Tästä artikkelista voit lukea OP:n asiantuntijoiden ajantasaisia nostoja ja analyysiä osakemarkkinoiden käänteistä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Voit lukea sijoittamisen ajankohtaisista asioista myös OP Sijoittamisen Instagramista ja Twitteristä.

On hyvä muistaa, että omaa sijoitussuunnitelmaa kannattaa noudattaa myös poikkeusoloissa. Lue asiantuntijan sijoitusvinkit kriisiaikoihin

Päivittyvä seuranta

Maanantai 23.5.2022

Viime viikon perjantaina riskisentimentti kehittyi vailla selvää suuntaa tunnelmien pysyttyä erittäin hermostuneina ja ailahtelevina. Sentimentti sai aluksi nostetta Kiinan keskuspankin koronlaskusta, mutta tutut epävarmuustekijät hiipivät nopeasti takaisin sijoittajien mieliin ja markkinat käänsivät katseensa takaisin kasvu- ja inflaatiohuoliin.

Osakemarkkinoilla nähtiin perjantaina jälleen voimakasta volatiliteettia. Kiinan keskuspankin koronlaskun tuoma toiveikkuus siivitti Euroopan osakeindeksit aluksi mukavaan lentoon, mutta kurssikehityksen parhaat mehut hyytyivät kaupankäynnin loppupuolella. Stoxx Europe 600 -indeksi punnersi 0,7 %:n nousuun defensiivisten sektorien johdolla, mutta viikkotasolla indeksi päätyi kuitenkin hienoiseen (-0,6 %) laskuun.

Yhdysvaltojen markkinoilla nähtiin jälleen voimakasta volatiliteettia, mutta päiväliikkeet hyytyivät lopulta laimeiksi. S&P 500 -indeksi kävi hetkellisesti yli 20 %:n laskussa tammikuun alun ennätystasoon peilattuna, mutta kaupankäynnin loppupuolen räväkkä toipuminen nosti indeksin torstain päätöstasolle.

Sektorikohtaiset liikkeet jäivät epäyhtenäisiksi terveydenhuolto-, kiinteistö- ja energiaosakkeiden nousun tasapainottaessa kuluttajatuote-, teollisuus- ja viestintäyhtiöiden alamäkeä. Vähittäiskauppayhtiöiden piinaviikko pitkittyi heikkojen tulosraporttien ajamana (mm. Ross Stores ja Kohl’s) ja sektori laski viime viikon aikana jopa 7,3 %:lla. S&P 500 -indeksi kirjasi jo 7. perättäisen laskuviikon (-3,1 %), joka on pisin laskuputki vuoden 2001 jälkeen ja Dow Jonesilla meni vielä heikommin, sillä 8. viikon laskuputki on pisin peräti vuoden 1923 jälkeen.

Aasian markkinat ovat avanneet viikon pääsääntöisesti laskulla sijoittajien hermoillessa Pekingin koronatilannetta. Futuurit viitoittavat länsimarkkinoille voimakasta nousuavausta, joten markkinoiden pomppuinen meno on pitkittymässä.

Keskiviikko 18.5.2022

Markkinoiden volatiili kehitys jatkui ja riskisentimentti vahvistui eilen odotettua suotuisamman talousdatan avittamana. Yhdysvaltojen huhtikuun aktiviteettiluvut kertoivat liittovaltion vahvasta kehityskulusta tuoden ainakin hetkellistä helpotusta markkinoiden kasvupelkoihin.

Keskuspankit jatkoivat yhä haukkamaisemmalla retoriikkalinjalla, mutta vihjeet rahapolitiikkalinjan nopeasta kiristymisestä eivät riittäneet jäähdyttämään tunnelmia.

Osakemarkkinoilla nähtiin voimakas toipumispäivä ennakoitua suotuisamman talouskehityksen avattua ovia helpotusrallille. Euroopan markkinat kirjasivat kolmannen perättäisen nousupäivän osakkeiden edetessä laaja-alaisesti yläviistoon. Vanhan mantereen osakeindeksit nousivat yleisesti 1-1,5 %:n tahdilla ja erityisesti sykliset yhtiöt rymistelivät ylöspäin sentimentin kohentuessa.

Yhdysvaltojen markkinoilla nähtiin voimakasta päivänsisäistä heiluntaa, mutta kaikki kolme pääosakeindeksiä puskivat 1,3-2,8 %:n nousuun ennakoitua vahvemman talouskehityksen siivittäminä. Alkuvuoden aikana kovaan mankeliin joutuneet kasvuosakkeet kirjasivat reippaimmat nousulukemat, mutta osakkeiden kehitys oli laaja-alaisesti vahvaa. Kauppaketjujätti Walmartin pehmeä tulos painoi yhtiön kurssin rajuun 11,7 %:n laskuun vetäen koko päivittäistavarasektorin alamäkeen.

Aasian osakemarkkinat ovat kehittyneet tänään aamulla kaksijakoisesti, vaikka Kiinan viranomaisilta on saatu vihjeitä teknologiasektorin säätelyn keventämisestä. Länsimarkkinoiden osakefutuurit maalailevat tunnustelevaa avausta.

Maanantai 16.5.2022

Erittäin ailahteleva viime viikko päättyi positiivisissa tunnelmissa ja riskisentimentti löysi uutta tuulta purjeisiinsa selvien ajurien puuttumisesta huolimatta. Keskeisiin markkinoita jo viikkoja liikuttaneisiin teemoihin ei saatu perjantaina juurikaan lisävaloa.

Osakemarkkinoilla nähtiin perjantaina voimakasta nousua pitkän laskuputken jälkeen. Painuneet kurssitasot houkuttelivat sijoittajat jälleen ostolaidalle, mutta fundamenttinäkymän muuttumattomuus heittää tumman varjon kurssinousun kestokykyisyyden ylle. Kasvuyhtiöt olivat erityisen kovassa vedossa jättäen arvoyhtiöt selvästi jalkoihinsa.

Euroopan osakeindeksit kiipesivät kaupankäynnin edetessä koko ajan korkeammille tasoille ja Stoxx Europe 600 -indeksi nykäisi lopulta 2,1 % plussalle syklisten sektorien tukemana. Perjantain nousu auttoi Euroopan osakemarkkinoiden viikkoliikkeen positiiviseksi.

Yhdysvaltojen markkinoilla saatiin balsamia haavoihin alkuviikon heikkouden jälkeen ja kurssitasot kääntyivät voimakkaaseen nousuun. Pääosakeindeksit nousivat laaja-alaisesti 1,5–3,8 %:n tahdilla. Perjantain vahvuudesta huolimatta S&P 500 -indeksi hyytyi viikkotasolla 2,4 % pakkaselle kirjaten 6. perättäisen laskuviikon, joka on pisin laskuputki vuoden 2011 jälkeen. Nasdaq pakitti viime viikolla 2,8 %:lla sinetöiden siten peräti 7. perättäisen laskuviikkonsa.

Aasian viikko on käynnistynyt kaksijakoisissa merkeissä ja Kiinan markkinat ovat painuneet laskuun surkeiden huhtikuun aktiviteettilukujen saattelemana. Kiinan talouden ankeus on kääntänyt myös länsimarkkinoiden futuurit laskuun.

Perjantai 13.5.2022

Tunnelmat pysyivät eilen hermostuneina ja riskisentimentti painui yhä heikommaksi markkinoiden murehtiessa tuttuja epävarmuustekijöitä. Kasvuhuolet painoivat osakkeita, korkotasoja, kasvulle herkkiä teollisuusmetalleja sekä pitkiä inflaatio-odotuksia ja ruokkivat toisaalta turvasatamavaluuttojen kysyntää. Kryptovaluutoissa nähtiin volatiili päivä Terran täydellisen romahtamisen seurauksena, mikä ruokki osaltaan yleistä varovaisuutta.

Osakemarkkinoiden heikkous pitkittyi riskitekijöiden lannistaessa mielialoja ja globaali MSCI World -indeksi on nyt laskenut lähes 20 % tammikuun alun huipputasoltaan. Euroopan markkinoiden keskiviikon toiveikkuus pyyhkiytyi hetkessä pois ja maanosan osakeindeksit avasivat rymylaskuun, joskin kurssitasot toipuivat hieman kaupankäynnin edetessä. Esimerkiksi Stoxx Europe 600 -indeksi päätyi 0,8 % pakkaselle energia-, yhdyskuntapalvelu- raaka-aine- ja kiinteistöyhtiöiden miehittäessä laskukärkeä.

Yhdysvaltojen kaupankäyntiä leimasi hermostunut sahailu markkinoiden etsittyä selvää suuntaa. S&P 500 -indeksi kävi päivän sisäisesti liki 2 %:n laskussa, mutta sijoittajien palaaminen ostolaidalle palautti indeksin lähelle keskiviikon päätöslukemia. Kaikkien pääosakeindeksien liikkeet jäivät lopulta maltillisiksi ja alasektorien liikkeet epäyhtenäisiksi.

Aasian markkinoilla on koettu aamulla helpotusralli Fedin eli Yhdysvaltojen keskuspankin Jerome Powellin toppuuteltua jälleen 75 kp:n nostojen mahdollisuutta ja myös osakefutuurit lupailevat länsimaihin reipasta nousuavausta pitkän heikkouden jälkeen.

Keskiviikko 11.5.2022

Riskisentimentti kehittyi eilen vailla selvää suuntaa eri markkinoiden painottaessa eri ajureita. Osakemarkkinat toipuivat edeltävien päivien rymylaskun jälkeen, mutta korkojen ja raaka-aineiden painuminen sekä turvasatamavaluuttojen vahvuus kertoivat epävarmoina pysyneistä tunnelmista.

Osakemarkkinat ponnistivat eilen nousuun halventuneiden kurssitasojen houkuteltua sijoittajat takaisin ostolaidalle, mutta osakeindeksien paras viretila hyytyi kaupankäynnin loppupuolella. Viime päivinä kovassa laskussa olleet teknologia- ja energiaosakkeet saivat hieman balsamia haavoihinsa.

Euroopassa osakeindeksit intoutuivat hetkellisesti voimakkaaseen nousuun ja esimerkiksi Dax kävi 2,5 % plussalla ennen maltillistumistaan 1,2 %:n nousuun. Yhdysvaltojen markkinoilla nähtiin voimakasta sahailua sijoittajien hermostuneisuuden ajamana. S&P 500 -indeksi päätyi 0,3 % plussalle teknologia- ja energiayhtiöiden nousun dominoidessa defensiivisten kiinteistö- ja yhdyskuntapalveluyhtiöiden tuomaa laskupainetta. Erittäin syvissä vesissä uinut Nasdaq toipui 1,0 %:lla.

Tänään aamulla Aasian osakemarkkinat ovat kirineet nousuun Kiinan koronatartuntojen laskun tuodessa pieniä valonpilkahduksia ankeuteen. Osakefutuurit maalaavat hienoista nousuavausta länsimarkkinoille ennen tänään julkaistavia erittäin kiinnostavia Yhdysvaltojen inflaatiolukuja.

Maanantai 9.5.2022 

Viime viikko päättyi happamissa merkeissä ja riskisentimentti jatkoi heikkenemistään markkinoiden murehtiessa talousnäkymän synkkenemistä, voimakkaita inflaatiopaineita ja globaalin rahapolitiikkalinjan nopeaa kiristymistä.

Johtavat G7-teollisuusmaat päättivät viikonlopun aikana irtautua vähitellen venäläisöljystä, mutta öljymarkkinat ovat ottaneet päätöksen rauhallisesti vastaan.

Osakemarkkinoiden alamäki jatkui perjantaina tuttujen huolien kasaantuessa. Sijoittajien varovaisuudesta kertoi se, että osakemarkkinoilta on virrannut rahaa poispäin nyt jo neljä viikkoa perättäin.

Erityisen reipasta laskua nähtiin Euroopan markkinoilla, jotka reagoivat viiveellä Yhdysvaltojen torstain rymylaskuun. Stoxx Europe 600 -indeksi pakitti 1,9 %:lla kaikkien muiden alasektorien paitsi energian hyytyessä miinukselle. Stoxx Europe 600 -indeksi kirjasi viime viikolla peräti 4,6 %:n viikkolaskun alleviivaten osakemarkkinoiden heikkoutta.

Yhdysvaltojen markkinat eivät löytäneet kovaa maata jalkojensa alle torstain poikkeuksellisen heikkouden jälkeen, vaan indeksit jatkoivat yhä laskussa ennakoitua vahvemmasta talouden kehityksestä huolimatta. S&P 500 -indeksi päätti viikon 0,6 % pakkaselle ja Nasdaq hyytyi -1,4 %:n lukemaan. Loppuviikon heikkoudesta huolimatta S&P 500 -indeksi polki viikkotasolla paikoillaan ja Nasdaq laski 1,5 %:lla.

Kurssilasku on jatkunut reippaana Aasian aamun kaupankäynnissä Kiinan pääministeri Li Keqiangin varoiteltua talouden tilasta. Futuurit maalaavat ankeaa viikon avausta länsimarkkinoille.

Maanantai 2.5.2022

Viime viikko päättyi alakuloisissa tunnelmissa ja riskisentimentti heikkeni markkinoiden murehtiessa edelleen Ukrainan sodan, korkean inflaation, nopeasti kiristyvän globaalin rahapolitiikkalinjan sekä Kiinan koronatilanteen yhteisvaikutusta. Tuloskauden anti aiheutti myös päänvaivaa ja Yhdysvaltojen teknologiajättien tulosraportit tuottivat tylyjä pettymyksiä.

Osakemarkkinoiden huhtikuu päättyi kaksijakoisissa merkeissä. Euroopan osakemarkkinat punnersivat perjantaina nousuun vilkkaana jatkuneen tuloskauden ja pitkälti odotuksiin osuneiden talouslukujen avattua ovea kurssinousulle.

Vanhan mantereen nousukärkeä miehittivät raaka-aine-, kuluttajatuote- ja terveydenhuoltoyhtiöt. Stoxx Europe 600 -indeksi piti huhtikuussa hyvin pintansa lukuisten riskitekijöiden pyörityksessä ja indeksi painui vain 1,2 %:lla.

Yhdysvaltojen markkinoilla puhalsi perjantaina kylmä tuuli ja osakeindeksit painuivat rajuun laskuun sijoittajien petyttyä teknologiajättien tulosraportteihin (mm. Amazon -14,1 % ja Apple -3,7 %) ja myös korkojen nousu antoi vauhtia osakkeiden alamäelle. Pääosakeindekseistä S&P 500 laski tuntuvalla 3,6 %:lla ja teknologiapainotteinen Nasdaq peräti 4,2 %:lla.

Heikkoutta ei päässyt pakoon sektorivalinnoilla, vaan kaikki alasektorit laskivat voimakkaasti. Huhtikuu jäi historiankirjoihin erittäin heikon kurssikehityksen aikakautena, sillä S&P 500 -indeksi painui kuukauden aikana 8,8 %:lla ja Nasdaq jopa 13,3 %:lla, joka on kovin kuukausilasku lokakuun 2008 jälkeen.

Tunnelmat ovat olleet alavireiset myös Aasian aamun kaupankäynnissä, mutta kurssiliikkeet ovat jääneet maltillisiksi Kiinan markkinoiden ollessa kiinni juhlapyhästä johtuen. Futuurit signaloivat Eurooppaan selvää laskuavausta, mutta Yhdysvaltojen markkinoiden toipumista perjantain rökälelaskusta.

Perjantai 29.4.2022

Riskisentimentti vahvistui eilen voimalla päivän tuloskimaran piristettyä mielialoja ja jätettyä tutut viikkoja uutisotsikoita hallinneet riskitekijät varjoonsa. Markkinat ohittivat Yhdysvaltojen talouden alkuvuoden yllättävän yskähtelyn vähäeleisesti. Öljy kallistui markkinoiden varautuessa uutislähteiden väläyttelemään EU:n venäläisöljyn tuontikieltoon.

Osakemarkkinoilla nähtiin eilen voimakas nousupäivä positiiviselle puolelle kallistuneiden tulosraporttien palauttaessa tulevaisuudenuskoa ja tuodessa sijoittajat jälleen ostolaidalle. Sentimenttiä tuki erityisesti teknologiajätti Metan (+17,6 %) huima kurssiralli, mutta myös monet muut kasvuyhtiöt kallistuivat reippaasti.

Euroopan markkinat jatkoivat noususuunnassa ja talousalueen pääosakeindeksit kirjasivat mukavia plussalukemia (mm. Dax +1,4 %) teknologia- ja energiaosakkeiden johtaessa nousumarssia. Yleiskehityksestä poiketen OMX Helsinki lipui 0,7 % pakkaselle markkinoiden otettua päivän tulosraportit happamasti vastaan.

Yhdysvaltojen osakeindeksit ampaisivat voimakkaaseen nousuun teknologiaosakkeiden siivittäminä. S&P 500 -indeksi puski 2,5 %:n nousuun ja Nasdaq peräti 3,1 % plussalle kuitaten koko alkuviikon alakulonsa. Teknologiaosakkeiden ohella viestintä-, energia- ja kuluttajatuoteyhtiöt kallistuivat voimalla ja nousu oli muutenkin erittäin laaja-alaista.

