Urheilijaystävykset Perttu Hyvärinen ja Lelu Ojansivu tukevat toisiaan: "Parasta suhteessamme ovat aitous ja huumori”
Lisää aiheesta
Hiihtäjä Perttu Hyvärinen ja Olli-Pekka Ojansivu tietävät, minkälaiset paineet huippu-urheilijalla on menestyä. Hyvärisen stressiä ovat helpottaneet hauskojen videoiden tekeminen someen sekä syvälliset keskustelut Ojansivun kanssa.
Hiihdon MM-mitalisti Perttu Hyvärinen ja entinen lentopalloilija Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu tapasivat toisensa jääkiekkopelissä keväällä 2022. He olivat samassa seurueessa kannustamassa KalPaa. Pelin lomassa kaksikko alkoi jutella.
– Meillä synkkasi heti hyvin, Hyvärinen muistelee.
Kun hiihtäjä oli kotona, hän keksi, että pyytäisi Ojansivua managerikseen. Hyvärisellä ei ollut ollut manageria aiemmin, vaikka tarve oli ilmeinen. Hiihtäminen maailman huipulla on kallista ja aikaavievää.
Hyvärinen ei ehdi rakentaa verkostoja sponsorien saamiseksi, sillä hän viettää vuodesta noin 200 vuorokautta leiri- ja kilpailumatkoilla.
Suhde perustuu ennen kaikkea ystävyyteen ja siihen, että kaksikko tekee yhdessä kivoja ja vähän hulluja juttuja.
– Tämä on täysipäivänen työ, ja elän tällä hetkellä hiihdon ehdoilla, Hyvärinen sanoo.
Hänestä vaikutti siltä, että Ojansivu oli verkostoitunut laajasti. Lisäksi hän piti Ojansivua valloittavana persoonana.
Hyvärinen pyysi entistä lentopalloilijaa lounaalle. Managerikysymykseen Ojansivu vastasi, että ei hän ryhtyisi hiihtäjän manageriksi vaan manazeriksi. Hän ei nimittäin halunnut, että hänet sekoitetaan oikeaan manageriin.
Hyvärisen mukaan Ojansivu on hänelle paljon muutakin kuin manageri. Suhde perustuu ennen kaikkea ystävyyteen ja siihen, että kaksikko tekee yhdessä kivoja ja vähän hulluja juttuja. Hyvärinen ei toistaiseksi maksa Ojansivulle palkkaa.
Urheilijan ja viihdetaiteilijan yhtäläisyydet
Hyvärinen ja Ojansivu tiedottivat manazerisuhteen alkamisesta tiedotustilaisuutta parodioivalla videolla kesäkuussa 2022. Videosta tuli viraali – sitä on katsottu Instagramissa yli 130 000 kertaa.
Myöhemmin he ovat tehneet lisää huumorivideoita ja päätyneet niiden ansiosta televisioonkin. Kuvaajana on toiminut Hyvärisen lapsuudenystävä Akseli Muraja.
– Mikään ei ole hauskempaa kuin tehdä videoita tällä porukalla, Ojansivu sanoo.
Hyvärinen on samaa mieltä. Hänen mielestään videon pitää herättää katsojassa tunteita.
Ojansivu myöntää, ettei hän kehtaa ehdottaa hulluimpia ideoitaan ystävälleen, koska tämä saattaisi toteuttaa ne.
– Hyvärinen ei pelkää tehdä itsestään pelleä, Ojansivu sanoo.
Hyvärinen näkee ammattiurheilijan ja viihdetaiteilijan roolissa yhtäläisyyksiä. Molemmat toimivat koko kansan tunteiden tulkkeina. Hän korostaa, että hän tai Ojansivu eivät ole sosiaalisen median ammattilaisia vaan tekevät videoita omalla tyylillään.
Videoita on hauska tehdä, mutta niistä on myös rahallista hyötyä. Sponsoroimalla Hyväristä yritys saa näkyvyyttä hänen videoillaan.
– Urheilijan ei tarvitse olla välttämättä kovin menestynyt saadakseen sponsoreita. Tärkeämpää on olla jollain tapaa kiinnostava persoona, Ojansivu sanoo.
