Muuttujia matkan varrella

Itseään voi toteuttaa säästäjänä elämän varrella yllättävän monipuolisesti. Elämän eteen heittämiä suuria muuttujia voivat olla esimerkiksi ensimmäinen työpaikka, ensiasunnon hankinta, opiskeluaika, perheen perustaminen tai vaikka eläkeiän lähestyminen. Näiden muuttujien edessä tulemme usein pohtineeksi taloutemme kokonaiskuvaa ja mietimme uusiksi säästämisen suuntaviivoja. Etsimme tietoa omien pankkiemme tarjoamista palveluista säästämiseen ja pyydämme neuvoja vanhemmilta, kavereilta tai puolisolta. Liikkeelle lähteminen saattaa tuskastuttaa jo ihan vain siksi, että vaihtoehtoja säästämiseen on tarjolla runsaasti. Helpointa on katsoa asiaa elävän esimerkin kautta, ja siksi kerronkin, miten ja mihin olen itse eri elämäntilanteissa säästänyt.

Ensimmäinen työpaikka ja oi, sitä vapauden tunnetta! Ensimmäinen palkkakuitti singahtaa postilaatikkoon, ja tilille napsahtaa rahaa, mikä on ansaittu kovalla työllä. Tunne on käsinkosketeltavan hieno. Mihin nämä rahat sitten laittaisin? Itse muistan rehellisesti sanottuna törsänneeni ensimmäisen palkkani vaatteisiin vailla huolta huomisesta, mutta pian sen jälkeen, aloin keräämään puskuritiliä asioihin, joita halusin ostaa itsenäistymistä ja omilleen muuttamista varten. Säästin rinnakkaisen käyttötilin lisäksi myöhemmin myös ASP-tilille 50€ kuukaudessa sekä sijoitin ylioppilaslahjaksi saamiani rahoja asuntosäästämisen pesämunaksi.

Opiskeluaika ei osunut omassa elämässäni tavanomaiseen aikaikkunaan, vaan opiskelin vasta aikuisiällä. Silloin kun itse valmistuin lukiosta ja ystävät lähtivät opiskelemaan, muistan keskusteluissa viuhuneen negatiivisen suhtautumisen opintolainaan. Näkemykset ja ajat ovat muuttuneet, sillä nykyisin opintolainan ottamiseen jopa kannustetaan. Opintolaina on edullista, sen takaisinmaksuun saa helpotuksia, jos valmistuu aikataulussa ja nykyään monet valveutuneet sijoittamisesta innostuvat opiskelijat saattavat laittaa opintolainarahat poikimaan sijoituksiin.

Ensimmäinen oma asunto on asia, josta haaveilevan kannattaa alkaa säästämään jo kauan ennen kuin asia tulee ajankohtaiseksi. ASP-tili on asuntosäästäjälle oikea ratkaisu, kun asunnonosto siintää tulevaisuudessa. Kuitenkaan asunnonostohetkellä sen avaamisesta ei ole enää hyötyä. Itse säästin tuoreena asuntolaina-asiakkaana rahastoihin. Valitsin itseäni kiinnostavia vastuullisia rahastokohteita ja laskin säästettäväksi sellaisen summan, mitä ei tarvitsisi loppukuusta nyhtää rahastoista takaisin lompakkoon. Itse säästin kolmeen eri rahastoon, kuhunkin 25€ kuukaudessa.

Perheen perustamisen myötä tuloissa tapahtui merkittäviä muutoksia. Luulin olleeni hyvin varautunut tulotason putoamiseen, mutta silti se onnistui yllättämään. Pienet tulot ja kasvavat menot pakottivat minut laittamaan säännöllisen säästämisen tauolle. Se on ihan ok! Säästämistä voi tarvittaessa aina jatkaa myöhemmin tai miettiä summaa uudelleen. Vauva-arjessa käytin säästöjäni erilaisiin hankintoihin, sillä juuri niitä tarpeita varten olin säästöjä kerryttänytkin. Paras säästövinkkini vanhempainvapaa-ajalle on ehdottomasti kierrättäminen. Tarvikkeita ja vauvanvaatteita kannattaa ostaa käytettynä, sillä ne ovat käytössä niin pienen hetken!

Nykyinen elämäntilanteeni palkkatyössä ja sivutoimisena yrittäjänä mahdollistaa säästöjen kerryttämisen monellakin eri tavalla. Säästän rahastoihin, puskuritilille, sijoitusvakuutukseen ja hieman myös jopa osakkeisiin! Säästämisen erilaisia muotoja kannattaa kokeilla rohkeasti, mutta sellaisella summalla, joka soveltuu omaan elämäntilanteeseen ja omaan riskinsietokykyyn. Lisävinkkinä haluan neuvoa asettamaan itselle realistiset säästötavoitteet, joita pystyt ja haluat itse noudattaa. Säästä suunnitelmallisesti ja sellaisiin kohteisiin, mitkä sinun on säästäjänä helppo ymmärtää. On mukavampi säästää, kun tietää minkälaisiin yrityksiin esimerkiksi valitsemasi rahaston kautta sijoitat.

Yllä luetellut esimerkit pohjautuvat aitoon omaan kokemukseeni ja ovat minun omia valintojani säästäjänä! Kaikki säästämisen ja sijoittamisen tuotteet eivät välttämättä sovi kaikille, ja siksi onkin tosi tärkeää keskustella säästämisen aloittamisesta oman pankin asiantuntijan kanssa. Ota yhteyttä, varaa aika ja aloita säästäminen sinulle sopivalla tavalla.

Rohkeutta säästämisen alkuun toivottaa
Riina, OP Helsinki.