Länsimarkkinoiden nousuiloittelu on levinnyt myös Aasian markkinoille Kiinan hallinnon peräänkuuluttaessa talouskasvun tukemista. Futuurien perusteella länsimarkkinoiden viikon viimeinen kaupankäyntipäivä on käynnistymässä epäyhtenäisissä merkeissä. Eurooppaan on luvassa voimakas nousuavaus, mutta Yhdysvaltojen kurssit ovat painumassa Amazonin ja Applen eilen markkinoiden sulkeutumisen jälkeen tarjoilemien vaisujen tulosraporttien lannistamana.

Keskiviikko 27.4.2022

Markkinoiden ankea jakso pitkittyi ja riskiaversio valtasi eilen yhä selvemmin mielialoja tuttujen varovaisuutta puoltavien teemojen otettua niskalenkin positiivisista ajureista. Markkinat murehtivat edelleen Ukrainan sodan heijastusvaikutuksia ja Venäjän ilmoitus Puolan ja Bulgarian kaasutoimitusten katkaisusta tästä aamusta alkaen ruokki pelkoja energiamarkkinoiden tilasta.

Myös aggressiiviseksi ennakoitu globaalin rahapolitiikkalinjan kiristyminen ja Kiinan koronatilanne painoivat yhä mielialoja. Tuloskaudestakaan ei saatu totuttua tukea, sillä yhdysvaltalaisten jättiyhtiöiden tulokset jättivät kaksijakoisen maun ja markkinoille pohdittavaa.

Osakemarkkinoiden tunnelmat olivat eilen erittäin happamat sijoittajien keventäessä riskitasojaan. Geopolitiikka-, rahapolitiikka- ja Kiinahuolet yhdessä kaksijakoisen tuloskauden kanssa ohjasivat sijoitusvirtoja turvasatamien suuntaan. Erityisesti korkeasti arvostetuista teknologia- ja momentumyhtiöstä puhalleltiin ilmoja pihalle ja myös sentimentille herkät pienyhtiöt ottivat voimakkaasti osumaa.

Euroopan osakemarkkinat pyrkivät aluksi rekyylinousuun maanantaina voimakkaan laskun jälkeen, mutta orastava lento ei kestänyt loppuun saakka, vaan indeksit niiasivat tuntuvasti pakkaselle (mm. Stoxx Europe 600 -0,9 %).

Yhdysvalloissa kirjattiin raju laskupäivä ja pääosakeindeksit painuivat tylyllä 2,4-4,0 %:n tahdilla. Ainoastaan energiayhtiöt pitivät pintansa, mutta viestintä-, teknologia- ja kuluttajatuoteyhtiöt kirjasivat yli 3 %:n laskulukemia. Nasdaq painui alimmalle tasolleen joulukuun 2020 jälkeen ja indeksi on laskenut tänä vuonna jo 20,2 %.

Aasian osakemarkkinat ovat valutelleet aamulla alaspäin länsimarkkinoiden eilisen heikkouden vanavedessä, mutta Kiinan markkinat ovat pinnistäneet nousuun. Futuurien perusteella länsimarkkinat ovat avautumassa kaksijakoisissa merkeissä sijoittajien sulatellessa Yhdysvaltojen teknojättien kaksijakoisia tulosraportteja.

Maanantai 25.4.2022

Viime viikko päättyi vaisuissa tunnelmissa ja riskisentimentti heikkeni voimalla markkinoiden hermoillessa globaalin rahapolitiikkalinjan nopeaa kiristymistä, Kiinan koronatilannetta sekä tuloskauden antia. Päivän datavirta jätti kaksijakoisen kuvan talouskehityksestä, eikä siten jaksanut tuoda vastapainoa epävarmuustekijöille.

Emmanuel Macronin voitto eilisissä Ranskan presidentinvaaleissa on otettu markkinoilla helpottuneena vastaan, mutta vaalituloksesta huolimatta markkinoiden yleisilme on pysynyt tänään aamullakin varovaisena.

Osakemarkkinoiden viime viikko päättyi tylyn laskun merkeissä. Sijoittajat pelästyivät globaalin rahapolitiikkalinjan nopeaa kiristymisnäkymää ja myös kaksijakoinen tuloskauden anti lannisti mielialoja. Lasku oli erittäin laaja-alaista, eikä heikkoutta päässyt pakoon sektorivalinnoilla rahan virratessa ulos osakemarkkinoilta. Suurimman myyntipaineen alle jäivät kasvu- ja sykliset osakkeet.

Euroopan alkuviikon sinnittely vaihtui reippaaseen luisuun ja esim. Stoxx Europe 600 -indeksi pakitti 1,8 %:lla. OMX Helsinki sai oman osansa heikkoudesta, mutta 1,5 %:n luisusta huolimatta viikkoliike jäi plussalle (+0,8 %).

Yhdysvaltojen markkinat jatkoivat toista päivää peränjälkeen tylyssä laskussa ja pääosakeindeksit niiasivat 2,6-2,8 %:n tahdilla sijoittajien hermoillessa Fedin korkonäkymiä. Huhtikuu on mennyt Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla surkeissa merkeissä ja indeksit ovat kirjaamassa voimakkaat kuukausilaskut, ellei tämän viikon painavat tulosjulkaisut (mm. Apple, Amazon, Alphabet ja Meta) käännä osakemarkkinoiden suuntaa.

Osakkeiden voimakas lasku on jatkunut Aasian aamun kaupankäynnissä markkinoiden hermoillessa korkokehitystä sekä Kiinan rajujen koronatoimien talousvaikutuksia. Osakefutuurien perusteella Euroopan markkinat ovat avaamassa tylyyn laskuun Macronin vaalivoiton tuomasta helpotuksesta huolimatta, mutta Yhdysvaltoihin on odotettavissa maltillisempi laskuavaus.

Torstai 21.4.2022

Tunnelmat muuttuivat eilen varovaisemmiksi ja riskisentimentti heikkeni hienoisesti, vaikka edelleenkään ei löytynyt yhtä selvää kaikkia omaisuusluokkia ohjaavaa markkina-ajuria.

Tunnelmia lannisti Ukrainan sodan tuoma epävarmuus, Yhdysvaltojen asettamat uudet kosmeettiset Venäjä-pakotteet, Kiinan kipuilu koronatilanteen kanssa sekä lisämerkit Euroopan hintapaineiden kasaantumisesta. Myös tuloskauden anti jäi aiempia päiviä ristiriitaisemmaksi perustellen varovaisia mielialoja.

Osakemarkkinoiden kaksijakoinen kehitys jatkui niin talousalueiden kuin sektoreidenkin osalta. Euroopan markkinat riehaantuivat tuntuvaan nousuun yksiselitteisten ajurien puuttumisesta huolimatta. Maanosan keskeisimmät osakeindeksit nousivat 0,8-1,7 %:n tahdilla syklisten sektorien oivan vireen tukemina.

Yhdysvaltojen osakeindeksien päiväliikkeet jäivät epäyhtenäisiksi. Netflixin tilaajamäärien lasku ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen romahdutti yhtiön kurssin (-35 %) vetäen samalla teknologiapainotteisen Nasdaqin 1,2 %:n laskuun. S&P 500 -indeksi sahaili koko päivän tiistain päätöstasojen tuntumassa (-0,1 %), mutta tasapainotettu indeksi puski 0,6 % plussalle signaloiden pienemmän painoarvon yhtiöiden suotuisaa kurssikehitystä. Defensiiviset sektorit olivat päivän voittajia.

Aasian osakemarkkinat ovat jatkaneet aamulla pääosin nousussa, mutta Kiinan markkinat ovat painuneet yhä alemmaksi markkinoiden petyttyä maan elvytystoimien puutteeseen. Osakefutuurien perusteella länsimarkkinat ovat avaamassa kohti korkeampia tasoja Teslan iloisen tulosyllätyksen tukemana.

Tiistai 19.4.2022

Riskisentimentti kehittyi pääsiäisen aikaan tunnustellen vailla selvää suuntaa. Markkinat puntaroivat edelleen tuttuja teemoja eli Ukrainan sodan vaikutuksia, tuotantoketjujen ongelmia, inflaatiopaineita ja globaalin rahapolitiikkalinjan nopeaa kiristymistä ja myös viime viikolla käynnistyneen tuloskauden antia.

Maailmanpankki laski kasvuennusteitaan reippaasti Ukrainan sodan heijastusvaikutuksiin vedoten ja Kiinan vaisut maaliskuun aktiviteettiluvut lisäsivät entisestään markkinoiden kasvuhuolia.

Osakemarkkinoiden kaupankäyntivolyymi on jäänyt pääsiäisen ympäristössä laimeaksi ja osakemarkkinat ovat kehittyneet epäyhtenäisesti eri talousalueilla. Euroopan osakeindeksit puskivat kiirastorstaina kohtuulliseen nousuun EKP:n yllätyksettömän korkokokouksen jälkimainingeissa. Stoxx Europe 600 -indeksi ponnisti 0,7 % plussalle kaikkien muiden alasektorien paitsi teknologiayhtiöiden kirjatessa nousua.

Yhdysvaltojen markkinoilla tunnelmat ovat olleet vaisummat. Pääosakeindeksit hyytyivät kiirastorstaina selvään laskuun, mutta eilen indeksit polkivat paikoillaan selvien uusien ajurien loistaessa poissaolollaan ja markkinoiden sulatellessa Q1-tuloskauden antia. Kasvuyhtiöt pärjäsivät arvoyhtiöitä heikommin pitkien korkojen nousumarssin lannistamina.

Tänään aamulla Aasian markkinat ovat kehittyneet vailla selvää suuntaa, mutta Kiinan osakemarkkinat ovat painuneet laskuun säätelypelkojen ja kiinteistösektorin kipuilun myötä. Futuurit signaloivat länsimarkkinoille epäyhtenäistä starttia.

Keskiviikko 13.4.2022

Eilen iltapäivästä Suomen aikaan julkaistiin Yhdysvaltain maaliskuun inflaatioluvut. Katso alla olevalta videolta seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäisen ajatukset luvuista ja niiden vaikutuksista markkinoihin. 

Riskisentimentti haki eilen selvää suuntaa, mutta heikkeni lopulta hienoisesti markkinoiden tasapainoiltua vastakkaissuuntaisten ajurien välillä. Yhdysvaltojen ennakoitua pehmeämpi pohjainflaatiokehitys ruokki toiveita inflaatiopiikin käsillä olosta tukien tunnelmia, mutta ilo jäi lyhytaikaiseksi Vladimir Putinin ilmaistua pessimismiä rauhanneuvottelujen suhteen.

Putinin kommentit ja Kiinan Shanghain rajaamistoimien hellittäminen ruokkivat pelkoja öljymarkkinoiden epätasapainotilan pitkittymisestä ja Brent-tynnyrin hinta kohosi reippaasti 105 dollarin tasolle.

Osakemarkkinoiden alakulo jatkui ja kurssitasot painuivat Atlantin molemmin puolin hieman pakkaselle. Yhdysvaltojen ennakoitua pehmeämpi pohjainflaatiokehitys antoi osakemarkkinoille tilapäisen piristysruiskeen ja maan pääosakeindeksit kävivät hetkellisesti tukevassa nousussa (mm. Nasdaq +2,0 %). Nousu suli kuitenkin täydellisesti ja pääosakeindeksit painuivat lopulta laskuun geopolitiikkahuolien ja öljyn kallistumisen ajamana.

S&P 500 (-0,3 %) ja Nasdaq (-0,3 %) kirjasivat kolmannen perättäisen laskupäivänsä. Alasektoreista energiaosakkeet erottuivat edukseen, mutta teknologiasektori painui korkojen laskusta huolimatta.

Euroopan markkinoilla nähtiin tasaisen harmaa päivä ja indeksit painuivat hieman yleisten huolien ajamana. Tänään aamulla Aasian kaupankäynti on edennyt vailla selvää suuntaa sijoittajien sulatellessa vastakkaissuuntaisten ajurien yhteisvaikutusta. Futuurien perusteella länsimarkkinat ovat avaamassa epäyhtenäisesti ennen tänään käynnistyvää tuloskautta.

Tiistai 12.4.2022

Viikko käynnistyi varovaisissa tunnelmissa ja riskisentimentti heikkeni geopolitiikka-, inflaatio- ja korkohuolien ajamana. Ranskan presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakoitua tiukempi äänestystulos sekä Venäjä-epävarmuus ylläpitivät vellovia politiikkahuolia.

Öljy laski selvästi ja Brent-tynnyri painui 100 dollarin alapuolelle Kiinan koronatilanteen painaessa kysyntänäkymää. Markkinat asemoituivat jo odottamaan loppuviikon tärkeiden tapahtumien eli Yhdysvaltojen inflaatiolukujen, EKP:n korkokokouksen ja tuloskauden antia.

Osakemarkkinoiden viikko polkaistiin käyntiin alakuloisissa merkeissä sijoittajien havahduttua jälleen velloviin epävarmuustekijöihin. Geopolitiikka-, kasvu-, inflaatio- ja rahapolitiikkapelot painoivat tunnelmia ruokkien osakkeiden laskusuuntausta. Erityisesti korkoherkät kasvuosakkeet joutuivat myyntipaineen alle korkojen jatkaessa päättäväistä nousumarssiaan.

Euroopan markkinoiden perjantain vahva veto oli vain laiha muisto ja maanosan osakeindeksit kääntyivät laaja-alaiseen laskuun (mm. DAX -0,6 %). Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla nähtiin jälleen tyly laskupäivä ja pääosakeindeksit painuivat 1,2-2,2 %:n tahdilla korkojen nousun ajamana. Energia-, teknologia- ja terveydenhuoltosektorit miehittivät laskukärkeä.

Osakemarkkinoiden alakuloa alleviivaa se, että Nasdaq 100 -indeksi on menettänyt 5. viimeisen kaupankäyntipäivän aikana arvostaan peräti 1000 mrd. dollaria. Osakkeiden lasku on jatkunut Aasian aamun kaupankäynnissä länsimaista tuttujen teemojen ja Kiinan Shanghain sulkutilan lannistaessa mielialoja. Futuurien perusteella länsimarkkinat ovat avaamassa reippaaseen laskuun sijoittajien jännittäessä tänään julkaistavien Yhdysvaltojen inflaatiolukujen sanomaa.

Maanantai 11.4.2022

Miltä näyttävät huhtikuun sijoitusnäkymät? Katso alta OP:n strategi ja salkunhoitajan Harri Kojosen markkinakommentti. 

Viime viikko päättyi seesteisissä tunnelmissa ja riskisentimentti kehittyi vailla selvää suuntaa tuoreiden ajurien loistaessa poissaolollaan. Ranskan viikonlopun presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen odotetut tulokset on otettu markkinoilla rauhallisesti vastaan. Katseet kääntyvät vähitellen alkaneen pääsiäisviikon tärkeään data- ja keskuspankkiannin suuntaan.

Osakemarkkinoiden kehitys jäi perjantaina epäyhtenäiseksi eri talousalueilla. Sijoittajat palasivat Euroopassa ostolaidalle kahden laskupäivän jälkeen halventuneiden kurssitasojen houkuttelemina. Stoxx Europe 600 -indeksi ponnisti mukavaan 1,3 %:n nousuun kaikkien alasektorien päädyttyä plussalle. Perjantain vahvasta lennosta huolimatta indeksi kirjasi viime viikolla vain 0,6 % plussaa. OMX Helsinki puski puolestaan perjantaina huimaan 1,8 %:n nousuun, mutta indeksi on silti tylyt 11,9 % vuoden vaihteen tasoa alempana.

Yhdysvaltojen kaupankäynti eteni puolestaan epäyhtenäisissä merkeissä ja pääosakeindeksien liikkeet jäivät kaksijakoisiksi. S&P 500 -indeksi sahaili vailla suuntaa ja päätyi lopulta niukasti 0,3 % miinukselle arvoyhtiöiden nousun tasapainottaessa kasvuyhtiöiden laskua.

Teknologiapainotteinen Nasdaq osoitti jälleen korkoherkkyytensä painuen tukevaan 1,3 %:n laskuun. Viime viikko oli Yhdysvaltojen markkinoilla heikko, sillä S&P 500 peruutti 1,3 % ja Nasdaq peräti 3,9 %.

Aasian aamun kaupankäynnin tunnelmat ovat olleet mollivoittoiset Kiinan säätelytoimien sekä heikentyneen koronatilanteen ajamana ja maanosan osakeindeksit ovat painuneet maaliskuun puolivälin tasoilleen. Futuurit signaloivat länsimarkkinoiden viikon käynnistyvän selvän laskun merkeissä.

Perjantai 8.4.2022

Riskisentimentti kehittyi eilen vailla selvää suuntaa hiljaiseksi kuihtuneessa uutisvirrassa. Tutut teemat eli Ukrainan sota, inflaatio, tuotantoketjujen ongelmat, globaalin rahapolitiikkalinjan kiristyminen sekä Kiinan yhä heikkenevä koronatilanne huolettavat edelleen markkinoita, mutta teemoihin ei saatu eilen merkittävää lisävaloa.

Osakemarkkinoiden kehitys jäi eilen epäyhtenäiseksi eri talousalueilla selvien ajurien loistaessa poissaolollaan. Euroopan markkinoiden orastava nousu hyytyi kaupankäynnin loppupuolella ja maanosan osakeindeksit kirjasivat toisen perättäisen laskupäivän sijoittajien murehtiessa maanosan heikentynyttä talouskuvaa. Stoxx Europe 600 -indeksi valutteli alaspäin laimealla 0,2 %:lla energiayhtiöiden (-1,6 %) vetämänä.

