Dramaattinen vuosi 2020 on hetki sitten jäänyt taaksemme. Vuosi tullaan luonnollisesti muistamaan koronapandemiasta, jonka päihittämiseksi on nyt vihdoinkin valoa näkyvissä rokotusten käynnistyttyä ympäri maailmaa. Finanssi- ja reaalimaailman epätasapaino oli vuoden mittaan paikoitellen jopa silmiinpistävä: osakemarkkinat toipuivat nopeasti kevään pudotuksesta, kun samaan aikaan korona edelleen runteli useita maita varsin kovalla kädellä. Vaikka finanssimarkkinat ovatkin pieni sivujuonne koronakriisiä kokonaisuutena tarkasteltaessa, ammatillisesta näkökulmasta on mielenkiintoista pohtia mitä viime vuodesta jäi käteen erityisesti ETF-sijoittajan näkökulmasta.

Teksti Mikko Aalto, Sales Manager OP Marketsissa
Julkaistu 11.1.2021

Alkuvuoden rauhallisen nousun jälkeen maaliskuu oli sijoittajille synkkä koronaviruksen lähtiessä vauhdilla leviämään läntisissä maissa. Tässä vaiheessa monelta jäi varmasti (aivan aiheesta) huomioimatta se, että ETF-toimiala vietti 30-vuotisjuhliaan. Ensimmäinen ETF nimittäin laskettiin liikkeelle Kanadassa 9. maaliskuuta 1990. ETF tunnettiin nimellä Toronto Index Participation Fund. Anekdoottina todettakoon, että monille huomattavasti tutumpi ETF SPDR S&P500 Tikkerillä SPY heräsi pörssin avauskellojen kilkkeeseen vasta tammikuun 22. päivä vuonna 1993. 

Kovasta kurssilaskusta huolimatta globaalit ETF-nettosijoitukset kasvoivat maaliskuussa 2020 reilulla 20 miljardilla dollarilla ja maaliskuun lopussa eri ETF-tuotteissa oli globaalisti sijoitettuna lähes 5 400 miljardia dollaria. Tälläkään kertaa ETF:t eivät markkinaturbulenssissa aiheuttaneet globaalia rahoitusmarkkinoiden romahtamista, vaikka näin on ennustettu tapahtuvan lähes jokaisen finanssimarkkinoiden kriisin yhteydessä alkaen suuresta finanssikriisistä vuonna 2008.

Täysin kolhuitta ETF-ekosysteemi ei toki kevään turbulenssista selvinnyt. Korko-ETF:t muuttuivat jakson aikana hintaseuraajista markkinaindikaattoreiksi, kuten maaliskuussa aiheesta kirjoitin . Kysymys siitä, onko tämä ominaisuus sitten hyve vai haitta tuoteryhmälle lienee edelleen avoin keskustelulle. Mielestäni on pääasia, että kyseisen ominaisuuden tiedostaa. 

Suurimman kolauksen kevään aikana taisivat kärsiä öljyyn sijoittavat ETF- ja ETC-tuotteet, kun öljyn WTI-laadun toukokuun toimituksen hinta meni futuurin viimeisinä kaupankäyntipäivinä negatiiviseksi. Tässä vaiheessa monella sijoittajalla heräsi kiinnostus ostaa öljyä käytännössä ilmaiseksi ja istua tynnyrien päällä tulevat vuodet raaka-aineen hinnanpalautumista odotellen ja voittoja laskien. Uskallan kuitenkin väittää, että läheskään kaikki sijoittajat eivät ennen sijoituspäätöstään olleet jaksaneet tai ymmärtäneet tutustua öljymarkkinoiden luonteeseen ja siihen, mitä esimerkiksi ns. futuurikäyrän muoto ja futuurien rullaus tarkoittaa öljy-ETC kannalta. Koitin omalta osaltani lisätä ymmärrystä aiheen ympärillä huhtikuussa julkaistussa blogissani .

Isossa kuvassa ETF-ekosysteemi kuitenkin läpäisi jälleen yhden tulikokeen omasta mielestäni varsin hyvin arvosanoin ja markkinatakaajat tekivät hyvää työtä likviditeetin tarjoamiseksi myös markkinan vaikeina hetkinä.

Osakemarkkinoiden toipumisvaiheen alkaessa maalis-huhtikuun vaihteessa teknologiasektori koki kovan nousun ihmisten siirtyessä massoina etäyhteyksien ääreen. Monien voimakkaasti kasvavien teknologiayhtiöiden hinnoittelu ei välttämättä ole niin vahvasti kiinni viimeisten kvartaalien tuloskehityksessä, joten ei ihme, että nämä yhtiöt lähtivät toipumaan etunenässä viruksen vielä levitessä voimakkaasti maailmalla.

Käänteinen ilmiö puolestaan oli nähtävissä markkinoilla marraskuun alussa, kun markkinoille saatiin tieto, että kehitteillä olevat rokotteet todella näyttivät suojaavan koronataudilta tai ainakin sen vaikeimmilta muodoilta. Pitkään alavireisesti kehittyneet arvo-osakkeet ponkaisivat voimakkaaseen nousukiitoon sijoittajien ottaessa näkemystä maailman normalisoitumisen puolesta ja teknologiasektorin osakkeet puolestaan jäivät tuottokehityksen suhteen laahaamaan.

Koronasta kumpuavien markkinaliikkeiden lisäksi itselleni jäi vuodesta 2020 mieleen temaattisten ETF-tuotteiden vahva esiinmarssi ETF:ien osalta. Temaattiset tuotteet ovat jo muutamien vuosien ajan olleet erityisesti vähittäissijoittajien mielenkiinnon kohteena ja ainakin OP:n kaupankäyntitilastot tukevat näppituntumaani siitä, että kiinnostus kasvaa edelleen kovaa vauhtia. Syykin kiinnostusta kohtaan on mielestäni selvä. Megatrendeihin sijoittaminen kiinnostaa, mutta näihin teemoihin sijoitettaessa perinteinen sektorijaottelu sopii usein huonosti, maantieteellisistä perusindekseistä puhumattakaan.

Jätän markkinatrendien ennustamisen itseäni viisaampien tehtäväksi, mutta sen verran uskallan arvata, että megatrendeihin liittyvä sijoittaminen − oli kyse sitten ilmastonmuutoksen torjunnasta tai teknologisista läpimurroista − tulee jatkumaan. Näihin sijoitustarpeisiin ETF:t tarjoavat jo nyt monia työkaluja ja uskon, että vuoden 2021 aikana saamme useita mielenkiintoisia tuotteita lisää. Rehellisyyden nimissä tulemme varmasti myös toteamaan, että osan näistä ETF:stä ei olisi koskaan pitänyt päästä suunnittelupöytää pidemmälle. Itse lupaan jatkaa työtä sijoittajiemme hyväksi perkaamalla ETF-jyviä akanoista.

Menestyksekästä sijoitusvuotta 2021!

Kirjoittaja Mikko Aalto on ETF:iin erikoistunut Sales Manager OP Marketsissa. Mikko on työskennellyt laajasti eri Marketsin tehtävissä vuodesta 2006 lähtien, ja ETF:iä kohtaan kiinnostus heräsi jo vuonna 2008.