Ok, rehellisyyden nimissä, omissa kilometreissäni on 13 vuotta lentopalloa, joista suurin osa SM-tasolla. Mäkelänrinteen urheilulukion ylioppilaana joukkuepelaamisesta puhuttiin päivittäin ja paljon.

Teksti Maiju Puskala, asiakkuusasiantuntija
Julkaistu 16.3.2022

Työskentelen asumisen ja rahoituksen palveluissa, päiviini kuuluu frontin palveluiden päivittäisjohtaminen ja kehittäminen. Meitä työskentelee frontin (maksusuunnitelman muutokset, opintolainat, puhelinpalvelu) palveluiden joukkueessa noin sata ammattilaista päivittäin. Työtapamme on entistä voimakkaammin itseohjautuvaa ja jokaisen vastuulla on johtaa omaa työtään.

Asiakaspalvelu ei meidän kokoisessamme firmassa hoidu yksin tai kaksin. Teemme töitä eri vuoroissa ja toiminnoissa. Jokaisen panos päivässä vaikuttaa siihen, miten nopeasti asiakkaat saavat palvelun. Saadun palvelun nopeus ja laatu vaikuttavat asiakaskokemukseen ja imagoon.

Jokaiselle sattuu heikomman fiiliksen päiviä eikä ole mahdollista, että jokainen päivä olisi pelkkää voittoa. Työssä saattaa hetkellisesti kyynistyä ja tuntea, ettei omalla panoksella ole merkitystä. Heikomman päivän sattuessa, ympärillä oleva joukkue paikkaa, koska se kuuluu asiaan. Työtä tehdään yhdessä erinomaisen asiakaspalvelukokemuksen eteen.

Tuloksia ja onnistumisia joukkueena

On tiedossa, etteivät päivät ole koskaan samanlaisia ja esimerkiksi tekniset haasteet ovat mahdollisia. Haasteiden ja esteiden sattuessa joukkueen yhteistyökykyä mitataan, miten selätetään tilanne ja pidetään samalla palveluita pystyssä. Joukkueen, tiimien ja kollegoiden välinen kommunikointi on tärkeässä roolissa eikä sisäistä asiakaspalvelua saa unohtaa.

Tulokset ja tehot tehdään yhdessä, joukkueena. Onnistumisista saa ja pitää iloita. Jaksan uskoa, että työt on mukavampi aloittaa kiitoksella omasta työpanoksesta unohtamatta tsemppejä ja hauskan päivän toivotuksia.

Me teemme töitä laadukkaan asiakaskokemuksen eteen joka päivä. Tukena päivittäisessä työssä ovat erilaiset tukitiimit, erilaiset palvelut ja kollegat. Tuloksiin ja menestymiseen tarvitaan kaikkien panosta. Tiimi, jengi, joukkue, porukka, monta nimeä. Kutsun kollegoitani joukkueeksi, koska tuntuu tutulta ja turvalliselta olla osana joukkuetta päivittäin.

Tsemppiä kevääseen!

Kirjoittaja Maiju Puskala työskentelee OP Keskusyhteisöllä asiantuntijana asumisen ja rahoituksen palveluissa.