Yhdysvaltojen markkinat olivat aluksi paineessa sijoittajien hermoiltua Fedin vihjeitä rahapolitiikkalinjan nopeasta kiristymisestä, mutta indeksit päätyivät lopulta hieman plussalle ilman yksiselitteistä ajuria. S&P 500 -indeksi ponnisti 0,4 % plussalle terveydenhuolto- (+1,9 %), energia- (+1,4 %) ja kuluttajatuoteyhtiöiden (+1,2 %) tukemana. Nasdaq polki paikoillaan korkojen nousun jarruttaessa teknologiayhtiöiden kehitystä.

Aasian osakemarkkinat ovat tasaantuneet aamun kaupankäynnissä ja liikkeet ovat jääneet maltillisiksi Kiinan näkymien heikkenemisestä huolimatta. Osakefutuurit signaloivat Eurooppaan tuntuvaa nousuavausta, mutta Yhdysvaltoihin tasapaksua starttia Fedin aggressiivisuuden laimentaessa tunnelmia.

Torstai 7.4.2022

Riskisentimentti jatkoi eilen happanemistaan markkinoiden murehdittua tiistain tapaan Venäjä-pakotteiden heijastusvaikutuksia ja rahapolitiikan kiristymisnäkymää.

Yhdysvaltojen Venäjälle asettamat uudet talouspakotteet vastasivat hyvin ennakkokaavailuja ja EU:lta odotetaan tänään uusia toimia. Fedin pöytäkirjat ruokkivat entisestään pelkoja globaalin rahapolitiikkalinjan nopeasta kiristymisestä. Öljy halpeni reilusti IEA:n ilmoitettua purkavansa strategisia reservejä 60 miljoonan tynnyrin edestä ja Yhdysvaltojen varastotasojen käännyttyä yllättäen nousuun.

Osakemarkkinoilla nähtiin ankea päivä rahapolitiikkapelkojen saatua yliotteen mielialoista. Euroopan osakemarkkinoiden alkuviikon nousuvire katkesi ja indeksit painuivat tylysti miinukselle. Stoxx Europe 600 -indeksi pakitti 1,5 %:lla ja alasektoreista erityisesti teknologia (-3,6 %), kuluttajatuotteet (-3,5 %) sekä teollisuus (-2,5 %) kirjasivat hyytävät miinuslukemat.

Yhdysvaltojen markkinoilla nähtiin toinen perättäinen selvä laskupäivä rahapolitiikkahuolien ajamana, mutta Fedin haukkamaiset pöytäkirjat eivät enää jaksaneet syventää alamäkeä. Kehitys jäi epäyhtenäiseksi, sillä arvoyhtiöt polkivat paikoillaan, mutta korkoherkät kasvu- ja momentumosakkeet kokivat voimakasta myyntipaineitta. S&P 500 -indeksi laski 1,0 %:lla ja Nasdaq vielä reippaammin 2,2 %:lla kirjaten kahden päivän aikana voimakkaan 4,4 %:n laskulukeman.

Osakemarkkinoiden apatia on jatkunut Aasian aamun kaupankäynnissä markkinoiden murehtiessa rahapolitiikkanäkymän ohella Kiinan koronakurimuksen jatkumista ja samalla Aasian talousmahdin kasvukuvan heikkenemistä. Kiinan keskuspankin vihjailut uusista elvytystoimista eivät ole jaksaneet luoda positiivista ilmapiiriä. Futuurit maalaavat länsimarkkinoille laskuavausta.

Keskiviikko 6.4.2022

Riskisentimentti kääntyi eilen alavireiseksi Ukrainan sodan heijastusvaikutusten ja Yhdysvaltojen keskuspankin eli Fedin jäsenten haukkamaisuuden ajamana.

Länsimaat ovat julkaisemassa tänään jälleen uusia Venäjä-pakotteita, joilla pyritään eristämään Venäjää yhä selvemmin kansainvälisestä talousyhteisöstä. Fedin varapääjohtaja Lael Brainardin haukkamaiset kommentit ruokkivat entisestään odotuksia rahapolitiikkalinjan nopeasta kiristymisestä.

Länsimaat ovat asettamassa tänään uusia, entistä kattavampia Venäjä-pakotteita vastavetona Ukrainan sotatoimille. Yhdysvaltojen pakotteet tulevat kohdistumaan Venäjän virkamiehiin, heidän perheenjäseniinsä sekä venäläispankkeihin ja investoinnit Venäjälle ollaan kieltämässä.

EU:n 5. pakotepakettiin on sisältymässä kivihiilen tuontikielto, jonka arvioidaan leikkaavan Venäjän vientituloja 4 mrd. euroa vuodessa. Neljä venäläispankkia, mukaan lukien maan toiseksi suurin pankki VTB, ollaan asettamassa täydelliseen liiketoimikieltoon ja venäläiskauppa-alusten ja rautatieyhtiöiden toiminta EU-alueella ollaan kieltämässä. Puolijohteita, koneita ja ajoneuvoja koskevaa vientikieltoa laajennetaan 10 mrd. euron edestä ja uusia tuontirajoituksia asetetaan 5,5 mrd. edestä.

EU jatkaa keskustelua öljytuonnin kieltämisestä, mutta se ei ole nykytietojen valossa sisältymässä ainakaan vielä tulevaan pakotepakettiin. Näkemyksemme mukaan uudet pakotteet ajavat Venäjän talouden aiempaakin selvempään syöksyyn ja maan BKT tulee todennäköisesti laskemaan tämän vuoden aikana 10-15 %:lla.

Osakemarkkinoiden tunnelmat muuttuivat eilen varovaisemmiksi. Euroopan markkinat sahailivat päämäärättömästi ja maakohtaiset liikkeet jäivät epäyhtenäisiksi. Stoxx Europe 600 -indeksi päätyi lopulta 0,2 % plussalle yhdyskuntapalvelu- ja terveydenhuoltoyhtiöiden kannattelemana.

Monet manner-Euroopan indeksit (mm. DAX -0,7 %) painuivat markkinoiden hermoillessa uusien Venäjä-pakotteiden vaikutuksia ja erityisesti energiasektorin tilaa. OMX Helsinki suti paikoillaan päätyen maanantain päätöstasoilleen.

Yhdysvaltojen markkinoilla nähtiin selvä laskupäivä ja varsinkin teknologiayhtiöt joutuivat myyntiaallon kohteiksi sijoittajien pelätessä rahapolitiikan kiristymisen vaikutuksia. Teknologiaosakkeiden ohella kuluttajatuote-, energia-, teollisuus- ja viestintäyhtiöt menettivät reippaasti arvoaan ja vain defensiiviset sektorit pyristelivät vastavirtaan. S&P 500 -indeksi painui 1,3 %:lla, mutta teknologiapainotteinen Nasdaq rymisteli jopa 2,3 %:n laskuun.

Heikkous on levinnyt Aasian kaupankäyntiin, jossa murehditaan rahapolitiikkanäkymän lisäksi Kiinan synkentyneen koronatilanteen vaikutuksia. Länsimaiden osakefutuurit ovat pikkumiinuksella, mutta päivän kehitys tulee nivoutuman pitkälti Fedin pöytäkirjojen antiin.

Tiistai 5.4.2022

Viikko käynnistyi kaksijakoisissa tunnelmissa ja riskisentimentti kehittyi vailla selvää suuntaa markkinoiden jännittäessä Ukrainan sodan seuraavia askelia.

Öljy kallistui tuntuvasti ja Brent-tynnyri kohosi 108 dollariin länsimaiden pohtiessa uusia Venäjä-pakotteita ja erityisesti venäläisenergiaan kohdistuvia sanktioita. Myös Kiinan heikko koronatilanne piti markkinoita varpaillaan ja jarrutti sentimenttiä.

Osakemarkkinat jatkoivat eilen nousu-uralla vellovista riskitekijöistä huolimatta. Euroopan markkinat eivät hätkähtäneet uusien Venäjä-pakotteiden uhkaa, vaan kurssitasot nousivat laaja-alaisesti. Stoxx Europe 600 -indeksi kehittyi nousujohteisesti päätyen lopulta 0,8 % plussalle kuluttajatuote-, teknologia- ja terveydenhuoltoyhtiöiden vetämänä. OMX Helsinki (+0,1 %) sahaili päämäärättömästi perjantain päätöstasojen tuntumassa.

Yhdysvalloissa kaikki kolme pääosakeindeksiä kirjasivat nousulukemia ja kasvuyhtiöt jättivät arvoyhtiöt täysin jalkoihinsa. Twitter ampaisi peräti 27 %:n nousuun Elon Muskin ostettua merkittävän osuuden yhtiöstä. Twitterin lento siivitti myös muiden teknologiayhtiöiden kehitystä ja Nasdaq puski 1,9 % plussalle.

Osakkeiden nousu on jatkunut tänään aamulla Aasian kaupankäynnissä Ukraina-epävarmuudesta ja Kiinan koronatilanteesta huolimatta. Futuurien perusteella länsimarkkinat ovat avaamassa päivän eilisten päätöstasojen tuntumassa markkinoiden odotellessa lisätietoja uusista Venäjä-pakotteista.

Maanantai 4.4.2022

Viime viikko päättyi positiivisissa tunnelmissa markkinoiden tasapainoillessa vastakkaissuuntaisten ajurien ristiaallokossa.

Tunnelmia piristivät merkit Yhdysvaltojen talouden vahvana jatkuneesta viretilasta ja öljyn halpeneminen Yhdysvaltojen strategisten reservien purkupäätöksen jälkimainingeissa, mutta yleiset geopolitiikka-, inflaatio-, korko- ja kasvuhuolet jarruttivat tehokkaasti optimismia.

Osakemarkkinoiden Q2 polkaistiin käyntiin nousutunnelmissa. Euroopan osakemarkkinat hivuttautuivat vähitellen kohti korkeampia tasoja selvien uusien ajurien puuttuessa.

Vanhalla mantereella nousukärkeä miehittivät energia-, päivittäistavara- sekä raaka-aineyhtiöt ja ainoastaan korkoherkät yhdyskuntapalvelu- ja teknologiayhtiöt ottivat takapakkia. Stoxx Europe 600 -indeksi kipusi perjantaina 0,5 %:lla ja indeksi punnersi viikkotasolla 1,1 % plussalle.

Yhdysvalloissa perjantain kaupankäynti eteni pitkään sahailevissa merkeissä, mutta viime hetkien kiri ajoi pääosakeindeksit lopulta hienoisesti plussalle. Perjantain positiivisesta kehityksestä huolimatta S&P 500 -indeksi polki viikkotasolla painoillaan ja Nasdaq pinnisti 0,7 % plussalle.

Tänään aamulla Aasian kaupankäynti on edennyt nousujohteisissa merkeissä ja kurssikehitys on saanut tukea Kiinan päätöksestä lisätä yritysten tilinpäätösten läpinäkyvyyttä. Futuurien perusteella länsimarkkinoista erityisesti Eurooppa on avaamassa noususuuntaan, mutta volatiliteettiin kannattaa edelleen varautua länsimaiden suunnitellessa uusia Venäjä-pakotteita.

Perjantai 1.4.2022

Riskisentimentti pysyi eilen edelleen mollivoittoisena markkinoiden murehtiessa Ukrainan sodan, globaalin kasvunäkymän heikkenemisen, villinä laukkaavan inflaation, rahapolitiikan kiristymisen ja Kiinan synkentyneen koronatilanteen heijastusvaikutuksia.

Öljy niiasi eilen näyttävästi Yhdysvaltojen ilmoitettua merkittävästä strategisten reservien purkamisesta ja Brent-tynnyrin hinta on pakittanut tänään aamulla 105 dollarin alapuolelle.

Osakemarkkinoilla nähtiin eilen selvä laskupäivä lukuisten riskitekijöiden saattelemana. Globaalien osakemarkkinoiden Q1 jäi historiankirjoihin heikoimpana vuosineljänneksenä vuoden 2020 akuutin koronakriisivaiheen jälkeen.

Euroopan markkinoiden nousuavaus jäi eilen tilapäiseksi iloksi ja indeksit valuttelivat kaupankäynnin edetessä yhä syvempiin miinuslukemiin. Stoxx Europe 600 -indeksi peruutti 0,9 %:lla kuluttajatuote- ja teknologiayhtiöiden vetämänä. Indeksi laski Q1:llä voimakkaasti 6,6 %:lla ja OMX Helsinki hyytävällä 13 %:lla.

Yhdysvaltojen osakeindeksien lasku jyrkkeni kaupankäynnin loppumetreillä ja kaikki kolme pääosakeindeksiä sakkasivat 1,5-1,6 %:lla. Alasektoreista vain defensiiviset yhdyskuntapalvelu- ja päivittäistavarayhtiöt pitivät kohtuudella pintansa. S&P 500 -indeksi laski Q1:llä 5,0 %:lla ja teknologiapainotteinen Nasdaq tylyllä 9,1 %:lla.

Aasian aamun kaupankäynnissä on edetty yleiskuvaltaan alavireisissä merkeissä, mutta Kiinan osakeindeksit (mm. CSI300 +1,1 %) ovat paikanneet alkuvuoden laskuaan maan heikosta koronatilanteesta ja pehmeäksi jääneestä datavirrasta huolimatta. Futuurien perusteella Q2 on käynnistymässä Euroopassa vaakaliikkeessä ja Yhdysvaltojen markkinat ovat starttaamassa loivaan nousuun.

Torstai 31.3.2022

Katso alta salkunhoitaja Lauri Laaksosen katsaus korkomarkkinaan. Mitkä ovat korkojen nousun syyt, ja miten se näkyy korkomarkkinoiden hinnoittelussa?

​Tunnelmat muuttuivat eilen varovaisemmiksi ja riskisentimentti heikkeni realiteettien palattua jälleen parrasvaloihin. Toiveet pikaisesta Ukrainan sodan tulitauosta haihtuivat molempien osapuolien annettua pessimistisempiä kommentteja ratkaisun mahdollisuudesta.

Euroopan maiden esittelemät hätäsuunnitelmat energiantarjonnan varmistamiseksi ja Venäjän härkäpäisesti puskema energiakaupan ruplamääräiseksi muuttaminen muistuttivat energiamarkkinoiden kaaoksesta.

Sodan negatiiviset heijastusvaikutukset kristallisoituivat Saksan selvästi laskeneisiin virallisiin kasvuennusteisiin ja euroalueen yksittäisten jäsenmaiden hyytävän korkeat inflaatioluvut (mm. Espanja ja Saksa) muistuttivat akuutista inflaatio-ongelmasta. Myös Kiinan ankea koronatilanne ja voimakkaat rajaamistoimet loivat edelleen harmaita hiuksia.

Osakemarkkinoiden huima lentokeli katkesi ja kauppaa käytiin eilen laskevin kurssitasoin. Ukrainan sota, kasvunäkymien heikkeneminen, energiakriisi ja yhä akuutimmat inflaatiohuolet painoivat Euroopan markkinat kautta linjan pakkaslukemiin. Stoxx Europe 600 -indeksi pakitti lopulta 0,4 %:lla energia- ja yhdyskuntapalveluyhtiöiden kannatellessa muuten vaisua yleiskehitystä. Vientiyhtiövetoinen DAX hyytyi 1,5 %:n laskuun ja kotimainen OMX Helsinki pakitti 0,8 %:lla.

Myös Yhdysvalloissa pääosakeindeksit kääntyivät laskuun sijoittajien kyseenalaistaessa viime viikkojen nousun (mm. S&P 500 maaliskuun puolivälin jälkeen +10 %) oikeutusta ja kestävyyttä. Arvoyhtiöt pitivät pintansa kohtuullisen hyvin, mutta kasvuyhtiöt painuivat sijoittajien kotiuttaessa viime viikkojen voittoja.

Tänään aamulla Aasian markkinat ovat lipuneet maltilliseen laskuun sijoittajien murehtiessa Kiinan heikkoja talouslukuja ja koronatilannetta sekä Yhdysvaltojen markkinavalvoja SEC:n toppuuttelua kiinalaisyhtiöiden Yhdysvaltojen markkinoiden listaukseen liittyvistä sopuspekulaatioista.

Futuurien perusteella länsimarkkinat ovat löytämässä uutta tuulta purjeisiinsa öljyn käännyttyä terävään laskuun Yhdysvaltojen harkitessa merkittävää strategisten reservien purkamista ja odotettavissa on nousuavaus Atlantin molemmin puolin.

Keskiviikko 30.3.2022

Rohkaisevat signaalit Ukrainan ja Venäjän tulitaukoneuvottelujen etenemisestä piristivät eilen selvästi riskitunnelmia. Molemmat osapuolet indikoivat tulitaukoneuvottelujen ottaneen edistysaskelia ja Venäjä ilmoitti supistavansa merkittävästi sotilaallista toimintaansa osassa Ukrainaa.

Todellisia näkemyseroja ja tahtotiloja on vaikeaa arvioida, mutta markkinat tarttuivat syöttiin. Riskiomaisuusluokat vahvistuivat ja turvasatamat heikkenivät kautta linjan. Markkinat jättivät Yhdysvaltojen korkokäyrän kääntymisen lähettämän taantuman lähestymissignaalin sekä Maerskin varoituksen Shanghain sulkutilan tuotantoketjuja sotkevasta vaikutuksesta vähälle huomiolle.

