Moni meistä työskentelee nykyisin moniosaajatiimeissä. Miten huomioimme monimuotoisuutta ja erilaisia vahvuuksia työelämässä ja valjastamme sen yhteiseksi voimavaraksi?

Teksti Laura Heikkurinen, Lead Agile Coach OP:n Uudistaminen ja Agile Coaching -yksikössä
Julkaistu 7.9.2020

1. Monimuotoisuutta kunnioittavassa työyhteisössä jokainen kuuluu porukkaan

Ulkopuolelle jäämisen kokemus lamaannuttaa meidät jokaisen, emmekä pysty kukoistamaan työssä ja muissa rooleissamme. Meillä ihmisillä on luontainen taipumus viihtyä samankaltaisten ihmisten seurassa. Tällöin saatamme huomaamattamme sulkea jonkun piirimme ulkopuolelle. Työyhteisöissä on tärkeää varmistaa, että luomme ympäristön, jossa jokainen meistä voi olla oma itsensä, tuntea tulevansa hyväksytyksi ja kuuluvansa mukaan porukkaan.

Monimuotoisuuden tunnistaminen ja arvostaminen sekä mukaanottamisen kulttuurin vaaliminen ovat tärkeitä positiivisen työntekijäkokemuksen rakennuspalikoita. Yksi tämän mahdollistava tekijä on kieli. Jos vältämme lyhenteitä sekä erikoistermejä ja puhumme asioista yleiskielellä, jolla puhumme esimerkiksi eri alalla työskentelevän ystävän tai perheenjäsenen kanssa, on uudenkin tiimiläisen helpompi päästä porukkaan mukaan.

2. Monimuotoisuuden tunnistaminen on ensimmäinen askel

Monimuotoisuus kattaa hyvin laajasti ihmisten erilaisuuteen liittyviä tekijöitä, kuten osaamisen, sukupuolen, iän, kielen, kulttuurin, seksuaalisen suuntautumisen ja fyysisen sekä henkisen terveyden. Tätä listaa voisi jatkaa varmasti loputtomiin. Meissä ihmisissä on yhtä lailla nopeasti reagoivia ulospäin suuntautuneita eteenpäin porskuttajia kuin hiljaisempia, seuraavaa peliliikettään pitempään poh-diskelevia persoonia.

Nykyaikana useat meistä työskentelevät moniosaajatiimeissä, jotka koostuvat erilaisten osaamisten ja työkokemusten yhdistelmästä. Tutkimuksetkin osoittavat, että mitä monipuolisemmin tiimi on rakennettu, sen parempia tuloksia se saa aikaan. Myönnettäköön, että vaikka yhteisen sävelen löytämiseen kestää pitempään, parempien lopputulosten hyödyt ylittävät merkittävästi alun kankeuden aiheuttaman vaivan.

3. Työskentely kirjavissa moniosaajatiimeissä vaatii toistemme ymmärtämistä

Olen omalla polullani työelämässä kerännyt työkaluja monimuotoisuuden tunnistamiseksi ja kaikkien mukaanottamiseksi. Pyrin esimerkiksi huolehtimaan, että tiimin hiljaisemmat pohdiskelijatkin saavat puheenvuoron ennen kuin kiireisimmät tulevaisuuteen kurottelijat ovat jo loikanneet kolme askelta eteenpäin. Tähän auttaa vaikkapa puheenvuorojen jakaminen etukäteen tai hiljainen hetki, jolloin jokai-nen ensin kirjoittaa omia ajatuksiaan ylös. Kokousten vetovuoroa voi myös kierrättää tiimissä. Näiden keinojen lisäksi minulla on tapana käyttää uuden tiimin kanssa aikaa toisiimme tutustumiseen.

Järjestin uudelle tiimilleni vahvuustyöpajan oppiaksemme tuntemaan toisiamme. Käytimme puolitoista tuntia toisiimme ja vahvuuksiimme tutustuen, mikä toi uusia näkökulmia kaikille osallistujille. Tiimin jäsenten vahvuuksien läpikäynti auttoi meitä ymmärtämään paremmin toistemme työtapoja: yksi meistä haluaa pohdiskella rauhassa asioita etukäteen itsekseen, toiselle on tärkeää päästä lopputuloksiin nopeasti. Yksilöllisten toimintatapojen tiedostaminen auttaa meitä toimimaan paremmin yhdessä, ja on jo selvästi parantanut kommunikaatiota tiimissä.

4. Empatia auttaa monimuotoisuuden tunnistamisessa

Välillä voi tuntua hämmentävältä ja hankalalta löytää itselle sopivia konkreettisia keinoja monimuotoisuuden hyödyntämiseen ja mukaan ottavan toimintamallin rakentamiseen tiimeissä. Jos pitäisi valita yksi asia, mistä aloittaa, se on minulle arjen empatia. Mitä enemmän opettelemme katsomaan tilanteita muiden ihmisten näkövinkkelistä, sitä helpompaa on alkaa nähdä monimuotoisuutta ympärillään.

Kirjoittaja Lead Agile Coach Laura Heikkurinen työskentelee OP:lla Uudistaminen ja Agile Coaching -yksikössä rakentaen uusia toimintamalleja ja johtamiskäytänteitä. Hänen johtamisfilosofiansa ja vahvasti kaikkien ihmisten tasa-arvoisuuteen perustuva maailmankuvansa rakentui jo lapsuuden ko-dissa ja vahvistui opiskeluaikana Teknillisessä Korkeakoulussa sekä hänen siirryttyään työelämään. Nämä kokemukset ovat tehneet hänestä aktiivisen sanansaattajan inhimillisen johtamisen ja monimuo-toisuuden hyödyntämisen edistämiseksi työelämässä.