Parikymppinen Helka Belt oli juuri aloittanut ammattikorkeakouluopintonsa. Opiskeluaikana hän sai lisätuloja iltatöistä kaupan kassalla. Sujuvasti eteenpäin rullaava opiskelijaelämä sai käänteen vain vuoden jälkeen, kun Belt huomasi olevansa raskaana. Suhde tulevan isän kanssa ei ollut vielä kypsynyt vakavalle pohjalle, mutta pari päätti pitää yllätyslapsen.

Pian nuoret vuokrasivat yhteisen kodin ja hoitivat siellä pientä poikavauvaansa. Muutaman kuukauden kuluttua he päättivät muuttaa erilleen.

– Erosimme, sillä emme ehtineet tutustua kunnolla. Hän ei lähtenyt pakoon, mutta ikämme sekä elämäntilanteemme vuoksi olin se, joka jäi lapsen kanssa, Helka kertoo.

Äitiyslomansa aikana Belt yritti sinnitellä äitiyspäivärahan avulla. Rahaa ei ollut paljon, sillä tuki määräytyi opintojen aikana tienattujen sivutulojen mukaan. Asumislisä ei sekään riittänyt kattamaan yksinhuoltajaperheen kuluja.

– Lisän määrä on naurettavan alhainen. Opintojeni jatkuessa en päässyt iltatöihin, sillä olin lapsen kanssa yksin. Silloin talousvaikeudet alkoivat.

Nuorelle äidille kodin pyörittäminen voi käydä kalliiksi, kun talous- sekä arkitaidot ovat vielä alkutaipaleella. Beltin rahat hupenivat vaippojen, lastenruoan sekä vaatteiden kaltaisiin perustarpeisiin.

– Vaipat ovat älyttömän kalliita. Käytin myös paljon rahaa lapsen ruokaan, sillä en vielä ymmärtänyt valmistaa sitä itse.

Kolme luottokorttia

Jotta rahatilanne helpottuisi, Belt nosti opintolainaa sekä hankki ensimmäisen luottokorttinsa. Helpolta tuntuva ratkaisu vei mennessään, ja pian lompakosta löytyi jo kolme luottokorttia.

– On järkyttävää, kuinka helposti nuorelle myönnetään luottokortti. Kun rahaa tuntui saavan helposti lisää, minusta tuli huikentelevainen, ja tuhlasin turhuuksiin, hän kuvailee.

Belt ei enää pysynyt laskujensa perässä, ja postiluukusta alkoi tipahdella perintäkirjeitä. Eri luottokorteilla oli erilaiset luottoehdot maksuaikatauluineen sekä korkoineen.

– Yhtä luottokorttia piti maksaa kuukausittain takaisin, eikä minulla ollut könttämaksuihin varaa. Otin uutta luottoa maksaakseni vanhoja, ja maksoin laskun korkeakorkoisella joustoluotolla.

Luottokorttien määrä väheni kahteen, mutta talouden hoito takkusi edelleen. Belt lyhensi luottokorttivelkaa kuukausittain noin sadalla eurolla, mutta käytti summan kortilta usein jo seuraavana päivänä.

Talous oli ajautunut umpikujaan, ja kaikki Beltin kuukausitulot kuluvat luottojen kuukausimaksuihin.

Myöhemmin sain oman alan töitä sekä palkankorotuksia, mutta jatkoin tästä huolimatta vähävaraisen ihmisen elämää velkojeni vuoksi

Stoppi

Kun poika oli kolmivuotias, hänen isänsä otti enemmän vastuuta vanhemmuudesta ja alkoi hoitaa tätä vuoroviikoin. Ja kun opintojen oheiset työt olivat taas mahdollisia, luottokorttivelat alkoivat hiljalleen pienentyä.

Helpottava tilanne jatkui vain hetken, sillä luottokorttifirmojen kirjeet vaihtuivat Kelan lähettämään postiin.

– Tehdessäni töitä ja olin nostanut liikaa opintotukea, jota minun täytyi maksaa takaisin. Aina nähdessäni eteisessä Kelan kirjeen, menin paniikkiin, Belt kuvailee.

Takaisinmaksujen summat olivat suuria, mutta Belt neuvotteli Kelan kanssa maksusopimuksen. Hän kuvailee maksujärjestelyjen täyttämää elämänvaihetta katastrofiksi, ja välittömästi siitä selvittyään hän alkoi odottaa toista lastaan.

– Jotenkin selvisin siitä elämänvaiheesta, vaikka kuukausittaista käyttörahaa oli erittäin vähän. En missään vaiheessa joutunut velkojeni kanssa ulosottoon, hän kertoo.

Velkaviidakossa luoviminen jatkui vuoteen 2016 saakka, jolloin Belt havahtui elämäntilanteeseen uudella tavalla.

– Tajusin, että minulla on kaksi korkeakoulututkintoa ja olen aivan veloissani. Se oli stoppi. Päätin, etten enää käytä luottokorttia.

Belt laati taulukon, jonka avulla hän seurasi kuukausittaisia tulojaan ja menojaan. Vaikka oman alan töitä ei ollut vielä löytynyt, palkkaa tuli työstä kaupan kassalla. Belt motivoi itsensä maksamaan kalleimman luottonsa pois tekemällä tarkan maksusuunnitelman.

– Sitten aloin maksaa seuraavaa. Myöhemmin sain oman alan töitä sekä palkankorotuksia, mutta jatkoin tästä huolimatta vähävaraisen ihmisen elämää velkojeni vuoksi, hän sanoo.

Köyhän mentaliteetti

Kuluvan vuoden tammikuussa Belt maksoi viimeisen luottokorttilaskunsa. Tunne oli sanoinkuvaamaton – olihan hän maksanut velkojaan tauotta 15 vuoden ajan.

Tällä hetkellä Belt lyhentää ainoastaan opintolainaa, mutta matalan koron vuoksi hän ei pidä maksun kanssa kiirettä. Hän myös totuttelee uuteen elämäänsä, jossa karhukirjeitä ei enää tule, ja tilillä on mukavasti rahaa.

– Minulla on hyvä palkka, ja muutin hiljattain matalavuokraiseen asuntoon. Vuokran lisäksi maksan vain lapsen iltapäiväkerhoa sekä puhelinlaskua. Se on uskomatonta, hän sanoo.

Belt kertoo silti elävänsä “köyhän mentaliteetilla”, eikä hän esimerkiksi uskalla sijoittaa varojaan tai hemmotella itseään yli 30 euroa maksavilla tuotteilla.

Mieli on edelleen vähävarainen, vaikka tilin saldo kertoo toista totuutta.

Tulevaisuudessa Belt suunnittelee reissuun lähtemistä. Myös oman kodin ostaminen on käynyt mielessä, mutta sen aika ei ole vielä.

Asuntolainan ottamiseen minulla on edelleen valtava kynnys. Ensin haluan ainakin matkustaa miesystäväni kanssa Skotlantiin, hän päättää.

Lue myös:

Päivin tili oli tyhjä jo palkkapäivänä kahdesta työstä huolimatta, nyt hän säästää vanhempainvapaalla yli 500 euroa kuukaudessa

Miten saisin kerrytettyä varallisuuttani? Klikkaa laskuriin ja näet säästämisen hyödyt