Osakemarkkinoilla nähtiin reipas nousupäivä tulitaukotoiveiden ajamana. Varsinkin Euroopan osakeindeksit intoutuivat väkivahvaan nousuun Ukrainan tilanteeseen liittyvän toiveikkuuden kasvaessa. Euro Stoxx 50 -indeksi rymisteli 3,0 %:n nousuun kivuten sodan syttymistä edeltäneen tason yläpuolelle.

Vanhalla mantereella osakenousua johtivat kuluttajatuote-, rahoitus- ja teknologiayhtiöt ja ainoastaan energiayhtiöt kirjasivat miinuslukemia. OMX Helsinki puski 2,7 % plussalle. 

Yhdysvaltojen markkinoiden nousuputki jatkui geopolitiikkatilanteen ja myös ennakoitua vahvemman datavirran tukemana. Pääosakeindeksit nousivat edelleen reippaalla 1,0-1,8 %:n tahdilla. S&P 500 -indeksi kirjasi neljännen perättäisen nousupäivän kohoten 4600 pisteen yläpuolelle ensimmäistä kertaa tammikuun puolivälin jälkeen ja Nasdaq sai tukea Applen jo 11. päivän mittaiseksi venyneestä nousuputkesta. 

Aasian aamun kaupankäynnissä yleistunnelma on ollut positiivinen, mutta Japanin markkinat ovat painuneet laskuun jenin vahvistumisen ja Nintendon (-6,8 %) ajamana. Futuurien perusteella länsimarkkinat ovat vetämässä happea ja kaupankäynti on avautumassa hienoisissa laskutunnelmissa.

Tiistai 29.3.2022

OP:n pääanalyytikko Antti Saari kertoo alla olevalla videolla osakemarkkinoiden tuoreet kuulumiset sekä kertaa toimialat, joita sijoittajan kannattaa nyt suosia ja välttää.

Riskisentimentti jatkoi eilen vahvistumistaan selvien uusien ajurien puuttuessa. Markkinahuomio on edelleen Ukrainan sodassa, jonka tulitaukoneuvottelut jatkuvat tänään ilman odotuksia näkyvistä edistysaskelista.

Öljy otti takapakkia markkinoiden nähdessä Kiinan suurkaupunki Shanghain koronasulun leikkaavan öljynkysyntää ja tasapainottavan siten öljymarkkinoita. Brent-tynnyrin hinta on painunut 110 dollarin tuntumaan.

Osakemarkkinoiden viikko polkaistiin käyntiin positiivisissa merkeissä ja kahden edeltävän viikon tavoin ilmeiset riskitekijät jäivät sivurooliin. Osakemarkkinat eivät jaksaneet murehtia globaalin kasvunäkymän murenemista, Fedin aggressiiviseksi muuttuvaa rahapolitiikkalinjaa tai Kiinan koronatilanteen synkkenemistä.

Euroopan kaupankäynti käynnistyi mojovan myötätuulen tukemana ja Stoxx Europe 600 -indeksi kävi hetkellisesti jo 1,2 % plussalla, mutta vire hyytyi kaupankäynnin edetessä ja lopulta jouduttiin tyytymään laimeisiin nousulukemiin. Vanhalla mantereella defensiiviset yhdyskuntapalvelu- ja päivittäistavarayhtiöt olivat kuumaa valuuttaa ja sykliset sektorit pärjäsivät heikosti.

Yhdysvaltojen osakeindeksit jatkoivat nousuputkessa selvien ajurien puuttumisesta huolimatta. Nousu nojasi tällä kertaa kasvuyhtiöiden varaan arvoyhtiöiden sudittua paikoillaan. S&P 500 -indeksi kohosi 0,7 %:lla ja teknologiapainotteinen Nasdaq reippaalla 1,3 %:lla. Meemiosakkeet olivat jälleen kovassa nosteessa ja esimerkiksi GameStop kirjasi jo 10. perättäisen nousupäivänsä ja kurssi on puskenut nousuputken aikana yli 140 % plussalle.

Aasian aamun kaupankäynnissä on edetty jälleen kaksijakoisissa tunnelmissa ja Kiinan osakkeet ovat kärsineet maan koronahuolista. Futuurit lupaavat Eurooppaan tukevaa nousuavausta, mutta Yhdysvaltoihin vaakasuuntaista starttia.

Maanantai 28.3.2022

Katso strategi ja salkunhoitaja Harri Kojosen lyhyt markkinakommentti: mitä markkinoilla tapahtuu? 

Riskisentimentti kääntyi perjantaina hieman vahvemmaksi, vaikka tutut uhkatekijät varjostavat edelleen talousnäkymää.

Markkinat saivat tukea EU:n ja Yhdysvaltojen kaasusopimuksesta, jolla vähennetään Euroopan riippuvuutta venäläiskaasusta. Ukrainan ja Venäjän rauhanneuvottelut etenevät vaikeissa merkeissä, eikä signaaleja tulitauon lähestymisestä ole tihkunut.

Osakemarkkinoiden viikko päättyi kaksijakoisissa merkeissä. Euroopassa iloittiin EU:n ja Yhdysvaltojen kaasusopimuksesta, joka tuo helpotusta vanhan mantereen haastavaan energiatilanteeseen.

Euroopan markkinoiden paras nousuvire suli kaupankäynnin edetessä ja esim. Stoxx Europe 600 -indeksi päätyi lopulta vain niukasti plussalle. Vanhan mantereen kiinteistö-, energia- ja viestintäyhtiöt kannattelivat kurssikehitystä syklisten sektorien kehittyessä vaatimattomasti. Euroopan osakeindeksit kirjasivat viikkotasolla hieman laskua.

Yhdysvaltojen pääosakeindeksit kehittyivät epäyhtenäisesti hiljaisessa kaupankäynnissä. S&P 500 -indeksi punnersi 0,5 % plussalle arvoyhtiöiden tukemana. Yhdysvaltalaisindeksit kirjasivat toisen perättäisen nousuviikon ja S&P 500 sekä Nasdaq kipusivat viikkotasolla mukavalla 1,8-2,0 %:n tahdilla.

Aasian aamun kurssikehitys on jäänyt kaksijakoiseksi ja Kiinan markkinat ovat kääntyneet laskuun Shanghain sulkutilan nostaessa pintaan pelkotiloja maan koronatilanteen kehityssuunnasta. Osakefutuurit maalailevat Eurooppaan hienoista nousuavausta ja toisaalta Yhdysvaltojen viikon avautuvan laskun merkeissä.

Perjantai 25.3.2022

Riskisentimentti kehittyi eilen vailla selvää suuntaa eri omaisuusluokkien painottaessa eri ajureita. Tutut teemat eli Ukrainan sota, globaalin kasvunäkymän heikkeneminen, inflaatio ja Fedin aggressiiviset rahapolitiikan kiristyssuunnitelmat olivat jälleen huomion keskipisteessä.

Yhdysvallat ja Iso-Britannia asettivat uusia Venäjä-pakotteita, mutta EU ei ainakaan vielä päättänyt edetä energiapakotteiden suhteen. Tuoreet luottamusluvut kertoivat euroalueen talouskuvan synkkenemisestä, mutta Yhdysvaltojen talouden kestokykyisyydestä saatiin rohkaisevia viestejä.

Osakemarkkinoilla nähtiin eilen epäyhtenäistä kehitystä eri talousalueilla. Euroopan markkinat sahailivat keskiviikon päätöstasojen tuntumassa, mutta tärkeimmät osakeindeksit päätyivät hieman miinukselle (mm. Stoxx Europe 600 -0,2 %) yleisen epävarmuuden ja Ukrainan sodan synkentämän talouskuvan ajamana. OMX Helsinki (-1,0 %) pärjäsi selvästi eurooppalaisia vastinparejaan heikommin.

Venäjän MOEX-indeksi avasi pitkän tauon jälkeen keinotekoiseen 4,4 %:n ruplamääräiseen nousuun, koska kaupankäyntiä rajoitettiin voimakkaalla otteella. Yhdysvaltojen markkinoilla ei surkuteltu vanhan mantereen alakuloa, vaan liittovaltion pääosakeindeksit puskivat vahvaan 1,0-1,9 %:n nousuun rohkaisevan talousdatan avittamina.

Erityisesti teknologiayhtiöt yltyivät voimakkaaseen nousuralliin paikaten siten osin alkuvuoden heikkouttaan, mutta myös raaka-aine-, viestintä- sekä terveydenhuoltoyhtiöt saivat reippaasti tuulta purjeisiinsa.

Aasian aamun kaupankäyntiä on leimannut epäyhtenäinen kurssikehitys. Kiinan markkinat ovat painuneet laskuun sijoittajien kyseenalaistaessa aiemman nousun kestävyyttä ja hermoillessa säätelytoimia sekä koronatilanteen kehityssuuntaa. Osakefutuurien perusteella länsimarkkinat ovat avaamassa tunnustelevissa merkeissä.

Torstai 24.3.2022

OP:n seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen luo alla olevalla videolla katsauksen tämänhetkisiin Venäjän vastaisiin pakotteisiin, niiden vaikutuksiin talouteemme sekä tuoreiisiin markkinaliikkeisiin.

Markkinasentimentti kääntyi eilen heikommaksi riskitekijöiden noustua jälleen selvemmin valokeilaan. Markkinat murehtivat Ukrainan tilannetta, globaalin rahapolitiikkalinjan odotettua nopeaa kiristymistä sekä energiahintojen nousua, joka uhkaa hyydyttää entisestään hauraaksi käynyttä kasvukuvaa.

EU:n ja Yhdysvaltojen odotetaan ilmoittavan tänään uusista Venäjälle asetettavista talouspakotteista, joten geopolitiikkahuolet pysyvät yhä tapetilla.

Osakemarkkinoiden vahva lentokeli katkesi ja osakeindeksit ottivat takapakkia Atlantin molemmin puolin riskisentimentin heiketessä. Lasku oli eilen laaja-alaista, sillä ainoastaan öljyn kallistumisesta hyötyvät energiayhtiöt jaksoivat puskea vastavirtaan.

Euroopan markkinoiden alakuloa selitti kasvava huoli maanosan energiahuollosta ja paikalliset osakeindeksit laskivat pääosin reilun prosentin tahdilla (esim. Dax -1,3 %). Vanhalla mantereella erityisesti kiinteistö- ja yhdyskuntapalveluyhtiöt ajautuivat voimakkaaseen luisuun.

Venäjän osakekaupankäynti avautui tänään osittain pitkän tauon jälkeen. Moskovan pörssin ruplamääräinen Moex-indeksi oli 15 minuutin kaupankäynnin jälkeen kovassa 8,0 prosentin nousussa. 

Yhdysvaltojen markkinoilla murehdittiin kallistuneen öljynhinnan heijastusvaikutuksia ja pääosakeindeksit laskivat tasaisesti 1,2-1,3 %:n tahdilla rahoitus-, terveydenhuolto- ja teknologiasektorien vetämänä.

Alakulo on levinnyt Aasian aamun kaupankäyntiin, mutta päivämuutokset ovat jääneet laimeiksi selvien uusien ajurien loistaessa poissaolollaan. Eurooppaan on odotettavissa varovainen avaus, mutta futuurit signaloivat Yhdysvaltojen markkinoiden saavan hieman balsamia haavoihinsa eilisen laskun jälkeen.

Keskiviikko 23.3.2022

Riskisentimentti vahvistui eilen markkinoiden suhtautuessa toiveikkaasti Ukrainan tulitaukomahdollisuuksiin ja energiamarkkinoiden pahimpien skenaarioiden välttämiseen.

Ukrainan ja Venäjän neuvotteluissa ei ole nähty edistymistä, mutta Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky ilmaisi olevansa valmis keskustelemaan Krimin ja Itä-Ukrainan kapinallisalueiden kohtalosta. Uutislähteiden perusteella Yhdysvallat ja EU tulevat asettamaan Venäjälle uusia pakotteita torstaina, mutta EU-maiden venäläisenergian tuontikielto saattaa jäädä pöydälle näkemyseroista johtuen. 

Osakemarkkinat kääntyivät eilen takaisin reippaaseen nousuun Atlantin molemmin puolin. Sijoittajat palailivat ostolaidalle nähden geopolitiikkariskien aiheuttaman osakeindeksien aiemman niiauksen ja ylimyyntitilan ostomahdollisuutena.

Osakkeiden nousu oli laaja-alaista, mutta kasvuyhtiöt pärjäsivät arvoyhtiöitä paremmin. Rahoitussektori sai virtaa korkojen noususta ja energiasektori otti taka-askelia öljyn sahailtua vailla selvää suuntaa. Euroopan osakemarkkinat palasivat nousu-uralle ja Stoxx Europe 600 -indeksi (+0,9 %) kipusi jo Ukrainan sodan syttymistä edeltäneen tason yläpuolelle.

Yhdysvaltojen pääosakeindeksit ponnistivat 0,7-2,0 % plussalle yhä reippaammasta korkojen noususta huolimatta. Osakemarkkinoiden positiivinen vire on levinnyt Aasian aamun kaupankäyntiin. Japanin Nikkei on tukevat 3,0 % plussalla maan hallituksen pohtiessa uusia elvytystoimia.

Kiinan osakemarkkinat ovat myös selvässä nousussa sijoittajien suhtautuessa toiveikkaasti säätelypelkojen hellittämiseen ja Alibaban ilmoitettua jättimäisistä omien osakkeiden takaisinostoista. Hang Seng Tech- indeksi on pompannut jo liki 40 % viime viikon pohjalukemista. Futuurit lupaavat Eurooppaan voimakasta nousuavausta, mutta Yhdysvaltoihin tasaisempaa kehitystä.

Tiistai 22.3.2022

Viikko käynnistyi lievän alakuloisissa tunnelmissa ja riskisentimentti heikkeni markkinoiden kantaessa huolta Ukrainan sodan ja kiristyvän rahapolitiikkalinjan heijastusvaikutuksista. Ukrainan rauhanneuvotteluissa ei ole edelleenkään nähty kipeästi kaivattuja edistysaskelia.

Öljy kallistui voimalla ja Brent-tynnyri nousi tänään aamulla jo 119 dollarin tuntumaan EU-maiden suunniteltua uusia Venäjä-pakotteita, jotka saattavat koskea myös öljyntuontia.

Osakemarkkinoilla vedettiin eilen happea viime viikon poikkeuksellisen voimakkaan nousun jälkeen. Euroopan osakemarkkinat junnasivat perjantain päätöstasojen tuntumassa energiayhtiöiden nousun paikatessa kiinteistö- ja kuluttajatuoteyhtiöiden alamäkeä.

Yhdysvaltojen osakemarkkinat ottivat taka-askelia Fedin Jerome Powellin yhä haukkamaisemmaksi käyvien rahapolitiikkakommenttien saadessa sijoittajat varovaisiksi. S&P 500 -indeksin päivämuutos jäi lopulta laimeaksi, mutta Dow Jones (-0,6 %) ja Nasdaq (-0,4 %) kirjasivat kohtalaiset miinuslukemat.

Alasektoreista energia- ja raaka-aineet rymistelivät reippaaseen nousuun ja korkoherkät teknologia-, kiinteistö- ja yhdyskuntapalveluyhtiöt pitivät yllättävän hyvin pintansa korkojen voimakkaasta noususta huolimatta.

Aasian osakemarkkinat ovat tänään aamulla kääntyneet nousuun sijoittajien odotellessa Kiinalta uusia elvytystoimia talousvireen piristämiseksi. Futuurit signaloivat länsimarkkinoille hienoista laskuavausta.

Maanantai 21.3.2022

Viime viikko päättyi positiivisella nuotilla ja markkinasentimentti jatkoi vahvistumisuralla ilmeisistä riskitekijöistä huolimatta. Ukrainan ja Venäjän neuvottelut eivät ole tuoneet edelleenkään näkyviä edistysaskelia ja sota dominoi yhä täysin kansainvälistä uutisvirtaa.

Fedin keskuspankkiireilta kuultiin yhä haukkamaisempia lausuntoja rahapolitiikan kiristystarpeesta, mutta markkinat ohittivat kommentit vähäeleisesti.

Osakemarkkinat puskivat perjantaina plussalle ja globaalit osakemarkkinat kirjasivat samalla vahvimman nousuviikkonsa lähes puoleentoista vuoteen. Euroopan markkinat etenivät aluksi alakuloisissa tunnelmissa Ukrainan sodan painaessa mielialoja, mutta tunnelmat kirkastuivat kaupankäynnin edetessä ja maanosan osakemarkkinat päätyivät kauttaaltaan plussalukemiin.

Stoxx Europe 600 -indeksi pinnisti 0,9 % nousuun teknologia- ja kuluttajatuoteyhtiöiden vetämänä. Indeksi nousi viime viikon aikana erittäin voimakkaalla 5,4 %:lla toipuen aiemmasta geopolitiikkatilanteen ajamasta heikkoudestaan.

