10 tapaa käyttää virkistyssetelit ennen vuodenvaihdetta
Lisää aiheesta
Onko sinulla työnantajasi myöntämiä virkistysseteleitä? Tarkista etusetelien voimassaoloaika ja käytä vanhentumassa olevat liikunta- ja kulttuurietusi nyt.
Moni saa työnantajaltaan työsuhde-etuna virkistysseteleitä, joiden tarkoituksena on kannustaa työntekijää liikunnan, hyvinvoinnin, kulttuurin tai muun työstä palauttavan toiminnan pariin.
Nyt on hyvä aika tarkastaa etujen voimassaoloaika ja ottaa breikki työn ja joulukiireiden keskelle. Jos loppuvuotesi on kiireinen, hanki henkilökohtainen sarjakortti, jota voit käyttää ensi vuonna.
Muistathan varmistaa etukäteen, että paperinen tai digitaalinen virkistyssetelisi käy maksuvälineenä haluamallasi palveluntarjoajalla.
Lisää liikuntaa elämään
Itselle mieleinen liikunta on loistava tapa palautua työpäivästä tai -viikosta.
1. Tanssi
Tanssi antaa liikkeen lisäksi paljon positiivista energiaa. Mene tunnille yksin tai kaverin kanssa, tai houkuttele kumppani mukaan paritanssikurssille. Esimerkiksi samba ja show-tanssi ovat suosittuja sekä aloittelijoille sopivia lajeja.
2. Kamppailulajit
Potkunyrkkeilyn, judon tai taekwondon kaltaiset kamppailulajit vievät nopeasti mennessään, ja kursseja on tarjolla myös vasta-alkajille. Jos kaipaat lyhyempää kamppailulajikokemusta, suuntaa krav maga -itsepuolustuskurssille.
3. Trampoliinipuisto
Trampoliinipuisto tarjoaa riemukkaan irtioton arjesta vaikka koko työporukalle. Trampoliinit eivät ole ainoastaan lasten juttu, vaan ne on tarkoitettu kaikenikäisille hyppijöille, jotka haluavat kohottaa sykettä hauskalla tavalla.
4. Laskettelu
Laskettelukausi pyörähtää joulukuussa käyntiin eteläisintä Suomea myöten, joten miten olisi talvinen päivä suksilla tai laudalla? Virkistyssetelillä voi usein maksaa sekä välinevuokran että hissiliput.
Panosta palautumiseen
Mikäpä olisi parempi tapa nopeatempoisen työviikon nollaukseen kuin palauttava liikunta, rentoutuminen spassa tai mielekäs käsillä tekeminen.
5. Jooga
Jooga laittaa veren kiertämään sekä palauttaa kehoa ja mieltä. Kokeile esimerkiksi rauhallista Yin-joogaa, joka tunnetaan hyvänä stressin lievittäjänä.
6. Spa
Kylpylän lämpimissä vesissä sekä tunnelmallisissa altaissa lepää sekä sielu että ruumis. Rentouttavan hetken kiireetön fiilis sekä rauhallinen olo kulkevat mukana uuteen työviikkoon asti.
7. Kansalaisopisto
Jos palaudut parhaiten puuhastelemalla, kansalaisopistojen monipuolisesta tarjonnasta löydät virkistävää tekemistä kädentaitokursseista teatteriin tai kirjallisuuteen.
Nauti kulttuurista
Kehon lisäksi myös mieli kaipaa virikkeitä, joita kulttuurielämykset tarjoavat.
8. Museokortti
Todellinen taiteen ystävä hankkii 74 euron hintaisen museokortin, jolla kiinnostavimpien kulttuurikohteiden ovet aukeavat vuoden ajaksi. Maltillisempi kävijä suuntaa ensin yhteen näyttelyyn.
9. Pakohuonepeli
Tosielämän seikkailupelinäkin tunnettu pakohuone on hauska haaste, joka saa varmasti ajatukset irti työasioista. Huoneesta selviytyminen haastaa aivoja ja luovuutta, sillä ulos pääsemiseksi pitää ratkoa vihjeitä ja mysteerejä.
10. Musiikkia
Virkistyssetelillä voit nauttia myös erilaisista musiikkiesityksistä. Uuden ulottuvuuden musiikkiin saat, jos osallistut soitto- tai laulutunnille.
Piditkö artikkelista? Tilaa maksuton OP Median uutiskirje, ja saat sähköpostiisi ajankohtaiset vinkit oman taloutesi hallintaan sekä asumiseen kerran viikossa. |
Lue myös:
Vain 200 askelta päivässä? Tuplaa askeleesi etätyöpäivän aikana
Osaatko tehdä tutut lihaskuntoliikkeet näin? Kolme tavallista liikettä, joihin löytyy tehokkaampikin tapa