Pieni flunssa voi pilata kaiken
Ojansivu ja Hyvärinen puhuvat yhdessä esimerkiksi ammattiurheilun tuomista paineista.
– Keskustelut ovat ystävyydessämme parasta, Hyvärinen sanoo.
– Me ymmärrämme toisiamme. Olen iloinen siitä, että pystyn tukemaan Perttua hänen urheilu-urallaan. Parhaita asioita ystävyydessämme ovat aitous ja huumori, Ojansivu jatkaa.
Urheilija voi henkisesti ja fyysisesti parhaiten silloin, kun hän saa olla terveenä. Pieni flunssa pilaa monta asiaa, ja tunteiden aallonharjat ovat usein hurjia.
Kun menee hyvin, elämä on fantastista ja koko kansa hurraa. Jos menestystä ei tule, se vaikuttaa urheilijan hyvinvointiin sekä yleisöltä saatuun palautteeseen ja tukeen.
Hyvinä aikoina urheilijan talous on tavallista turvatumpi, mutta huonoinakin aikoina jostain on saatava rahaa. Ojansivu muistaa hyvin taloudelliset paineet urheilu-uraltaan.
Hiihtäjä haluaa turvata tulevaisuutensa urheilu-uran jälkeen. Hän on hankkinut omistus- ja sijoitusasunnon, metsää sekä opiskelupaikan Itä-Suomen yliopistosta.
– Harrastajan ja ammattiurheilijan erottaa se, että ammattilaisen pitäisi saada urheilusta elanto, hän sanoo.
Ojansivu oli ammattiurheiluvuosinaan myös yrittäjä. Hän perusti Suomen suurimmaksi verkkopelien yhteisöksi kasvaneen Pelaajat.com-sivuston. Nykyisin hän on toiminnassa mukana enää neuvonantajana. Entisen lentopalloilijan päivät kuluvat nykyisin töissä henkilöstöalalla.
– Minun oli lopetettava lentopallourani, koska olkapääni ei enää kestänyt, Ojansivu sanoo.
Urheilu-uran jälkeen opiskelemaan
Hyvärinen aikoo panostaa seuraavat vuodet täysillä urheiluun. Ensi kauden tavoitteena on olla kymmenen parhaan joukossa maailmancupissa.
Harjoittelu on välillä yksinäistä ja rankkaa, joten videoiden tekeminen yhdessä hyvien ystävien kanssa on tuonut sille hyvää vastapainoa. Viime kausi oli tähän mennessä hänen paras kautensa, mistä kertoo maailmanmestaruuskilpailuista tullut mitali.
– On tehnyt hyvää, kun on saanut urheilun ohella jotain muuta ajateltavaa, Hyvärinen sanoo.
Hiihtäjä haluaa turvata tulevaisuutensa myös urheilu-uran jälkeen. Hän on hankkinut itselleen omistus- ja sijoitusasunnon, metsää sekä opiskelupaikan Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden laitokselta.
Hyvärinen suunnittelee valmistuvansa metsätieteiden kandidaatiksi urheilu-uransa jälkeen. Tulevaisuuden työ löytynee metsästä.
Helpotuksekseen Hyvärinen on nähnyt Ojansivun esimerkistä, että siirtyminen työelämään urheilu-uran jälkeen voi sujua mutkattomasti. Entinen lentopalloilija saa töiden tekemisestä samalla tavalla hyviä fiiliksiä kuin ammattiurheilusta pari vuotta sitten.
– Parasta on se, että voin viettää juhlapyhät ja lomat perheeni kanssa.
OP Ryhmä sponsoroi urheilua monipuolisesti. Painopisteet ovat hyvinvoinnissa, turvallisuudessa ja asiantuntijuudessa. Tavoitteena on vaikuttaa valittujen kohteiden kautta koko Suomessa. Lue lisää. |
Lue myös:
Ammattilaiskoripalloilija Topias ja juniori Eetu: ”Parasta on, kun saa pelata ystävien kanssa”
Teatteriammattilainen perusti kotikyläänsä ranskalaisia tuotteita myyvän kaupan – ”Riski kannatti”
Tanja von Knorring venytti elämänsä merkittävintä päätöstä turhaan – ”Se on suurin asia, joka elämässä kaduttaa”