Yhdysvaltojen markkinoilla nähtiin vielä reippaampaa nousua ja pääosakeindeksit suuntasivat kohti koillista 0,8-2,1 %:n kulmakertoimella Fedin jäsenten haukkamaisuudesta huolimatta. Atlantin takana kasvuyhtiöt jättivät arvoyhtiöt täysin jalkoihinsa ja erityisesti kuluttajatuote- sekä teknologiasektorit kirjasivat reippaita plussalukemia. S&P 500 -indeksi nousi viime viikolla 6,2 %:lla katkaisten 5. viikon laskuputkensa ja Nasdaq puski 8,2 % plussalle.

Aasian aamun kaupankäynnissä on valuteltu hiljalleen kohti alhaisempia kurssitasoja Kiinan keskuspankin pidettyä rahapolitiikkalinjansa ennallaan ja markkinoiden suhtautuessa varovaisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteisiin sekä Kiinan koronatilanteeseen. Futuureiden perusteella länsimarkkinoiden viikko on käynnistymässä laskumerkeissä.

Perjantai 18.3.2022

Riskisentimentti kehittyi eilen vailla yksiselitteistä suuntaa eri omaisuusluokkien painottaessa eri ajureita. Tunnelmat pysyivät ailahtelevina markkinoiden puntaroidessa Ukrainan sodan, kasvunäkymien heikkenemisen, inflaatiopaineiden, rahapolitiikkalinjan kiristymisen ja uudestaan heikentyneen koronatilanteen vaikutuksia pidemmän aikavälin näkymiin.

Ukrainan tilanteeseen liittyvä aiempi optimisti laantui Venäjän viranomaisten ilmoitettua, ettei neuvotteluissa ole tapahtunut merkittävää edistystä. Rauhanneuvottelujen takkuilu ajoi öljyn reipasta kallistumista ja Brent-tynnyri on noussut tänään aamulla jo 109 dollarin havinoihin.

Taloudellisen yhteistyön järjestö OECD arvioi, että Ukrainan sodan vaikutukset voivat leikata 1 %-yksikön tämän vuoden globaalista BKT-kasvusta ja kiihdyttää globaalia inflaatiota peräti 2 %-yksiköllä.

Osakemarkkinoiden positiivinen kehityskulku pitkittyi. Euroopan markkinat sahailivat keskiviikon päätöstasojen tuntumassa Ukrainan rauhanneuvotteluihin liittyvän optimismin hiipuessa. Stoxx Europe 600 -indeksi ponnisti kuitenkin lopulta kolmanteen perättäiseen nousupäivään (+0,5 %) energia-, terveydenhuolto- ja kiinteistöyhtiöiden kirjatessa reippaimmat plussalukemat. OMX Helsingin näyttävä nousuavaus suli täysin kaupankäynnin edetessä ja indeksi hyytyi lopulta niukasti 0,2 % miinukselle.

Yhdysvaltojen pääosakeindeksit jatkoivat vahvaa nousuralliaan ilman yksiselitteistä ajuria, eivätkä osakemarkkinat antaneet edelleenkään painoarvoa Fedin erittäin haukkamaiseksi muuttuneelle politiikkalinjalle. Kaikki kolme pääosakeindeksiä nousivat tasaisella 1,2-1,3 %:n tahdilla ja indeksit ovat marssimassa kohti todella voimakasta viikkonousua.

Aasian aamun kaupankäynnissä on nähty noususuuntaista kehitystä. Kiinan osakemarkkinoiden alavireinen avaus on kääntynyt plussalukemiin ja myös muualla ollaan hivuttauduttu pääsääntöisesti kohti korkeampia kurssitasoja. Osakefutuurit signaloivat länsimarkkinoiden avautuvan vailla selvää suuntaa.

Torstai 17.3.2022

Katso alta OP Varainhoidon tuore markkinakommentti. Äänessä strategi Harri Kojonen. 

Markkinatunnelma vahvistui eilen voimalla markkinoiden intoillessa Ukrainan tilanteen ratkaisumahdollisuudesta, eikä edes Fedin eli Yhdysvaltojen keskuspankin haukkamaisuus riittänyt pilaamaan positiivisuutta.

Uutislähteiden perusteella Ukraina ja Venäjä olisivat päässeet yhteisymmärrykseen alustavasta rauhansuunnitelmasta, mutta Ukrainan viranomaiset arvioivat myöhemmin neuvottelujen olevan vielä kaukana ratkaisusta. Fed yllätti erittäin aggressiivisilla korkoindikaatioillaan, mutta markkinat ottivat keskuspankin viestit yllättävän rauhallisesti vastaan.

Osakemarkkinoilla nähtiin todella vahva nousuralli markkinoiden viritellessä toiveita Ukrainan tilanteen ratkaisusta. Uutiset osapuolten neuvottelujen etenemisestä sinkosivat Euroopan osakemarkkinat voimakkaaseen ja laaja-alaiseen nousuun.

Stoxx Europe 600 -indeksi kipusi 3,1 %:lla kuluttajatuote- (+6,2 %), teknologia- (+5,2 %) ja rahoitusyhtiöiden (+4,3 %) intouduttua hurjaan nousuun. Vahvasta noususta huolimatta Stoxx Europe 600 -indeksi on edelleen Ukrainan sodan käynnistymistä edeltäneen tason alapuolella. 

Yhdysvalloissa nähtiin toinen erittäin vahva nousupäivä putkeen. Osakeindeksit niiasivat hetkellisesti Fedin lyötyä pöytää erittäin rajut korkoindikaatiot, mutta indeksit kipusivat lopulta voimalla Jerome Powellin korostettua Yhdysvaltojen talouden kestävän korkojen nousun vaikutukset. Pääosakeindeksit rymistelivät 1,6-3,8 % plussalle.

Yhdysvalloissa noteerattujen kiinalaisteknologiayhtiöiden Nasdaq Golden Dragons -indeksi otti todellisen tiikerin loikan nousten hämmästyttävällä 33 %:lla Kiinan keskushallinnon ilmoitettua tukevansa markkinoiden vakautta ja kiinalaisyhtiöiden Yhdysvaltojen listausta koskevien kiistojen osoittaessa lientymisen merkkejä.

Aasian osakemarkkinat ovat jatkaneet aamulla rajussa nousussa saaden yhä virtaa Kiinan markkinoiden tuki-ilmoituksesta ja osin myös Kiinan koronatilanteen kohentumisesta. Futuurit signaloivat Eurooppaan maltillista nousua, mutta Yhdysvaltoihin tunnustelevaa avausta.

Ukrainan kriisi on painanut osakemarkkinoita laajalla rintamalla. Osalla suomalaisyhtiöitä näkymät ovatkin heikentyneet merkittävästi niiden Venäjä-riskien johdosta, monilla muilla näkymiä taas sumentaa kasvavat kustannuspaineet tai yleinen talousnäkymien jäähtyminen.

Seurantakentässämme on kuitenkin myös yhtiöitä, joiden arvostustasot ovat laskeneet normaalia alhaisemmiksi, vaikka kriisin vaikutukset niiden tuloskuntoon jäävätkin arviomme mukaan vähäisiksi. Nämä yhtiöt ovat Enento (OSTA), Lassila ja Tikanoja (OSTA), Nokia (OSTA), Sampo (OSTA), Pihlajalinna (OSTA), Terveystalo (LISÄÄ) sekä Tokmanni (OSTA).


Olemme poimineet esitetyt yhtiöt sillä kriteeristöllä, että kriisin vaikutus tulosnäkymiin on vähäinen (ml. kriisin inflatorinen vaikutus), arvostustaso on laskenut alle totutun ja yhtiö edustaa verrattain vakaata toimialaa sekä omaa vähintään kohtuullisen hinnoitteluvoiman. Tarkemmat yhtiökohtaiset perustelut löytyvät viime torstaina (10.3) julkaistusta OP Analyysin aamukatsauksesta.

Keskiviikko 16.3.2022

Tunnelmat tasaantuivat ja riskisentimentti polki eilen paikoillaan markkinoiden keskittyessä sulattelemaan viime viikkojen tapahtumia ja odottelemaan loppuviikon erittäin tärkeiden keskuspankkikokousten antia.

Ukrainan tilanteeseen ei saatu merkittävää lisävaloa osapuolten korostaessa neuvottelujen haasteellisuutta. Venäjän Yhdysvaltojen johtohenkilöille asettamat näennäiset pakotteet kuitattiin olankohautuksella. Öljy jatkoi selvässä alamäessä markkinoiden spekuloidessa Iranin ydinsopimuksen mahdollisuudella ja nähdessä Kiinan koronatilanteen leikkaavaan öljynkysyntää.

Osakemarkkinoiden kaksijakoinen kehitys pitkittyi entisestään, mutta talousalueiden osat kääntyivät päälaelleen. Euroopan viime päivien kurssikehitystä leimannut optimismi haihtui ja maanosan osakeindeksit kävivät kaupankäynnin alkumetreillä tiukasti pakkaslukemissa (mm. Dax -2,5 %) Ukrainan sotaan, Kiinan koronatilanteeseen ja inflaatioon liittyvien huolien noustessa jälleen valokeilaan.

Euroopan markkinat paransivat kuitenkin juoksuaan ja maanosan indeksit puskivat päivän päätteeksi pääosin maanantain päätöstasojen tuntumaan. OMX Helsingin kehitys (-1,5 %) jäi selvästi eurooppalaisia vertailuindeksejä vaisummaksi.

Yhdysvaltojen markkinat saivat balsamia haavoihinsa alakulon jälkeen ja pääosakeindeksit nousivat voimakkaalla 1,8-2,9 %:n tahdilla. Nousurykäystä selitti korkokehityksen tasaantuminen, mutta myös osakeindeksien tekninen ylimyyntitila houkutteli sijoittajia ostolaidalle. Nousu oli energiaosakkeita lukuun ottamatta laaja-alaista ja erityisesti kasvuyhtiöiden vetämää. S&P 500 -indeksin kasvuyhtiöt puskivat jopa 3,0 % plussalle, kun indeksin arvoyhtiöt joutuivat tyytymään 1,3 %:n nousuun.

Aasian aamun kaupankäynnissä on nähty reippaita nousulukemia Kiinan vihjattua pääomamarkkinoiden toiminnan vakauttamisesta ja rahapolitiikan keventämisestä. Brutaalista laskusta kärsinyt Hang Seng teknologiaindeksi on noussut huimaavalla liki 17 %:lla, mutta on silti yli 60 % helmikuun 2021 tason alapuolella.

Futuurit signaloivat länsimarkkinoille voimakasta nousuavausta, mutta volatiliteettin kannattaa varautua riskitekijöistä ja Fedin kokouksesta johtuen.

Tänään katseet ovat itseoikeutetusti Fedin korkokokouksessa, josta odotetaan merkittävää virstanpylvästä rahapolitiikkalinjan kiristämisessä. Ennakoimme Fedin nostavan ohjauskorkoaan 25 kp:llä 0,25-0,5 %:n vaihteluväliin ja antavan selvän vihjeen koronnostojen jatkumisesta seuraavassa kokouksessa.

Koronnosto on jo täysimääräisesti hinnoissa ja markkinareaktiot määräytyvät pitkälti viitoitetun koronnostotahdin perusteella. Odotamme tämän vuoden korkoindikaation (nyt 3 nostoa) nousevan selvästi viiteen tai kuuteen nostoon ja Fedin viitoittavan tuntuvaa nousutahtia myös ensi vuodelle.

Inflaatioennusteita tullaan nostamaan reippaasti ja Jerome Powellin inflaatiokommentit ovat myös suurennuslasin alla. Kasvuennusteisiin kohdistuu laskupainetta inflaation ja Ukrainan sodan heijastusvaikutuksista johtuen. Taseen supistamista koskevat päätökset lykätään seuraavaan kokoukseen. Yhdysvaltojen vähittäismyynnin kasvuvauhdin odotetaan hyytyneen selvästi aneemiselle 0,4 %:n (k/k, ed. 3,8 %) tasolle inflaation leikatessa kulutushaluja.

Tiistai 15.3.2022

Millaisia vaikutuksia Venäjän hyökkäyksellä on kotimaisiin yhtiöihin ja kotimaiseen kuluttajaan? Katso alta asiantuntijoidemme tuore video. 

Lue myös, mihin uusiutuvaan energiaan ja vähähiilisyyteen sijoittaa juuri nyt. Kokosimme 5 sijoitusideaa rahastoista ja ETF:stä, jotka sijoittavat uusiutuvaan energiaan ja vähähiiliseen maailmaan.

Viikko avautui kaksijakoisissa tunnelmissa ja riskisentimentti kehittyi vailla selvää suuntaa eri markkinoiden tasapainoillessa vastakkaissuuntaisten ajurien välillä.

Ukrainan ja Venäjän neuvottelut loivat toiveikkuutta tilanteen ratkeamisesta, vaikka konkreettisia edistysaskelia ei ainakaan vielä tässä vaiheessa saatu. Markkinat kantoivat toisaalta huolta yhä akuutimmaksi käyvästä inflaatio-ongelmasta, globaalin rahapolitiikkalinjan kiristymisestä sekä Kiinan koronatilanteen heikkenemisestä.

Toiveikkuus rauhanneuvotteluista ja Kiinan koronatilanteen öljynkysyntää laskeva vaikutus ovat ajaneet öljyn reippaaseen laskuun ja Brent-tynnyri on pakittanut tänään aamulla 102 dollarin tuntumaan.

Osakemarkkinoilla nähtiin jälleen epäyhtenäistä kehitystä eri talousalueilla. Euroopan markkinat intoituivat Ukrainan sodan osapuolien neuvotteluista ja maanosan osakeindeksit kipusivat reippaasti plussalle jatkaen viime perjantain suotuista kehitystään.

Stoxx Europe 600 -indeksi kipusi 1,2 %:lla kaikkien muiden alasektorien paitsi öljyn hinnanlaskusta kärsineiden energiayhtiöiden tukemana. OMX Helsinki rymisteli 3,7 %:n nousuun Venäjä-riippuvaisten yhtiöiden toipuessa näyttävästi.

Yhdysvaltojen osakemarkkinat jatkoivat sen sijaan alavireistä kehityskulkuaan rahapolitiikkapelkojen lannistamana, eivätkä Ukrainan käänteet hetkauttaneet paikallisten markkinoiden liikkeitä. Markkinat odottavat Fedin puuttuvan akuuttiin inflaatio-ongelmaan päättäväisellä rahapolitiikan kiristämisellä ja korkojen nousu painoi erityisesti kasvuosakkeiden kehitystä. S&P 500 -indeksi hyytyi 0,7 %:n alamäkeen ja teknologiapainotteinen Nasdaq niiasi 2,0 %:lla painuen selvemmin karhumarkkinaan.

Osakkeiden heikkous on levinnyt Aasian aamun kaupankäyntiin, jossa on kannettu huolta Ukrainan sodan ja globaalin rahapolitiikkanäkymän ohella myös Kiinan synkentyneestä koronatilanteesta. Kiinan CSI300 -indeksi on luisunut 2,9 %:n laskuun maan selvästi ennakoitua vahvemmista talousluvuista huolimatta.

Futuurit lupailevat Eurooppaan laskuavausta, mutta Yhdysvaltoihin vaakasuuntaista starttia.

Maanantai 14.3.2022

Viime viikko päättyi epäyhtenäisissä tunnelmissa ja riskisentimentti kehittyi vailla selvää suuntaa markkinoiden sulatellessa tapahtumarikkaan viikon antia. Ukrainan sota dominoi tiukasti kansainvälistä uutisvirtaa, mutta tapahtumakulkuun tai näkymiin ei saatu merkittävää uutta selvyyttä.

Ukraina ja Venäjä ovat antaneet viikonlopun aikana varovaisen toiveikkaita kommentteja neuvottelujen etenemisestä, mutta kehityskulkuun liittyy edelleen valtavaa epävarmuutta, mikä pitää markkinat jatkossakin varpaillaan.

Osakemarkkinoilla nähtiin perjantaina kaksijakoista liikehdintää ja kehitys jäi epäyhtenäiseksi eri talousalueilla. Euroopan osakeindeksit ampaisivat terävästi ylöspäin Putinin vihjattua neuvottelujen etenemisestä, mutta paras nousu suli kaupankäynnin edetessä.

Stoxx Europe 600 -indeksi kävi hetkellisesti jo 2,5 % plussalla, mutta päätyi lopulta 1,0 %:n nousuun syklisten sektorien vetämänä. Vanhalla mantereella ainoastaan energiayhtiöt ja defensiiviset päivittäistavara- ja yhdyskuntapalveluyhtiöt kehittyivät vaisusti.

Euroopan osakeindeksit puskivat viime viikolla voimakkaaseen 2–4 %:n nousuun merkittävistä riskitekijöistä ja talouskuvan hapantumisesta huolimatta. Yhdysvaltojen volatiili kaupankäyntiviikko päättyi selvään laskuun ja pääosakeindeksit painuivat 0,7-2,2 %:n tahdilla. 

S&P 500 -indeksin kaikki alasektorin pakittivat ja erityisesti viestintä-, teknologia- ja kuluttajatuoteyhtiöt ottivat osumaa. Yhdysvaltoihin listattuja kiinalaisyhtiöitä kuvaava Nasdaq Golden Dragons -indeksi lässähti peräti 10,1 %:lla sijoittajien pelätessä yhtiöiden poistamista liittovaltion markkinoilta. Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla kirjattiin jo viides perättäinen laskuviikko.

