Lokakuun lopusta alkaen OP-mobiilissa voi avata uudenlaisen tilin, osakesäästötilin. Mistä oikein on kyse?

Osakesäästötili on sijoitusväline, joka käytännössä tuo yksityisen osakesijoittajan samalle viivalle rahasto- ja vakuutuskuorisijoittajan kanssa. Tilin sisällä voi tehdä osakekauppaa eli ostaa ja myydä osakkeita ilman välittömiä veroseuraamuksia, kertoo OP:n senior sales manager Mikko Aalto.

Osakekaupassa myyntivoitot ja osingot ovat verollisia. Osakesäästötilin sisällä mahdollisia myyntivoittoja ei veroteta, ja myös suomalaiset osingot saa tilille verovapaasti.

– Osakesäästötilillä korkoa korolle -ilmiö vahvistuu, kun rahat pidetään tilillä, Aalto sanoo.

Verot osakkeiden myyntivoitoista ja osingoista maksetaan vasta kun rahaa nostetaan osakesäästötililtä. Mahdollista tuottoa vastaavaa osuutta verotetaan pääomatuloveron mukaisesti.

– Osakesäästötilin omistajan ei tarvitse murehtia itse ilmoituksesta verottajalle, sillä pankki toimittaa verottajalle raportin voiton osuudesta ja myös tekee siitä ennakonpidätyksen.

Säästäjällä saa olla vain yksi osakesäästötili

Ennen kuin avaa OP:n osakesäästötilin, kannattaa varmistaa, että itsellä ei ole jonkun toisen palveluntarjoajan osakesäästötiliä. Myös esimerkiksi Nordnet tarjoaa osakesäästötilejä.

Lain mukaan säästäjällä saa olla samaan aikaan vain yksi osakesäästötili. Jos tilejä on enemmän, rangaistuksena ylimääräisistä joutuu maksamaan lisäveroa 10 euroa päivässä tiliä kohden. Jos avaa vahingossa kaksi osakesäästötiliä, seurauksena voi olla tuhansien eurojen sanktiot.

– Jos on jo aiemmin avannut osakesäästötilin ja haluaisi nyt sellaisen myös meille, uutta ei saisi avata, Mikko Aalto muistuttaa.

– OP:n osakesäästötilin avauksen yhteydessä muistutetaan, että tilejä saa olla vain yksi, mutta viime kädessä asiakas on itse vastuussa asiasta.

Osakesäästötilin siirtäminen toiselta palveluntarjoajalta OP:hen ei vielä onnistu, mutta siirtomahdollisuus on tulossa myöhemmin.

Avaamisen yhteydessä tehdään talletus

OP:n osakesäästötilille voi toistaiseksi ostaa ainoastaan sellaisten suomalaisten yhtiöiden osakkeita, jotka on listattu Nasdaq Helsinki -pörssiin tai First North Suomi -markkinapaikalle.

– Muutamien Helsingin pörssissä olevien ruotsalaisyhtiöiden, esimerkiksi Telian ja SSAB:n, ostaminen ei ole vielä mahdollista, mutta myöhemmin kauppaa voi tehdä myös ulkomaisilla osakkeilla, Mikko Aalto kertoo.

Kun avaa osakesäästötilin OP-mobiilissa, avaamisen yhteydessä tilille tehdään talletus. Tilin avaajan täytyy olla täysi-ikäinen ja hänellä pitää olla jokin rahatili OP:ssa.

Osakekauppaa ei välttämättä tarvitse alkaa tehdä samantien, vaan talletuksen tekemisen jälkeen voi rauhassa pohtia, mihin osakkeisiin sijoittaisi. Tukea sijoituspäätöksiin saa vaikkapa OP Analyysin tuottamista materiaaleista, jotka kuuluvat osakesäästötiliin automaattisesti. 

– Osakesäästötilillä voi olla samanaikaisesti rahaa ja osakkeita, tai pelkästään rahaa, Mikko Aalto sanoo.

Osakesäästötilille voi tallettaa pääomaa enintään 50 000 euroa.

Sopii pitkäjänteiselle sijoittajalle 

Osakesäästötili sopii parhaiten pitkäjänteiselle sijoittajalle ja pitkäaikaiseen säästämiseen.

– Osakesäästötili voi olla hyvä tuote, jos aikoo käydä aktiivisesti osakekauppaa, koska verot eivät realisoidu, kun kauppaa tekee tilin sisällä, Mikko Aalto sanoo.

Pitkäaikaisen säästämisen vuoksi tili voi olla hyvä väline myös lapsille sijoittamiseen. Se sopii myös aloittavalle sijoittajalle, sillä veroseuraamuksia ei tarvitse miettiä joka vuosi.

– Jos suomalaiset osakkeet kiinnostavat, osakesäästötili on helppo tapa lähteä liikkeelle.

Monelle sijoittajalle voi olla paras ratkaisu käyttää rinnakkain osakesäästötiliä ja arvo-osuustiliä. Arvo-osuustili on arvopapereiden säilytyspaikka, jolle voi ostaa osakkeiden lisäksi vaikkapa joukkovelkakirjoja ja ETF:iä.

– Kun käyttää sekä osakesäästötiliä että arvo-osuustiliä, saa käyttöön mahdollisimman laajan tuoteavaruuden. Tilit täydentävät toisiaan, sillä eri osakkeille voi valita kannattavimman tilin.

Omistaja-asiakkaille osakesäästötilin säästäjän kuukausipaketti on maksuton. Osakekaupan arvosta velotetaan 0,15 prosenttia, minimissään viisi euroa. Aktiivisen kaupankävijän kannattaa puolestaan valita Sijoittajan palvelupaketti, jolloin kuukausimaksu on hieman korkeampi mutta kaupankäyntihinnat puolestaan edullisemmat.

Miten osakesäästötili avataan? Lue helpot ohjeet.

Osakesäästötilin tarjoaa osuuspankki. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea sekä sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Myös odotettu tuotto voi jäädä saamatta. Verotus määräytyy kunkin asiakkaan olosuhteiden mukaan ja voi tulevaisuudessa muuttua.