Palkka eri riitä elämiseen, ja kukkarossa painavat aiemmin kertyneet, maksua odottelevat velat. Miten tästä kaikesta selviää?

Keinoja on – Takuusäätiön asiantuntija kertoo, mitä.

1. Aloita kartoittamalla tilanne

Laske yhteen kaikki kertyneet velat, jotta tiedät niiden kokonaismäärän. Käy sitten läpi säännölliset tulosi ja menosi ja aseta menot tärkeysjärjestykseen.

Maksa aina ensin elämiseen liittyvät välttämättömät laskut, kuten vuokra ja sähkölasku. Näiden maksamatta jättämisestä voi seurata maksuhäiriömerkintääkin vakavampia ongelmia kuten häätö tai sähköjen katkaiseminen. Lyhennä muita velkoja vasta pakollisten menojen jälkeen.

Tarkastele menojasi ja mieti, mistä voisit tinkiä. Voiko sähkölaskun tai puhelinliittymän kilpailutuksella pienentää kuukausittaisia menoja?

Selvitä myös oletko hyödyntänyt kaikki mahdolliset etuudet, kuten Kelan asumistuen. Kelan verkkosivuilta löydät laskureita, joilla voit selvittää oikeutesi tukiin.

2. Neuvottele velkojien kanssa

Jos et pysty maksamaan laskuja, neuvottele rohkeasti velkojien kanssa. Vaikka se tuntuisi sinusta kiusalliselta, pankeille ja muille velkojille tilanne on tuttu ja tavallinen.

Yritä sopia laskuille uutta maksusuunnitelmaa, kuten eräpäivän siirtoa tai maksuerän pienennystä. Jos asunto- tai muun lainan lyhennyserä on sinulle liian suuri, neuvottele lyhennysvapaasta.

Mieti ennen neuvottelua, millaisella summalla voit realistisesti lyhentää lainojasi. Lupaa mieluummin ensin hieman liian pieni summa ja kasvata sitä mahdollisuuksien mukaan myöhemmin. 

3. Pyydä apua ajoissa

Vaikka tilanne tuntuisi epätoivoiselta, jotain on aina tehtävissä. Älä sinnittele yksin, vaan puhu tilanteesta esimerkiksi puolisolle. Käänny myös velkaneuvonnan puoleen hyvissä ajoin.

Vaikeassa rahatilanteessa oleville on tarjolla maksuttomia neuvontapalveluita, kuten Takuusäätiön puhelin- ja chat-neuvonta sekä oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonta. Voit myös sopia oikeusaputoimiston kanssa tapaamisen, jossa tilanteesi käydään läpi.

Kaikkea ei tarvitse tietää tai selvittää itse: ammattilaiset osaavat kertoa, millaiset järjestelyt sopivat tilanteeseesi parhaiten.

4. Muista järjestelylaina ja sosiaalinen luotto

Velkojen järjestelykeinot riippuvat velan määrästä ja maksukyvystäsi. Niin kutsuttuja vapaaehtoisia velkojen järjestelykeinoja ovat järjestelylaina ja sosiaalinen luotto. Jos maksukykyä ei ole, edetään ulosottoon ja velkajärjestelyyn käräjäoikeuden kautta.

Järjestelylaina on uusi laina, jolla maksat pois kaikki vanhat velat ja lyhennät sen jälkeen vain yhtä lainaa. Tavoitteena on auttaa sinut pysyvästi pois velkakierteestä. Pankista haettavan lainan saamiseen vaaditaan yleensä vakituiset tulot, jotka riittävät lainan takaisinmaksuun.

Jos pankista ei voida myöntää sinulle lainaa esimerkiksi työttömyyden tai maksuhäiriömerkintöjen vuoksi, voit hakea lainalle Takuusäätiön takausta. Pankkilainaa varten myönnettävään takaukseen ja sen ehtoihin voit tutustua Takuusäätiön verkkosivuilla.

Elokuusta 2023 alkaen hyvinvointialueet myöntävät asukkailleen sosiaalista luottoa, jota voidaan järjestelylainan tavoin käyttää velkojen yhdistämiseen. Luoton maksimimäärä vaihtelee alueittain ja siitä merkitään laina-ajaksi maksuhäiriömerkintä.

Ohjeet sosiaalisen luoton hakemiseen löydät oman hyvinvointialueesi verkkosivuilta.

5. Älä maksa velkaa velalla

Velkavaikeuksista ei selviä hätäratkaisuilla: älä siis turvaudu ottamaan lainaa vanhojen velkojen maksuun, ellei kyseessä ole järjestelylaina. Etenkin kalliskorkoisten pikavippien ottaminen saattaa johtaa entistä syvempään velkakierteeseen. 

Juttuun on haastateltu Jenni Lindfors-Hussia, Takuusäätiön chat- ja verkkoneuvonnan asiantuntijaa.

​Voit varautua yllättävien menojen rahoittamiseen tai tulojen muutoksiin monella tavalla. Lue vinkit op.fi-sivuilta.

Lue myös:

Stressaavan velkakierteen selättänyt Niilo: ”Ymmärsin, että en voi aina ottaa uutta lainaa”

Näin Riikka budjetoi menonsa 1 800 euron nettotuloista – ”ihminen tulee halutessaan hirveän vähällä toimeen”

Lean perhe löysi tavan säästää merkittävästi ruokakuluissa