Tänään aamulla Aasian kaupankäynnissä on nähty kaksijakoista kehitystä. Kiinan osakemarkkinat ovat painuneet reippaasti suukaupunki Shenzenin sulkutilan ja teknologiayhtiöiden säätelypelon painaessa kurssikehitystä, mutta muualla on kirjattu nousulukemia.

Osakefutuurit maalailevat länsimaihin nousuavausta, mutta Ukrainan sota, raaka-ainehinnat, kasvupelot sekä lähestyvät keskuspankkikokoukset pitävät viikon kehityksen lähtökohtaisesti volatiilina.

Perjantai 11.3.2022

Markkinatunnelmat olivat eilen jälleen alakuloiset Ukrainan ja Venäjän neuvotteluiden päätyttyä laihoin tuloksin ja EKP:n jatkaman rahapolitiikan kiristyksen muistutettua keskuspankkien paineesta toimia inflaatioriskien hillitsemiseksi.

Yhdysvallat jatkavat Venäjään kohdistuvia toimia ja liittovaltio on katkaisemassa maiden väliset normaalit kauppasuhteet, mikä kasvattaa tuontitulleja ja avaa ovea myös lisäpakotteille.

Yhdysvalloissa kongressi läpäisi pitkään leivotun 1500 miljardin dollarin menopaketin, mikä koostuu 782 miljardin puolustus- ja 730 miljardin dollarin muista menoista.

Osakemarkkinoilla vedettiin henkeä aiemman nousun jälkeen ja kehitys oli epäyhtenäistä ristiriitaisten ajurien johdosta. Euroopassa pakiteltiin toissapäiväistä voimakasta nousurallia ja sijoittajat ottivat Ukrainan ja Venäjän käymien neuvotteluiden kariutumisen sekä EKP:n normalisointitoimet nuivasti vastaan.

Eri maiden indeksit kehittyivät hyvin epäyhtenäisesti ja maakohtaiset indeksit kirjasivat +0,2 ja -4,2 %:n päivämuutoksia. Stoxx Europe 600 -indeksi painui 1,7 %:lla syklisten sektoreiden miehittäessä laskukärkeä.

Helsingin portfolioindeksi sinnitteli 0,2 %:n nousuun mm. metsäyhtiöiden avustuksella. Yhdysvalloissa liikkeet jäivät maltillisemmiksi ja S&P 500 -indeksi kirjasi päivälle 0,4 %:n laskun energia- ja kulutustavarasektoreiden pehmittäessä teknologiaosakkeiden laskua.

Aasiassa päivä on käynnistynyt alakuloisissa tunnelmissa Kiinan pääministeri Li Keqiangin kommentoitua, ettei vuoden kasvutavoitteen saavuttaminen tule olemaan helppoa. Osakefutuurit viitoittavat länsimarkkinoille tunnustelevaa avausta eilisten päätöstasojen ympäristössä.

Lue myös:

OP Ryhmän ekonomistit laskevat ennustettaan Suomen talouskasvusta – taantuma vielä vältettävissä

Torstai 10.3.2022

Markkinatunnelma muuttui selvän positiiviseksi Ukrainan ja Venäjän sovintoedellytysten lisääntyessä ja erityisesti osakemarkkinoilla nähtiin kovin nousupäivä pitkään aikaan.

Sekä Venäjä että Ukraina näyttivät orastavia lähestymisen merkkejä neuvottelujen osalta ja kummatkin osapuolet näyttävät olevan valmiita ainakin jonkintasoisiin kompromisseihin. Ukraina indikoi olevansa valmis neuvottelemaan maan neutraaliudesta, kun taas Venäjä vihjasi, ettei tavoittele Ukrainan hallinnon vaihtamista. Neuvotteluja on määrä jatkaa tänään ulkoministeritasolla.

Ukrainan konkreettisessa tilanteessa ei ole tapahtunut kuitenkaan suuria muutoksia. Eilen oli eilen lyhyt tulitauko siviilien evakuoimiseksi, vaikka Venäjä jatkoi myös Kiovan ankaria pommituksia. Raaka-aineiden sekä öljyn hinnan nousu taittui ja hinnat laskivat huippuistaan, vaikka öljyntuottajamaat kommentoivat vähäistä tarvetta lisätuotannolle.

Osakemarkkinoilla nähtiin erittäin kova nousuralli Ukrainan sotatilanteeseen liittyvän optimismin johdosta. Euroopassa osakkeet nousivat jyrkällä kulmakertoimella. Euro Stoxx 50 -indeksi nousi huimalla 7,4 %:lla ja laajempi Stoxx Europe 600 -indeksi nousi 4,7 %:lla.

Nousu oli laaja-alaista, mutta toimialoista nousua johdatteli kulutustavara-, finanssi- ja teknologiaosakkeet. Ainoastaan energiasektori kirjasi pienen laskun öljyn hinnan mukana. OMX Helsinki Cap -indeksi nousi 4,0 %:n tahdilla.

Yhdysvalloissa nähtiin myös reipas nousupäivä ja pääindeksit olivat tuntuvassa nousussa. S&P 500 -indeksi kirjasi 2,6 %:n nousun, ollen paras päivä sitten kesäkuun 2020, ja teknologiapainotteiden Nasdaq nousi peräti 3,6 %:lla teknologiayhtiöiden ajamana.

Aasiassa osakemarkkinat ovat avanneet reippaaseen nousuun ja mm. Nikkei on noussut 3,9 %:lla. Kiinan osakemarkkinoilla nousu on ollut kuitenkin selvästi maltillisempaa. Osakefutuurit signaloivat nousun jatkuvan vielä maltillisella tahdilla Euroopassa, mutta Yhdysvaltoihin maltillista laskustarttia.  

Lue myös:

Pörssikurssien voimakas heilunta globaalisti on herättänyt sijoittajien keskuudessa lukuisia kysymyksiä. OP Varainhoidon sijoitusjohtaja Riitta Hujanen käy läpi analyysimme kansainvälisestä osakemarkkinasta ja avaa sen tulevaisuudennäkymiä. Tallenne: Geopoliittinen tilanne sijoittajan näkökulmasta

Keskiviikko 9.3.2022

Markkinatunnelmat kääntyivät tiistaina hieman positiivisemmaksi ja erityisesti reunamarkkinat Euroopassa vahvistuivat EU:n kaavaileman energia- ja puolustusmenoihin keskittyvän mahdollisen yhteisvelan ajamana. Tiistaina oli nähtävissä pientä lähentymistä Ukrainan ja Venäjän vaatimuksissa, mutta Ukrainan tilanne jatkuu epävarmana, eikä tilanteen rauhoittumista ole näköpiirissä.

Yhdysvallat ilmoitti tuontikiellosta venäläiselle öljylle, hiilelle ja nestekaasulle, joka nosti raaka-aineiden hintoja entisestään ja ruokki inflaatiohuolia. Öljyn hinta jatkoi nousuaan korkeimmalle tasolleen sitten vuoden 2012 Yhdysvaltojen tuontikiellon johdosta. Euroopan öljyn tuontikielto tai Venäjän kaasuvastapakotteet ovat yhä pöydällä, mutta nämä olisivat kova isku Venäjän taloudelle ja entisestään nostaisi energiahintoja Euroopassa. Venäjä väläytteli eilen myös länsiyhtiöiden Venäjän toimintojen ja omaisuuden kansallistamisella.

Osakemarkkinoilla epävarmuus jatkui geopoliittisen tilanteen johdosta. Euroopassa osakkeet sahailivat ja päätyivät hienoiseen laskuun. Euro Stoxx 50 -indeksi päätyi 0,2 %:n laskuun energiasektorin ja pankkisektorin tukemana. Teknologia-, kiinteistö- ja mediasektorit pärjäsivät huonoiten. OMX Helsinki nousi reippaammalla 1,4 %:n tahdilla erityisesti konepajojen ja energiayhtiöiden tukemana.

Yhdysvaltojen pääindekseissä nähtiin maltillista laskua. S&P 500 -indeksi laski 0,7 %:lla, mutta teknologiapainotteinen Nasdaq painui maltillisemmin 0,3 %:lla. Toimialoista parhaiten pärjäsivät energia-, teknologia- ja pankkisektori, kun taas huonoiten pärjäsivät terveydenhuolto-, telekommunikaatio- ja kuluttajahyödykesektorit.

Aasiassa osakemarkkinat ovat avanneet maltilliseen laskuun ja esimerkiksi Nikkei on laskenut 0,2 %:lla. Osakefutuurit signaloivat selvää nousua Eurooppaan ja hieman maltillisempaa starttia Yhdysvaltoihin.

Lue myös:

Miten Ukrainan kriisi vaikuttaa osakemarkkinoihin?

Miten suomalaiset sijoittajat ovat reagoineet Ukrainan tilanteeseen?

Kuuntele Twitter-huonekeskustelu, jossa OP:n pääanalyytikko Antti Saaren kanssa keskustellaan vallitsevasta osakemarkkinatilanteesta.

Tiistai 8.3.2022

Markkinatunnelmat vaihtuivat viikon aluksi tiuhaa tahtia. Raaka-ainehintojen voimakas nousu ja Ukrainan vaikeana pysyvä tilanne pitivät markkinat maanantaina aluksi synkissä tunnelmissa, mutta päivän aikana nähtiin selvä tunnelmien piristyminen ilman selvää ajuria.

Raaka-ainehintojen johdosta kasvavat hintapaineet, keskuspankkien tarve rahapolitiikan normalisointiin ja heikentyvä talousvire ruokkivat edelleen stagflaatiopelkoja ja yleistä varovaisuutta. Venäjän ja Ukrainan väliset neuvottelut eivät tuoneet kummempia edistysaskelia. Venäjä on uhannut sulkevansa kaasuhanat Nord Stream 1 -kaasuputkesta vastatoimena länsimaiden pakotteille, mutta todellinen valmius tähän on kyseenalainen maan energiaviennistä saatavien erittäin merkittävien vientitulojen seurauksena. EU on ilmoittanut pyrkivänsä leikkaamaan riippuvuuttaan venäläiskaasusta jo tänä vuonna 80 prosentilla.

Osakkeet heiluivat maanantaina voimakkaasti sijoittajien tasapainoillessa uhkakuvien ja halventuneiden kurssitasojen välillä. Euroopassa indeksit avasivat viikon erittäin voimakkaaseen lähes viiden prosentin laskuun, mutta toipuivat iltapäivällä hetkellisesti jo plussalukemiin. Kurssien heilunta jatkui kuitenkin voimakkaana ja Stoxx Europe 600 -indeksi päätyi päivätasolla lopulta 1,2 %:n laskuun.

Toimialoista finanssi- ja kulutustavarasektorit jatkoivat heikkoa suoriutumistaan, kun taas energia- ja terveydenhuoltosektorit kirjasivat maltillisen nousun. OMX Helsinki Cap kävi päivän aluksi jo 5,5 %:n laskussa, mutta indeksi kirjasi lopulta selvästi maltillisemman 0,9 %:n päivälaskun.

Yleinen alakulo ja raaka-ainehintojen nousun ajamat huolet tarttuivat maanantaina myös Yhdysvaltojen osakekursseihin ja pääindeksit pakittivat 2,4-3,6 %:n tahdilla. Toimialoista laskukärjessä olivat kulutustavara, teknologia ja finanssi.

Aasiassa tunnelmat ovat olleet tänään jälleen alakuloiset, mutta suuremmalta myyntipaineelta on vältytty. Osakefutuurit viitoittavat Eurooppaan jälleen tymäkkää laskuavasta ja myös Yhdysvalloissa kurssien suunnan jatkavan alaviistoon.

Maanantai 7.3.2022

Markkinatunnelmat olivat viikon lopuksi happamat ja erityisesti Euroopassa viikko päättyi synkissä tunnelmissa. Ukrainan sota, kovaa tahtia nousevat raaka-ainehinnat ja globaalin rahapolitiikan kiristysodotukset ruokkivat turvallisuushakuisuutta.

Tunnelmat eivät ole piristyneet viikonlopun aikana ja kuluva viikko on käynnistynyt yhä varovaisissa merkeissä. Geopolitiikkahuolia heijasteleva öljyn hinta on noussut korkeimmalle tasolleen vuoden 2008 Yhdysvaltojen suunnitellessa tuontikieltoa venäläiselle öljylle. 

Osakkeet päättivät muutenkin alavireisen viikon laskusuunnassa. Euroopassa osakeindeksit sukelsivat voimalla Ukraina-huolien karkottaessa sijoittajia mantereelta. Stoxx Europe 600 -indeksi laski 3,6 %:lla, mutta muissa pääindekseissä nähtiin kovempaakin laskua. Esimerkiksi Euro Stoxx 50 -indeksi rojahti 5,0 %:lla, Saksan Dax-indeksi 4,4 %:lla ja jo valmiiksi tuntuvasti kärsinyt OMX Helsinki Cap -indeksi laski 3,9 %:lla.

Kurssilasku oli kovinta kulutustavara-, pankki- ja IT-sektoreilla. Koko viikon aikana Stoxx Europe 600 -indeksi sukelsi 7 %:lla ja OMX Helsinki Cap 10,6 %:lla alleviivaten Ukrainan sodan negatiivisia vaikutuksia.

Yhdysvallat säilytti kestokykyisyytensä ja pääindeksit laskivat perjantaina maltillisella 0,5-1,7 %:n vauhdilla kovimmat laskun keskittyessä pankki- ja teknologiaosakkeisiin. Viikkotasolla yhdysvaltalaisosakkeet pärjäsivät verrattain hyvin ja esim. S&P 500 -indeksi pakitti viikon aikana vain 1,3 %:lla.

Aasiassa viikko on käynnistynyt heikoissa kantimissa ja mm. Nikkei on laskenut 2,7 %:lla, eikä Kiinan odotettua korkeampi BKT-kasvutavoite ole ollut kuin laiha lohtu markkinoille. Futuurit viitoittavat myös länsimarkkinoille tuntuvaa laskuavausta.

Perjantai 4.3.2022

Riskitunnelma heikkeni eilen markkinoiden kantaessa huolta Ukrainan sodan, Venäjä-pakotteiden sekä kallistuneiden raaka-ainehintojen kasvu- ja inflaatiovaikutuksista. Talouskuva on mennyt vääjäämättä heikompaan suuntaan ja samalla inflaatiopaineiden kiihtyminen pakottaa keskuspankkeja kiristämään rahapolitiikkaa ruokkien stagflaatiopelkoja. 

Tänään aamulla tunnelma on kääntynyt entistä happamammaksi sotatoimien aiheuttaman Ukrainan suurimman ydinvoimalan tulipalon laukaistua riskiaversion. Tilanteen vakavuutta alleviivaa se, että kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on ilmaissut olevansa täydessä hälytysvalmiudessa tapahtumista johtuen.

Osakemarkkinat kääntyivät eilen jälleen laskuun kasvu-, inflaatio- ja rahapolitiikkahuolien ajamana. Näyttävin lasku osui geopolitiikkapelkojen keskiössä olevaan Eurooppaan ja maanosan osakeindeksit pakittivat voimalla kautta linjan. Stoxx Europe 600 -indeksi lasketteli 2 % miinukselle kaikkien alasektorien kärsiessä heikkoudesta. OMX Helsinki osoitti jälleen herkkyyttään geopolitiikkatilanteelle sakaten 2,7 %:lla ja laskua syyskuun alun tasoilta on kertynyt jo lähes 22 %.

Venäjän osakemarkkinat pysyivät edelleen kiinni, eivätkä markkinat avaudu tänäänkään. Yhdysvalloissa pääosakeindeksit painuivat eilen sahailun jälkeen miinuslukemiin. S&P 500 -indeksi peruutti maltillisella 0,5 %:lla defensiivisten yhdyskuntapalvelu- (+1,7 %) ja kiinteistöyhtiöiden (+1,1 %) hyvän vireen paikatessa osin teknologia- ja kuluttajatuoteyhtiöiden alamäkeä. Yhdysvalloissa kasvuyhtiöt jäivät selvästi arvoyhtiöiden jalkoihin, vaikka korkoliikkeet jäivät laimeiksi. 

Tänään aamulla Aasian osakemarkkinat ovat laskeneet tiukasti Ukrainan ydinvoimalan tilanteen lisätessä pelkotiloja ja esimerkiksi Nikkei on 2,2 % pakkasella. Osakefutuurit signaloivat Eurooppaan tylyä laskuavausta, mutta Yhdysvaltoihin hieman maltillisempaa laskustarttia.

Torstai 3.3.2022

Venäjän markkinaa pitkään seurannut OP:n omaisuudenhoidon johtaja Tuomas Virtala kommentoi Kauppalehdelle Venäjän markkinatilannetta.  

"Jos Venäjän pörssissä halutaan nähdä jollakin tavalla normaalia kaupankäyntiympäristöä, ennen kuin kauppa avataan, siihen voi jonkin aikaa mennä. Odotettavissa on, että vaikka Moskovan pörssi aukeaisi joidenkin päivien sisällä, ulkomaiset sijoittajat eivät saisi myydä osakkeita, millä pyrittäisiin estämään romahdusta", sanoo Virtala Kauppalehdelle. 

Markkinatunnelma vahvistui eilen voimakkaasti lukuisista riskitekijöistä huolimatta. Geopolitiikkapelot dominoivat edelleen kansainvälistä uutisvirtaa, Ukrainan sota uhkaa hyydyttää globaalia kasvua sekä kärjistää entisestään raaka-aineiden saatavuusongelmia ja globaali rahapolitiikkalinja jatkaa kiristymistään kasvuriskeistä huolimatta.

