Kun kuulin ensimmäistä kertaa, että siirrymme ketterämpiin, itseohjautuviin työtapoihin, mietin, mitä hyötyä siitä voisi olla meille. Kuulin muista yrityksistä, jotka ovat saavuttaneet erilaisia hyötyjä. Pystyisimmekö mekin tuottamaan enemmän arvoa asiakkaalle? Pääsisimmekö eroon ylimääräisestä byrokratiasta? Nopeutuisiko työn eteneminen? Tulisiko työstäni vieläkin mukavampaa?

Teksti Nina Mellin, Head of Agile Coaching, OP Osuuskunta
Kuva Tero Mellin
Julkaistu 7.2.2022

Muutosmatkan parissa on nyt kulunut kolme vuotta. Tänä aikana olemme miettineet syvällisesti omia työtapojamme ja muuttaneet niitä systemaattisesti ketterämmiksi ja itseohjautuvammiksi. Nyt onkin hyvä aika tehdä välitilinpäätös: What’s in it for us?

Henkilökohtaisesti tämä muutos on ollut minulle mullistava loikka kohti parempaa työelämää. Olen huomannut käytännön kautta, että ketteryys ja itseohjautuvuus sopivat monenlaiseen työhön – itse asiassa kaikkeen, jossa on tarkoitus kehittää toimintaa tavalla tai toisella eteenpäin. Omalta kohdaltani olen nyt löytänyt työtavat, joita haluan jatkossakin noudattaa ja edelleen kehittää.

Tältä väli-inventaarioni toimintatavan muuttamisen hyödyistä näyttää:

1. Työn arvo. Tunnen paljon paremmin työmme arvon ja merkityksen, koska keräämme siitä säännöllisesti palautetta.

2. Tuottavuus. Palaute ohjaa meitä keskittymään arvokkaisiin työvaiheisiin ja välttämään sellaisia tekemisiä, joita muut eivät koe tärkeiksi.

3. Oppiminen. Tutkimme päivittäin työtämme ja keskustelemme siitä, miten sitä voi tehdä vielä paremmin.

4. Fokus. Teemme itsellemme parempia tavoitteita, sillä mietimme enemmän, mitä vaikutusta haluamme saada aikaan ja ketä varten. Kirjoitamme sen myös ylös, ja elämme todeksi.

5. Kapasiteetti. Tunnistan jo aika hyvin, kuinka paljon työtä kaistalle mahtuu esimerkiksi päivässä, viikossa tai kuukaudessa.

6. Ajankäyttö. Olen vähemmän palavereissa. Hoidan asioita mieluummin kohdennetusti ja reaaliaikaisesti – soittamalla tai juttelemalla Teamsissa, joko kahdestaan tai porukalla.

7. Läpinäkyvyys. Minun ei tarvitse enää raportoida. Työ ja sen tulokset ovat läpinäkyvämmin esillä kenen tahansa tarkasteltaviksi.

8. Hukan väheneminen. Hylkäsin helmasyntini ylisuunnittelun. Nyt riittää, että tiedän, mitä on tärkeää tehdä seuraavaksi ja sen teen mahdollisimman hyvin.

9. Keskittyminen. Käynnistän paljon vähemmän asioita rinnakkain. Olen kärsivällisempi: olen oppinut laittamaan asioita jonoon. Aivoni kiittävät, kun context switchiä on vähemmän.

10. Läpimenoaika. Tuntemalla todellisen kaistani osaan ottaa sopivan määrän työtä. Se mahdollistaa töiden sujuvan ja nopean soljumisen valmiiksi saakka. En ole pullonkaulana kenellekään.

11. Ajattelu. Työpäiväni hengittävät enemmän. Minulla on aikaa myös miettiä tai jutella spontaanisti mieleen tulevasta tärkeästä näkökulmasta. Huomaan, että opin nopeammin.

12. Luottamus. Panostamme psykologiseen turvallisuuteen harjoittelemalla taitoja, jotka edesauttavat sitä. Saan päivittäin tukea työkavereilta.

13. Palautuminen. Paremmin hengittävät työpäivät tuovat mukanaan myös rauhallisemman ja palauttavamman unen.

14. Energia. Minulla riittää paljon energiaa sekä työhön että vapaa-aikaan, ja pystyn panostamaan enemmän harrastuksiin työpäivän jälkeen.

Voin siis lämpimästi suositella ketterää matkaa kaikille, jotka haluavat parempaa ja tuottoisampaa työelämää. Hienot vaikutukset työssä heijastuvat myös yleiseen hyvinvointiin ja mikäs sen kivempaa!

Kirjoittaja Nina Mellin työskentelee OP:n keskusyhteisössä Agile Coachien esihenkilönä.