden vuoksi, koska ei heti osannut tarttua valokuvaukseen, jota oli tehnyt jo lapsena hevostalleilla.
– Lukio-opiskelu tuntui tahkoamiselta ilman selkeitä tulevaisuuden tavoitteita. En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa lukiossa.
Jostain piti saada kiinni, ja tuolloin 16-vuotias Aschan oli jo lukion ohella alkanut kuvata asuntokuvia kiinteistövälittäjänä työskennelleelle isälleen. Aschan osoittautui nuoresta iästään huolimatta lahjakkaaksi kuvaajaksi. Hän alkoi miettiä, miten makeaa olisi päästä kuvaamaan mainoksia. Aschan löysi Tampereelta VVI-instituutin, josta oli valmistunut paljon alan kovia tekijöitä.
– Mikkelissä oli tuolloin yksi mainostoimisto, jonka tyyli kolahti ja draivi vaikutti minulle sopivalta, ja otin sen kiikariini.
Aschan valmistui kahden vuoden kuluttua oppisopimuksella kuva-artesaaniksi kyseisessä mainostoimistossa ja VVI-instituutissa. Valmistumisen jälkeen hän jäi toimistoon muutamaksi vuodeksi.
– En osannut aluksi käyttää kameran manuaaliasetuksia, mutta minulla oli visioita. Olen tosi tunnollinen, ja mainostoimistossa kompensoin ensin osaamattomuutta tekemällä ihan hirveästi hommia.
16-vuotiaana mainosmaailmassa aloittanut Aschan teki pitkiä päiviä ja vietti illat työpaikallaan opettelemassa asioita, joita ei päivisin kuvauksien takia ollut ehtinyt opetella.
– Neljän vuoden jälkeen olin uupumisen partaalla ja valmis vaihtamaan alaa. Siitä olen onnellinen, että kyseinen firma oli pieni ja sain hienon läpileikkauksen, mitä yrittäjyys tällä alalla voi olla, Aschan pohtii.
Innostus palasi uudessa projektissa
Sitten elokuvaohjaaja Aku Louhimies otti yhteyden Aschaniin ja halusi tämän kuvaamaan Tuntematon sotilas -elokuvan still-kuvia.
– Olin kuvannut paljon kaikenlaista, kuten henkilökuvia, tapahtumia ja mainoksia. Olin myös kuvannut erään indieleffan still-kuvat, jotka Louhimies oli nähnyt. Kun hyppäsin Tuntematon sotilas -elokuvaprojektiin, aloin taas innostua kuvaamisesta. Tajusin, etten sittenkään halua heittää tätä kaikkea hukkaan, johon olen laittanut kaiken aikani ja energiani useamman vuoden ajan.
Aschanin kesä meni elokuvan kuvauksissa Vekaranjärvellä ja muilla varuskunta-alueilla. Tiimi teki pitkiä päiviä metsien keskellä.
– Oli kunnia saada olla mukana, sillä oma pappani oli ollut rintamalla. Ja onhan Tuntematon sotilas ikoninen elokuva. On vaikeaa ymmärtää, millaista on ollut olla sodassa, mutta Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa siitä sai hieman fiiliksiä.
Muutto Helsinkiin tarjosi taas uutta
Aschan mietti elämänsä suuntaa ja päätti muuttaa Helsinkiin. Kun musiikkimedia YleX haki monimediatoimittajaa, Aschan päätti hakea ja sai paikan. Hän oli mukana tekemässä kanavalle visuaalista uudistusta, kuvasi artisteja ja ylläpiti sometilejä sekä teki töitä yhdessä nykyisen yhtiökumppaninsa Niko Sveinsin kanssa. Päivätyönsä ohella Aschan sai toimeksiantopyyntöjä, mutta ei ehtinyt eikä jaksanut toteuttaa kaikkea.
2019 joulukuussa Aschan jätti jo toisen media-alan unelmatyönsä ja varmat tulot. Hän perusti luovan toimiston Niko Sveinsin kanssa. Ensimmäinen asiakas oli kansainväliselle uralle tähtäävä laulaja Robin Packalen.
– Meillä oli Nikon kanssa samanlainen tyyli ja rytmi tehdä töitä, ja kumpikin haaveili yrittäjyydestä. Yksin en olisi firmaa perustanut, sillä kaipaan sparrauskaveria.
Uupumus on nykyään vahvuus
Aschan näkee, että oma tausta aina uupumista myöten on hänen vahvuutensa yrittäjänä. Se on saanut aikaan sen, että Muud Creative ottaa vain ne keikat, joista he itse innostuvat, eikä kalentereita täytetä vain täyttämisen vuoksi kaikilla pikkutoimeksiannoilla ja sälällä.
