Finanssikriisin seurauksena markkinoilla siirryttiin yli vuosikymmenen kestäneeseen matalien korkojen maailmaan. Tämän mahdollisti matala, alle keskuspankkinen tavoitteiden oleva inflaatio ja historiallisesti suhteellisen matala talouskasvu.

Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – iso osa euroalueen valtionlainoista tuotti negatiivista korkoa. Pitkään jatkunut keskuspankkielvytys, matalat korot ja joukkolainojen osto-ohjelmat kuitenkin loivat maaperää inflatoriselle ympäristölle.

Tämä alkoi näkyä kunnolla koronakriisin seurauksena, kun rahan määrää kasvatettiin globaalisti ennennäkemättömälle tasolle.

Elvyttävän politiikan seurauksena inflaatio nousi euroalueella korkeimmillaan yli 10 prosentin tasolle, mikä nosti niin lyhyitä kuin pitkiäkin korkoja ennätysmäisen paljon ja nopeasti.

Inflaation kiihtymiseen vaikuttivat toki muutkin tekijät, kuten pandemian sotkemat tuotantoketjut ja Ukrainan sota, mutta rahapolitiikan vaikutusta ei ole syytä vähätellä.

Miksi ”korkoregiimi” muuttui niin nopeasti?

Laukalle lähteneen inflaation ja nopeasti kiristyneen rahapolitiikan seurauksena 12 kuukauden euribor-korko nousi 14 kuukauden aikana lähes 4,5 prosenttiyksikköä.

Vastaavia koronnousuja on nähty viimeksi markka-aikana 1990-luvun alun devalvaatioiden yhteydessä.

Korkosijoittajille tämä tarkoitti ensin erittäin huonoa vuotta korkosijoitusten arvojen laskiessa keskimäärin 10 prosenttia vuoden 2022 aikana, mutta nyt noussut korkotaso tarjoaa jatkoa ajatellen hyvän mahdollisuuden selvästi positiivisiin tuottoihin.

Samaan aikaan markkinoiden ja talouden toimijoiden odotukset tulevaisuuden inflaatiosta (seuraavat 5–10 vuotta) eivät ole merkittävästi muuttuneet. Inflaation odotetaan palaavan 2 prosentin päälle tämän ja ensi vuoden aikana. Sitä vasten nykyiset lyhyet ja pitkät korot tarjoavat hyvän taktisen ja strategisen tuottomahdollisuuden.

Korkotuottojen paluu – taktinen ja strateginen mahdollisuus

Korkomarkkinat voidaan karkeasti jakaa kahteen lohkoon: lyhyisiin ja pitkiin korkoihin. Erottava tekijä näiden lohkojen välillä on sijoitusten juoksuaika.

Edelleen korkosijoituksia voidaan tehdä mainituissa lohkoissa joko matalan tai korkean luottoriskin liikkeellelaskijoihin.

Lohkojen vuosittaista tuottopotentiaalia juoksuajan loppuun voidaan karkeasti arvioida tutkimalla sijoitusten juoksevaa tuottoa. Tämä luku liikkuu nyt lyhyen korkojen markkinassa noin 3,5 prosentin tasolla, kun se oli noin 0 prosentin tasolla vuosi sitten.

Pidempien korkojen markkinoilla pääosin valtionlainoista koostuvien joukkolainojen tuotot liikkuvat noin 3,25 prosentin tasolla (vastaava luku oli vuosi sitten noin 0 prosenttia) ja pääasiassa yrityslainoista koostuvien markkinoiden tuotot puolestaan 4,5 prosentin tasolla (vastaava luku oli vuosi sitten noin 1 prosenttia).

Juoksevien tuottojen muutos huomioiden voimme todellakin siis sanoa ”korkoregiimin” muuttuneen.

Mainittuihin tuottoihin liittyy toki riski etenkin, jos pitoaika jää mainittua lyhyemmäksi. Tällöin tuotto voi olla suurempi tai pienempi riippuen siitä, miten korkotaso sijoitusaikana on kehittynyt. Laskeva korkotaso tarkoittaa parempaa tuottoa ja nouseva heikompaa.

Nykyisessä taloussuhdanteessa, missä taantuman riski on normaalia korkeampi, voidaan nopeasti olla tilanteessa, missä korot laskevat nykytasoilta nostaen sijoitusten nykyarvoa ja siten myös alkuperäistä tuottoarviota.

Laskevien korkojen ympäristössä korkosijoitukset tuottaisivat lähivuosina paremmin kuin juokseva tuotto antaa olettaa. Korkosijoittajan näkökulmasta riskinä on puolestaan korkojen nousun jatkuminen.

Nousu voisi jatkua esimerkiksi siinä tapauksessa, että inflaatio ei rahapolitiikan kiristymisestä huolimatta laske, ja keskuspankit olisivat pakotettuja pitämään ohjauskorot korkealla pidempään tai jopa jatkamaan nostoja.

Tällöin pitää kuitenkin huomioida, että nykyinen korkotaso toimii jo selvänä ”tuottopuskurina”, eikä korkosijoitusten arvonlasku todennäköisesti olisi yhtä suuri kuin viime vuonna nähty.

Korkotuottoja on hyvä miettiä myös reaalisten tuottojen näkökulmasta. Korkosijoitusten nimelliset tuotot eivät välttämättä lohduta, jos inflaatio laukkaa ja rahan ostovoima heikkenee.

Reaalikorolla tarkoitetaan korkoa, jossa nimellisestä korosta on vähennetty odotettu inflaatio. Jos korkosijoituksen reaalikorko on negatiivinen, sijoitetun pääoman ostovoiman odotetaan laskevan, vaikka nimellinen tuotto olisi positiivinen.

Jopa "nollakorkoympäristössä", missä pitkän aikavälin inflaatio-odotukset olivat pääsääntöisesti 1–2 prosentin välillä, reaalikorot tippuivat selvästi miinukselle.

Nykyisellä markkinahinnoittelulla korkosijoitusten reaalikorot ovat kuitenkin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta selvästi positiivisen puolella. Korkosijoittajalla on siis hyvä mahdollisuus pääomien reaalisen arvon säilyttämiseen ja pieneen lisätuottoonkin.

Kun tähän yhdistää pankkien nihkeyden nostaa talletuskorkoja selvästi nousseista euribor-koroista huolimatta, korkosijoittaminen näyttää siihen liittyvistä riskeistä huolimatta houkuttelevalta.

Yleisesti ottaen olemme palanneet säästämisen kannalta normaalimpaan korkoympäristöön, mikä tarkoittaa kansantalouden tasolla pääomien tehokkaampaa allokoitumista ja siten parempaa talouskasvua.