Riskiomaisuusluokat toipuivat alkuviikon heikkoudestaan ja toisaalta turvasatamainstrumentit menettivät arvoaan. Brent-tynnyri kallistui jo 115 dollarin havinoille OPEC+-maiden vähäisen tuotannonkasvatuspäätöksen jälkeen.

Osakemarkkinat löysivät kovaa maata jalkojensa alle alkuviikon laskun jälkeen pahimpien geopolitiikkahuolien hellittäessä otettaan. Euroopan osakemarkkinat sahailivat pitkään tiistain päätöstasojen tuntumassa Ukrainan sodan luomien uhkien jarruttamina, mutta indeksit intoutuivat lopulta mukavaan nousuun saaden tukea Yhdysvaltojen markkinoiden noususuuntauksesta.

Stoxx Europe 600 -indeksi kipusi 0,9 %:lla syklisten sektorien toimiessa nousukärjessä. Erityisesti energiayhtiöt (+5,5 %) kuroivat huimasti plussalle öljyn kallistumisen avittamina. OMX Helsinki ponnisti 1,2 % plussalle tiistain mahalaskun jälkeen, mutta Venäjä-sidonnaiset yhtiöt kehittyivät epäyhtenäisesti.

Yhdysvaltojen pääosakeindeksit rymistelivät 1,6–1,9 %:n nousuun saaden tukea yleisen markkinatunnelman vahvistumisen lisäksi Fedin pääjohtaja Jerome Powellin kommenteista, jotka viitoittivat maltillista maaliskuun koronnostoa. S&P 500 -indeksin kaikki alasektorit puskivat plussalle ja 92 % indeksin yhtiöistä nousi alleviivaten laaja-alaista vahvuutta.

Länsimarkkinoiden eilinen vahvuus on välittynyt myös Aasian aamun kaupankäyntiin, mutta Kiinan CSI300 -indeksi on hieman pakkasella, vaikka maa suunnittelee erittäin tiukasta koronapolitiikasta luopumista. Futuurit signaloivat länsimaihin tunnustelevaa avausta.

Keskiviikko 2.3.2022

Riskiaversio valtasi eilen mielialat yhä rumemmaksi käyvän Ukrainan sodan, laaja-alaisten talouspakotteiden ja epävarmuuden heikentäessä globaalia kasvunäkymää sekä ruokkiessa pelkoja raaka-ainepulasta.

Riskipitoiset omaisuusluokat olivat kovassa paineessa ja sijoittajat hakivat suojaa turvasatamainstrumenteista ajaen korkojen laskua sekä kullan ja turvasatamavaluuttojen vahvistumista. Raaka-aineet kallistuivat voimakkainta tahtia vuoden 2009 jälkeen Ukrainan sodan lisätessä entisestään huolia metallien, energian ja maataloustuotteiden saatavuudesta.

Osakemarkkinoilla nähtiin eilen tyly laskupäivä. Kovin myyntipaine kohdistui Euroopan markkinoille ja paikalliset osakeindeksit laskivat ryminällä Ukrainan sodan, Venäjälle asetettujen talouspakotteiden sekä raaka-aineiden kallistumisen heikentäessä maanosan kasvu- ja tulosnäkymiä.

Stoxx Europe 600 -indeksi niiasi 2,4 %:lla, Dax 3,9 %:lla ja CAC40 3,9 %:lla. Lasku oli laaja-alaista, mutta erityisesti kuluttajatuoteyhtiöt ja korkojen sakkauksesta kärsineet rahoitusyhtiöt laskivat rumasti.

Suomen OMX Helsinki kärsi Manner-Eurooppaa voimakkaammin sukeltaen 4,7 %:lla Venäjä-riippuvaisten yhtiöiden (mm. Finnair -12,7 %, Fortum -9,2 %, Nokian Renkaat -18,7 % ja Neste -10,3 %) moukaroinnin seurauksena. Venäjän osakemarkkinoita ei uskallettu edelleenkään avata romahduspeloista johtuen.

Yhdysvaltojen pääosakeindeksit laskivat tuntuvalla 1,6–1,8 %:n tahdilla, mutta kuitenkin huomattavasti eurooppalaisia vastinparejaan maltillisemmin. Rapakon takana ainoastaan energian kallistumisesta hyötyvät energiayhtiöt pyristelivät plussalle ja erityisesti rahoitussektori koki korkojen laskun nahoissaan.

Osakkeiden laskusuuntaus on jatkunut Aasian aamun kaupankäynnissä geopolitiikka- ja inflaatiohuolien dominoidessa mielialoja. Osakefutuurit signaloivat Eurooppaan yhä mollivoittoista avausta, mutta pienoista toipumista Yhdysvaltojen markkinoille.

Tiistai 1.3.2022

Lue OP Varainhoidon tuore markkinakommentti: OP Varainhoidon helmikuu 2022 markkinakatsaus

Viikko käynnistyi riskiaversion merkeissä Ukrainan sodan ja länsimaiden Venäjälle asettamien erittäin voimakkaiden pakotteiden synkentäessä mielialoja. Viikonlopun tapahtumat ruokkivat aluksi laajamittaista turvasatamakysyntää ja riskipitoiset omaisuusluokat olivat kovassa paineessa.

Rupla koki korostetusti Venäjän aggressioiden heijastusvaikutukset nahoissaan, eikä Venäjän osakemarkkinoita uskallettu avata lainkaan täydellisestä romahduspelosta johtuen. Tunnelmat vakautuivat vähitellen päivän mittaan ja lopulta päiväliikkeet jäivät monilla markkinoilla verrattain maltillisiksi.

Osakemarkkinat laskivat eilen Ukrainan sodan ja Venäjä-pakotteiden heijastusvaikutusten seurauksena. Euroopan markkinat avasivat voimakkaaseen laskuun sijoittajien keventäessä riskitasojaan, mutta markkinat löysivät vähitellen kovaa maata jalkojensa alle ja päivälasku jäi lopulta vähäiseksi tilanteen vakavuuteen peilattuna.

Stoxx Europe 600 -indeksi kävi hetkellisesti liki 2 %:n laskussa, mutta päätyi lopulta perjantain päätöstasojen tuntumaan yhdyskuntapalvelu- ja teknologiaosakkeiden nousun tasapainottaessa energia- ja rahoitusyhtiöiden laskua.

OMX Helsinki peruutti 0,9 %:lla ja Venäjä-sidonnaiset yhtiöt ottivat osumaa (mm. Finnair -21 % ja Nokian Renkaat -20 %). Myös Yhdysvaltojen markkinat avasivat näkyvään laskuun, mutta sahailun jälkeen S&P 500 -indeksi painui vain 0,2 %:lla ja Nasdaq nousi 0,4 %:lla indeksien osoittaessa vastustuskykyä Ukraina-riskeille.

Globaalit osakemarkkinat kirjasivat helmikuussa toisen perättäisen laskukuukautensa. Stoxx Europe 600 laski kuukauden aikana 3,4 %:lla, S&P 500 3,1 %:lla, Nasdaq 3,4 %:lla ja OMX Helsinki peräti 7,9 %:lla.

Tänään aamulla Aasian osakemarkkinat ovat kääntyneet nousuun pahimpien geopolitiikkahuolien tasaantuessa. Futuurit signaloivat länsimarkkinoilla laskuavausta ja tunnelmat ovat erittäin jännittyneet Ukrainan tilanteen ennakoimattomuudesta johtuen.

Eilen 28.2. Venäjän keskuspankki määräsi keskeyttämään kaikkien ulkomaisten osaketoimeksiantojen toteuttamisen Moskovan pörssissä. Osakekaupan keskeyttäminen koskee myös suomalaisia sijoitusrahastoja, jotka sijoittavat venäläisiin osakkeisiin. Venäjän keskuspankin asettamien rajoitusten seurauksena OP-Venäjä -sijoitusrahaston merkinnät ja lunastukset on väliaikaisesti keskeytetty. Lue rahaston salkunhoitajan kommentti rahaston sijoituksista

Maanantai 28.2.2022

Viime viikon perjantaina riskisentimentti vahvistui voimakkaasti markkinoiden tukeutuessa ennakoitua laimeammiksi jääneiden Venäjä-pakotteiden tuomaan nosteeseen. Tilanne on kuitenkin muuttunut viikonlopun aikana ja länsimaat ovat ryhtyneet rajuihin toimiin Venäjän eristämiseksi, mikä on laukaissut uuden riskiaversion. Erityisesti rupla-sidonnaisiin omaisuusluokkiin kohdistuu rajua laskupainetta Venäjän näkymien heikennyttyä dramaattisesti.

Venäjälle on asetettu uusia, ennennäkemättömän raskaita talouspakotteita maan eristämiseksi kansainvälisestä yhteisöstä. Länsimaat ovat sopineet viikonlopun aikana poistavansa osan venäläispankeista SWIFT-maksujärjestelmästä, joka vaikeuttaa merkittävästi kansainvälisiä liiketoimia ja ulkomaankauppaa.

Venäjän keskuspankin ulkomailla olevat varat on jäädytetty, joka aiheuttaa kovan kolauksen Venäjän kykyyn rahoittaa toimintaansa ja puolustaa ruplaan kohdistuvaa painetta. Rahaliikenteen halvaantuminen uhkaa maan koko pankkisektoria. Pakotteita on asetettu lisäksi suoraan Putinille sekä Lavroville.

Pakotteiden täsmällisiä talousvaikutuksia on vielä vaikeaa arvioida, mutta ne tulevat aiheuttamaan rajua tuhoa Venäjän taloudelle. Arvioimme, että Venäjän BKT tulee supistumaan tänä vuonna mahdollisesti yli 5 %:lla pakotteiden seurauksena.

Pakotteet ja todennäköiset vastapakotteet iskevät kipeästi myös euroalueen talouteen ja vaikutuksia voimistaa energiahintoihin kohdistuva nousupaine sekä epävarmuus yritysten ja kulutusten käyttäytymisestä.

Arvioimme Ukrainan sodan heijastusvaikutusten leikkaavan karkeasti 1–2 %-yksikköä euroalueen tämän vuoden kasvuvauhdista, mutta kasvun kuitenkin jatkuvan yksityisen kulutuksen kasvun myötä.

Suomi kärsii tilanteesta euroaluetta voimakkaammin ja tämän vuoden kasvu uhkaa jäädä laimeaksi. Pakotteet luovat markkinoille turvallisuushakuista kysyntää, jarruttavat odotuksia EKP:n kiristystoimista ja painavat voimalla rupla-määräisiä arvopapereita.

Viime viikko päättyi osakemarkkinoilla reippaan nousun merkeissä Venäjä-pakotteiden jäätyä aluksi ennakoitua laimeammiksi ja Venäjän ilmaistua halukkuuttaan rauhanneuvotteluihin.

Pääosakeindeksit nousivat Atlantin molemmin puolin voimalla paikaten siten torstain paniikkimyynnin jälkeistä heikkouttaan. Geopolitiikkatilanne on kuitenkin muuttunut viikonlopun aikana aiempaakin kireämmäksi ja länsimaiden rajut pakotteet ovat laukaisseet uudestaan riskiaversion. Euroopan ja Yhdysvaltojen osakefutuurit signaloivat voimakasta 2-3 %:n laskuavausta sijoittajien keventäessä riskitasojaan.

Venäjän osakemarkkinoihin kohdistuu tänään voimakasta laskupainetta, vaikka maan keskuspankki on kieltänyt ulkomaalaiset arvopaperimyynnit estääkseen täydellisen romahduksen. Venäjän pörssin avautuminen tänään on myöskin epävarmaa. Aasian osakemarkkinat ovat laskeneet aamulla maltillisesti yleisestä riskiaversiosta huolimatta.

Perjantai 25.2.2022

Venäjän Ukraina-invaasio aiheutti eilen laajamittaisen riskiaversion, mutta tunnelmat tasaantuivat vähitellen alkujärkytyksen jälkeen länsimaiden talouspakotteiden jäätyä ennakkoarvioita maltillisemmiksi. Riskiaversio vaikutti laajamittaisesti kaikkien omaisuusluokkien kehitykseen ja erityisesti ruplasidonnaiset arvopaperit kokivat rajua laskua.

Brent-tynnyri kävi hetkellisesti jo 105 dollarissa, mutta painui hieman alemmaksi, kun länsimaiden pakotteet eivät kohdistuneet suoraan Venäjän energiasektoriin ja länsimaat puuhaavat strategisten öljyreservien purkamista hintakehityksen tasaamiseksi.

Länsimaat asettivat eilen Venäjälle uusia, entistä voimakkaampia talouspakotteita Ukraina-invaasiosta johtuen. Yhdysvallat asetti pakotteita, jotka kohdistuvat mm. Vladimir Putinin lähipiiriin, oligarkkeihin, maan suurimpiin pankkeihin (mm. Sberbank ja VTB) sekä estävät teknologiaviennin maahan.

EU ilmoitti sanktioista, jotka iskevät rahoitusmarkkinoihin, öljytuotantoon, ilmailualaan sekä strategisesti tärkeisiin teknologiatuotteisiin, mutta toimien yksityiskohtia ei ole vielä julkaistu. Iso-Britannian jäädytti venäläispankkien varoja ja estää venäläisyhtiöitä nostamasta rahoitusta maansa rahoitusmarkkinoilta.

Myös muut maat kuten Australia, Japani ja Kanada ovat asettaneet Venäjälle talouspakotteita maan aggressioista johtuen. Toimilla on näkyvä merkitys Venäjän talouteen, mutta kaikkein järeimmät pöydällä olleet toimenpiteet esimerkiksi Venäjän poistaminen SWIFT-maksujärjestelmästä ja energiasektorin sanktiot jäivät toistaiseksi puuttumaan. Markkinoilla odotetaan nyt Venäjän vastareaktioita.

Osakemarkkinoilla nähtiin eilen voimakkaita päiväliikkeitä. Euroopan osakemarkkinat joutuivat rajun myyntiaallon kohteeksi ja indeksit niiasivat harvinaisella voimalla Ukraina-pelkojen dominoidessa täysin mielialoja.

Stoxx Europe 600 -indeksi kävi hetkellisesti 4,4 % pakkasella, mutta lasku oikeni hieman -3,3 %:iin. Indeksin kaikki alasektorit painuivat sijoittajien keventäessä riskitasojaan ja erityisesti sykliset sektorit kirjasivat rumia laskulukemia. Venäjän MOEX-indeksi piestiin yli 30 %:n laskuun sotatoimien seurauksena.

Yhdysvaltojen osakemarkkinat avasivat tuimaan laskuun geopolitiikkahuolien ajamana ja Nasdaq kävi hetkellisesti laskumarkkinassa eli yli 20 % marraskuun ennätystasojen alapuolella.

Osakemarkkinoiden suunta kääntyi kuitenkin nopeasti ja ennakoitua vaimeammaksi jääneet talouspakotteet rohkaisivat sijoittajia ajaen indeksit lopulta selvään nousuun. S&P 500 -indeksi kipusi 1,5 %:lla ja teknologiapainotteinen Nasdaq jopa 3,3 %:lla.

Aasian osakemarkkinat ovat tänään aamulla löytäneet kovaa maata jalkojensa alle ja indeksit ovat pääsääntöisesti nousussa pahimpien geopolitiikkapelkojen hellittäessä ainakin hetkellisesti. Osakefutuurit lupaavat Eurooppaan voimakasta nousuavausta, mutta Yhdysvaltojen markkinoiden starttaavan tunnustelevissa merkeissä.

OP Analyysi on poiminut merkittävimmät Venäjä-riskiä kantavat suomalaisyhtiöt ja tarkastelee näiden näkymiä erilaisissa skenaarioissa. Voit lukea yhtiöistä ja niiden näkymistä OP:n osakesijoittamisen asiakkaana kirjautumalla OP:n verkkopalveluun: Säästöt ja sijoitukset > Osakesuositukset ja analyysit > Analyysit ja katsaukset > Osaketutkimukset > Makrotalous > Osakemarkkinateema - Ukrainan tilanne 25.2.2022. 

Torstai 24.2.2022

Venäjä on aloittanut sotatoimet Ukrainassa. Miten tämä vaikuttaa markkinoihin? Kommentoimassa OP Varainhoidon sijoitusjohtaja Riitta Hujanen sekä OP:n pääanalyytikko Antti Saari.

Riskitunnelma kehittyi eilen alavireisesti markkinoiden odotellessa lisäselvyyttä Ukrainan tilanteeseen. Venäjän tänään aamulla Ukrainassa käynnistämä hyökkäys on realisoinut geopolitiikkariskit ja laukaissut laajamittaisen riskiaversion vaikuttaen kaikkien omaisuusluokkien kehitykseen.

Osakefutuurit sojottavat tiukasti alaviistoon sijoittajien keventäessä riskitasojaan, korot ovat niianneet tuntuvasti alaspäin turvasatamakysynnän ajamana ja riskivaluutat ovat ottaneet osumaa. Geopolitiikkapelot ovat ruokkineet turvasatamavaluuttojen vahvistumista sekä kullan kallistumista.

