Donald Trump on varastanut markkinoiden huomion vuoden alussa. Tulokset ovat kasvussa, mutta politiikka huolettaa. Nostimme Euroopan ja Suomen osuutta salkuissamme.
2024 oli hyvä sijoitusvuosi ja uuteen vuoteen suunnataan pitkältikin samoilla, myönteisillä askelmerkeillä. Osakkeet pysyvät ylipainossa, mutta kannattaa valmistautua viime vuotta vaisumpiin tuottoihin.
Asuntolainamarkkinat poikkeavat eri maissa toisistaan hyvin paljon. Suomessa tyypillinen asuntolainan viitekorko on euribor-korko. Syy Suomen kansainvälisesti epätavanomaisiin asuntolainakorkoihin löytyy historiasta.
Kannusta lasta säästämään jo pienestä pitäen. Samalla hän oppii rahan arvon ja tärkeitä taloustaitoja tulevaa varten. Mikä vinkeistä voisi parhaiten toimia perheessäsi?
Mennyt vuosi on lyönyt sijoittajien odotukset ja uutta vuotta kohti mennään toiveikkaissa tunnelmissa. Osakkeet jatkavat salkuissamme Yhdysvaltojen johdolla ylipainossa. Ensi vuodelta odotamme laaja-alaisesti kohtuullisia tuottoja.
Keskuspankkien hyppy inflaatiohaukoista talouskasvun tukijoiksi on merkittävä uutinen osakemarkkinoille. Vaikka epävarmuuksia riittää aina talouskasvusta geopolitiikkaan,
on osakkeilla tilaa nousta keskuspankkien elvytysaallon myötä.
Sijoitusvuosi 2024 on kääntynyt toiselle puolikkaalleen vauhdikkaissa merkeissä elokuun heilunnassa. Vuoden alussa, jos rahat ovat olleet kiinni jenkkiteknoissa, on hymy korvissa. Jos taas rahat ovat olleet Suomi-osakkeissa tai joukkolainoissa, ovat tuotot olleet vaatimattomampia. Mennyt ei ole tae tulevasta, mutta mitä sijoittaja voi syksyltä odottaa?
Välillä elämässä tulee eteen tilanteita, joissa käteisvarat eivät riitä. Kyseessä voi olla keittiöremontti tai hieman normaalia suurempi ostos. Kulutusluotolla hankintaa rahoitettaessa on syytä tarkastella luoton kokonaishintaa.
Euroopan keskuspankki EKP laski ohjauskorkoaan viime viikolla. Samalla Satakunnassa asuntojen maltillinen hintataso jatkuu. Kirjoitin viisi vinkkiä asunnon ostajalle.
Osakemarkkinat jatkoivat vahvaa menestystään toukokuussa. Tärkeimmät ajurit positiiviselle osakemarkkinalle ovat korkotason tuleva aleneminen, yritysten vahva tuloskehitys ja globaalin talouden jatkuminen vahvana.