Joskus sivu suun menee merkittäviäkin työkeikkoja siksi, että Aschan arvottaa jaksamisensa nykyään korkealle.
– Vähän aikaa sitten minua pyydettiin kuvaamaan kahta suurta suomalaista popartistia, mutta minun oli pakko sanoa ei – siitäkin huolimatta, että olisi ollut mahtavaa päästä tekemään hommia heidän kanssaan. Mutta projekti tuli niin lyhyellä varoitusajalla, ja minulla olisi ollut kaikkea liikaa samaan aikaan.
Kantava voimani on ollut rohkeus hypätä uusiin juttuihin. Ja rohkeus myös luopua asioista, vaikka en ole vielä edes tiennyt, mitä tilalle on tulossa.
Aschan on joutunut opettelemaan luottamaan siihen, että vaikka töitä tekee vähemmän ja välillä ottaa lomaa, ihmiset eivät unohda häntä.
– Oma näkökulmani työnteosta on nykyään paljon terveempi juuri siksi, että työnteon kanssa meni aikanaan överiksi. Olisin varmasti nopeasti piipussa, jos minulla ei olisi tuollaista kokemusta.
Aschanin mielestä myös sohvalla loikoilu ja huononkin realityn katsominen on hyvä juttu. Yrittäjänäkään ei tarvitse eikä voi olla koko ajan tuottava.
– Voin tehdä asioita, joista ei synny jotain konkreettista asiaa tai tuotetta. Pyrin jättämään kalenteriini myös tyhjiä aukkoja, ja jaksamisen suhteen palaan aina niiden peruspalikoiden, kuten uni-, ruoka- ja liikkumisrutiinien äärelle.
Urapolku näyttää suunnitellulta
Monia kiinnostaa, miten Sveins ja Aschan jaksavat paitsi tehdä töitä yhdessä, olla myös pariskunta.
– Oli iso plussa, että teimme yhdessä töitä ennen kuin pistimme yrityksemme pystyyn. On vahvuus, että kummallakin meistä on oma osaamisalueensa, emmekä tule toistemme tonteille. Ja asiakkaillehan pystymme tarjoamaan kattavan paketin.
Aschan hoitaa myös kaikki yrityksen arkiset paperiasiat, koska on hyvä organisoimaan. Aluksi myös sen ymmärtäminen vaati opettelua, että laskutus ja juoksevat asiat ovat ihan yhtä tärkeitä kuin luovat tehtävät.
Aschan on alusta asti tituleerannut omaa firmaa Suomen värikkäimmäksi luovaksi toimistoksi ja haluaa, että Muud Creative tunnetaan väreistä ja rohkeudesta. Ensimmäinen työntekijäkin on nyt palkattu. Aschan näkee itsensä tulevaisuudessa luovana johtajana, joka koordinoi luovaa tiimiä ilman, että itse on mukana joka projektissa.
– Ystäväni juuri kysyi, miten urapolkuni voi olla niin suunniteltu. Se voi näyttää siltä ulospäin, mutta kantava voimani on ollut rohkeus hypätä uusiin juttuihin. Ja rohkeus myös luopua asioista, vaikka en ole vielä edes tiennyt, mitä tilalle on tulossa.
Matkalla luovaksi johtajaksi
Nyt Aschan on matkalla kohti luovan johtajan titteliä mutta sanoo, että ihan yhtä hyvin voi tehdä jotain ihan muuta jonkin vuoden päästä. Hän kertoo isästään, joka ryhtyi opiskelemaan täysin uutta alaa yli 50-vuotiaana.
– Kuka 16-vuotias voi edes tietää, mitä haluaa tehdä loppuelämänsä? Nuoren on tosi raskasta miettiä tuollaisia, kun aikuisenakaan ei aina tiedä, mitä haluaa tehdä. Alan tai työpaikan vaihtaminen ei tarkoita epäonnistumista. Olin hiljattain Turun saaristossa, ja siellä mietin, että olisipa siistiä pyörittää omaa majataloa. Voi olla, että sekin vielä tapahtuu, Aschan sanoo nauraen.
Me uskomme yrittäjiin. Tarjoamme kattavat palvelut ja asiantuntevat neuvot yrityksesi käyttöön. Tutustu palveluihimme. |
Lue myös:
Yrittäjäksi viisikymppisenä? Viisikymppinen ensiyrittäjä voi perustaa myös kasvuyrityksen
Justus, 16, perusti ensimmäisen yrityksensä kaksi vuotta sitten: ”Ajattelen aina isosti”
Artikkelia on päivitetty linkeillä 26.4.2022.