Brent-tynnyrin hinta on noussut tarjontapelkojen ajamana jo 100 dollarin yläpuolelle ensimmäistä kertaa vuoden 2014 jälkeen. Yhdysvallat on ilmoittanut asettavansa tänään Venäjälle tiukkoja lisäpakotteita ja myös muilta länsimailta odotetaan voimakkaita vastatoimia, joten Ukrainan tilanne pysyy vahvasti tapetilla.

Ukrainan tilanne on tänään aamulla eskaloitunut sotatoimiin Venäjän hyökättyä maahan. Venäjän presidentti Putin ilmoitti varhain aamulla Venäjän käynnistävän sotilasoperaation Itä-Ukrainassa, mutta uutistietojen mukaan Venäjä olisi iskenyt Ukrainan sotilaskohteisiin myös muualla maassa.

Ukraina on julistanut tapahtumien seurauksena sotatilalain, mikä alleviivaa tilanteen vakavuutta. Länsimaat ovat tuominneet Venäjän hyökkäyksen yksimielisesti ja ilmoittaneet asettavansa uusia, entistä järeämpiä talouspakotteita nopealla aikataululla.

Näemme Ukrainan-kriisin suorien talousvaikutusten jäävän Euroopan ja Suomen kannalta vähäisiksi, mutta pakotteet ja todennäköiset Venäjän vastapakotteet heikentävät talouskuvaa ja syövät hieman kasvulukemia.

Kriisin suurimmat vaikutukset tulevat energian ja raaka-aineiden hintoihin kohdistuvista nousupaineista, jotka uhkaavat pitää inflaation ennakoituakin pidempään koholla. Keskuspankit ovat tukalassa raossa, sillä hintapaineita pitäisi hillitä, mutta koronnostot eivät tepsi raaka-aineiden hintakehitykseen, eikä koronnostoilla saisi pilata talouden toipumista.

Osakemarkkinoilla nähtiin eilen heikkoutta geopolitiikkariskien kalvaessa mielialoja. Euroopan markkinat valuttelivat hiljakseen alaspäin sijoittajien odotellessa lisätietoja Ukrainan tilanteen kehityskulusta ja sulatellessa Venäjälle asetettujen pakotteiden sekä todennäköisten vastapakotteiden vaikutuksia.

Stoxx Europe 600 -indeksi hyytyi 0,3 % pakkaselle syklisten sektorien vetämänä vietettyään lähes koko päivän tukevasti plussalukemissa. Yhdysvaltojen markkinoiden alakulo pitkittyi ja pääosakeindeksit kirjasivat jälleen voimakkaat 1,4-2,6 %:n laskulukemat.

S&P 500 -indeksi nakutti neljännen perättäisen laskupäivänsä kaikkien muiden alasektorien paitsi öljyn kallistumisesta hyötyneiden energiaosakkeiden painuessa. Venäjän aamulla käynnistämä hyökkäys on laukaissut riskiaversion Aasian kaupankäynnissä ja paikalliset osakemarkkinat ovat voimakkaassa noin 2–3 %:n laskussa.

Futuurit lupaavat länsimaihin tiukkaa 2–4 %:n laskuavausta ja futuurit viitoittavat Nasdaq painuvan jo laskumarkkinaan eli yli 20 %:n laskuun huipputasoltaan.

Keskiviikko 23.2.2022

Markkinahermoilu jatkui edelleen, mutta riskitunnelma kehittyi vailla selvää suuntaa markkinoiden puntaroidessa runsasta Ukrainan tilanteeseen liittyvää uutisvirtaa.

Tunnelmat olivat aluksi happamat markkinoiden jännittäessä länsimaiden vastavetoa Venäjän maanantain Itä-Ukrainan separatistialueiden itsenäisyystunnustukselle. Länsimaat vastasivat odotetusti uusilla talouspakotteilla, mutta sentimentti kääntyi vahvemmaksi sanktioiden jäätyä ennakoitua laimeammiksi.

Geopolitiikkariskit näkyivät kouriintuntuvasti energiamarkkinoilla ja Brent-tynnyrin hinta kävi hetkellisesti 99 dollarissa ennen painumistaan hieman maltillisemmille tasoille.

Länsimaat asettivat Venäjälle sanktioita vastavetona Itä-Ukrainan separatistialueiden itsenäisyyden tunnustuksesta. EU on suunnitellut pakotteita mm. duuman ja Venäjän hallinnon jäsenille sekä Itä-Ukrainassa toimiville venäläispankeille.

Lisäksi unioni on rajaamassa Venäjän pääsyä unionin pääoma- ja rahoitusmarkkinoille sekä Saksa on ilmoittanut Nord Stream II -kaasuputken sertifioinnin pysäyttämisestä, mitä voidaan pitää merkittävänä linjamuutoksena. EU:n pakotteet täytyy hyväksyä vielä jäsenmaissa.

Yhdysvallat asetti pakotteita Itä-Ukrainan separatistialueille, venäläispankeille ja yksityishenkilöille. Yhdysvallat kohdisti kattavia pakotteita myös Venäjän valtionvelkaa kohtaan, joten maa ei voi enää lainata länsimarkkinoilta eikä valtionlainoilla voida käydä kauppaa länsimarkkinoilla.

Iso-Britannia asetti pakotteita venäläispankeille sekä yksityishenkilöitä kohtaan. Näemme pakotteiden talousvaikutukset melko maltillisina Venäjän talouden länsiriippuvuuden vähennettyä merkittävästi aiempien pakotteiden seurauksena.

Venäjän toimista riippuen nykyiset pakotteet voivat kuitenkin olla vasta alkusoittoa. Kovemmat pakotteet on jätetty tilanteeseen, jossa Venäjä jatkaa aggressioitaan tai kriisi syvenee entisestään. Pöydällä ovat ainakin Venäjän poistaminen kansainvälisestä SWIFT-maksujärjestelmästä, dollarimääräisen maksuliikenteen estäminen, rajummat pankkeja koskevat pakotteet, energiapakotteet sekä teknologian vientikiellot, joilla olisi toteutuessaan huomattavia vaikutuksia Venäjän talouteen.

Osakemarkkinoilla nähtiin eilen kaksijakoista kehitystä eri talousalueilla, mutta tunnelmat pysyivät edelleen hyvin jännittyneinä. Euroopan markkinat avasivat tiukkaan laskuun voimistuneiden Ukraina-pelkojen ajamana, mutta kurssikehityksen suunta kääntyi länsimaiden Venäjä-pakotteiden jäätyä ennakoitua laimeammiksi.

Stoxx Europe 600 -indeksi kävi kaupankäynnin alkuhetkillä jo 1,9 %:n laskussa, mutta päätyi loppukirin myötä niukasti maanantain päätöstason yläpuolelle katkaisten siten kolmen päivän laskuputkensa. 

Yhdysvaltojen markkinat avautuivat selvään laskuun maanantain juhlapyhän jälkeen ja kaikki kolme pääosakeindeksiä luisuivat 1,0-1,4 %:lla. S&P 500 -indeksi painui virallisesti korjausliikkeeseen laskettuaan yli 10 %:lla tammikuun alun ennätystasolta. Lasku oli eilen laaja-alaista ja syklisten sektorien vetämää.

Tänään aamulla Aasian kaupankäynti on sujunut pääsääntöisesti nousutunnelmissa ilman selviä uusia ajureita. Osakefutuurit signaloivat länsimarkkinoiden löytävän kovaa maata jalkojensa alle, mutta volatiiliin kehitykseen on syytä varautua Ukrainan tilanteen räjähdysherkkyydestä johtuen.

Mitä sijoittajan pitäisi ajatella Ukrainan tilanteesta? Kuuntele videolta OP Varainhoidon strategi Jussi Hyödyn ja salkunhoitaja Jouni Nissisen analyysit tilanteesta. 

Tiistai 22.2.2022

Viime viikkoa leimannut hermostuneisuus pitkittyi ja riskitunnelma heikkeni entisestään yhä kiristyneen geopolitiikkatilanteen ajamana. Mielialat synkkenivät, kun Venäjä ilmoitti, että Joe Bidenin ja Vladimir Putinin tapaamisesta ei ole sovittu.

Tilanne kiristyi äärimmilleen sen jälkeen, kun Venäjän tunnusti kahden Itä-Ukrainan separatistialueen itsenäisyyden ja ilmoitti lähettävänsä joukkojaan paikalle. Yhdysvallat vastasi asettamalla pakotteita Itä-Ukrainan maakunnille ja ilmoitti samalla kertovansa tänään Venäjälle asetettavista uusista pakotteista.

Osakemarkkinoilla nähtiin eilen voimakas laskupäivä geopolitiikkapelkojen jättäessä päivän positiiviset talousluvut tyystin jalkoihinsa. Ukrainan tilanteen yhä selvempi kiristyminen painoi Euroopan markkinat selvään luisuun ja esimerkiksi Stoxx Europe 600 -indeksi pakitti 1,3 %:lla.

Vanhan mantereen osakemarkkinoiden lasku oli laaja-alaista ja kaikki alasektorit kärsivät heikkoudesta, mutta sykliset sektorit kohtasivat voimakkainta laskupainetta. OMX Helsinki valui 1,3 % pakkaselle ja Venäjä-riippuvaiset yhtiöt (mm. Finnair, Fortum, Nokian Renkaat ja Aspo) sakkasivat. Venäjän MOEX-indeksi painui peräti 10,6 %:lla markkinoiden panikoidessa Ukrainan tilanteen heijastusvaikutuksia. 

Yhdysvaltojen markkinat olivat eilen kiinni kansallisesta juhlapyhästä johtuen. Aasian osakemarkkinat ovat laskeneet tänään aamulla tuimasti geopolitiikkatilanteen synkentäessä tunnelmia, mutta lasku selittyy osin myös Kiinan teknologiayhtiöihin suuntaamilla säätelytoimilla. Futuurit signaloivat terävää laskuavausta länsimarkkinoille ja on selvää, että markkinat ovat erittäin herkkiä pienimmillekin geopolitiikkanäkymän muutoksilla.

Valtaosa seuraamistamme yhtiöistä on julkaissut Q4/2021 tuloksensa. Katso videolta analyytikko Carlo Gyllingin yhteenveto käynnissä olevan tuloskauden annista. Tuloskauden aikana olemme saaneet todistaa keskimäärin vahvoja liiketuloksia, mutta kurssireaktiot ovat olleet pääosin negatiivisia.

Maanantai 21.2.2022

Viime viikko päättyi mollivoittoisella nuotilla geopolitiikka- ja rahapolitiikkahuolien painaessa markkinatunnelmia. Yhdysvaltojen ja Venäjän ulkoministerien tälle viikolle sopima neuvottelu ei jaksanut tuoda kuin hetkellistä piristystä tunnelmiin ja Ukrainan tilanteeseen liittyvät huolet dominoivat täysin uutisvirtaa.

Markkinat hermoilevat edelleen myös globaalin rahapolitiikkanäkymän kiristymistä ja pelot liian nopean linjamuutoksen kasvua tukahduttavista vaikutuksista saavat kasvavissa määrin kaikupintaa. Perjantain laskusuuntaus sinetöi osakemarkkinoiden alakuloisen viikon. Geopolitiikka- ja rahapolitiikkapelot sekä odotuksia vaisumpi tuloskauden anti painoivat osakekurssit laskuun Atlantin molemmin puolin. 

Euroopassa laaja yleisindeksi Stoxx Europe 600 pakitti 0,8 %:lla kaikkien muiden alasektoreiden paitsi päivittäistavarayhtiöiden ottaessa taka-askelia. Viikkotasolla indeksi painui 1,9 %:lla, mutta alkuvuoden aikana indeksi on pitänyt verrattain hyvin pintansa riskitekijöistä huolimatta (YTD -5,5 %).

Yhdysvalloissa kaikki kolme pääosakeindeksiä kirjasivat tuntuvaa laskua kasvuyhtiöiden painamana. S&P 500 -indeksi luisui 0,7 % pakkaselle teknologia-, teollisuus- ja viestintäyhtiöiden vetämänä ja teknologiapainotteinen Nasdaq hyytyi 1,2 % alamäkeen. Viime viikko oli jenkkimarkkinoilla toinen perättäinen laskuviikko S&P 500 -indeksin laskiessa viikon aikana 1,6 %:lla ja Nasdaqin 1,8 %:lla.

Tänään aamulla Aasian markkinat ovat suunnanneet loivasti kohti kaakkoa Japanin vaisujen luottamuslukujen, Kiinan uusien sääntelytoimien ja kiinteistökehittäjien haasteiden lannistamana. Kiinalaisviranomaiset ilmoittivat perjantaina uusista ruokakuljetusyhtiöitä koskevista säätelytoimista ja kiinteistökehittäjä Zhenro maksuvaikeuksistaan. Yhdysvaltojen markkinat ovat tänään kiinni, mutta futuurit signaloivat länsimarkkinoille nousuavausta.

Perjantai 18.2.2022

Markkinaa ajoivat eilen kolme seuraavaa tekijää: Ukraina, Ukraina ja Ukraina. Ukraina-huolet dominoivat edelleen täysin kansainvälistä uutisvirtaa ja markkinatunnelma happani eilen geopolitiikkariskien uuden voimistumisen myötä. Itä-Ukrainan konfliktin osapuolet syyttivät toisiaan tulitauon rikkomisesta ja Venäjän joukkojen liikkeistä saatiin ristiriitaisia viestejä, mikä ylläpiti räjähdysherkkään tilanteeseen liittyvää hermostuneisuutta.

Geopolitiikkahuolet vaikuttivat kaikkien omaisuusluokkien kehitykseen painamalla osakkeet, korot ja riskiherkät valuutat laskuun sekä tukemalla kullan ja turvasamavaluuttojen nousua. Öljy pakitti hienoisesti markkinoiden spekuloidessa Iranin ydinsopimuksen mahdollisuudella.

Osakemarkkinoilla nähtiin alakuloa geopolitiikkahuolien saattelemana, mutta oma osuutensa oli myös rahapolitiikkapeloilla. Geopolitiikkariskien keskiössä olevassa Euroopassa osakemarkkinat reagoivat pääsääntöisesti melko maltillisesti epävarmuuteen. Stoxx Europe 600 -indeksi laski 0,7 %:lla energia- ja rahoitusyhtiöiden toimiessa suurimpina taakkoina. Reunamarkkinoilla nähtiin reippaampia liikkeitä ja OMX Helsinki valui 1,7 %:n luisuun sekä OMX Stockholm 1,5 % pakkaselle. 

Yhdysvaltojen markkinoilla reagoitiin voimalla geopolitiikkatilanteeseen ja kaikki kolme pääosakeindeksiä painuivat reippaasti. S&P 500 -indeksi laski 2,1 %:lla ja Nasdaq jopa 2,9 %:lla, vaikka indeksien yhtiöiden riippuvuus geopolitiikkanäkymästä on varsin vähäinen.

Teknologia-, viestintä-, kuluttajatuote- ja rahoitusyhtiöt kohtasivat kovinta myyntipainetta ja ainoastaan defensiiviset päivittäistavara- ja yhdyskuntapalveluyritykset puskivat vastavirtaan. Tänään aamulla Aasian markkinat ovat luisuneet hienoiseen laskuun, mutta Yhdysvaltojen eilinen heikkous ei ole välittynyt tunnelmiin. 

Futuurit lupailevat länsimarkkinoilla nousuavausta Yhdysvaltojen ja Venäjän ulkoministerien sovittua tapaamisen ensi viikolle, mutta mielialat ovat alttiita äkkikäännöksille ja päivän Ukraina-uutiset tulevat määrittämään lopullisen kehityssuunnan.

Torstai 17.2.2022

Markkinatunnelmat hakivat eilen suuntaansa sijoittajien keskittyessä puntaroimaan Ukrainan kriisin kehityskulkua ja globaalin rahapolitiikan kiristystahtia. Venäjän ilmoitusta vetää joukkoja takaisin tukikohtiin kyseenalaistettiin länsimaiden sotilastiedustelun toimesta jättäen markkinat yhä epätiedon valtaan todellisesta tilanteesta. Fedin odotetut pöytäkirjat toivat nuivasti lisätietoja rahapolitiikkanäkymään.

Osakemarkkinat kehittyivät eilen vailla yhtenäistä suuntaa ja tunnelmat vakautuivat selkeiden suunta-ajurien loistaessa poissaolollaan. Euroopassa osakeindeksit kirjasivat pieniä päivämuutoksia nollatason molemmin puolin energia- ja kiinteistösektorin kannatellessa yleiskehitystä.

Myös Yhdysvalloissa pääindeksit kehittyivät epäyhtenäisesti ja S&P 500 -indeksi kirjasi päivälle hienoisen 0,1 prosentin nousun. Energia- ja teollisuusyritykset johdattelivat nousua, mutta toimialakohtaiset liikkeet jäivät kauttaaltaan maltilliseksi. Aasiassa päivä on käynnistynyt vailla selvää suuntaa, mutta futuurit viitoittavat länsimarkkinoille laskuavausta jälleen nousussa olevien Ukraina-huolien johdolla.

Keskiviikko 16.2.2022

Ukrainan tilanne on noussut viime päivinä yhä voimakkaammin markkinahuomion keskiöön. Venäjän ja länsimaiden väliset neuvottelut eivät ole tuoneet konkreettisia edistysaskelia jännitteiden helpottamiseksi ja tilanne säilyy räjähdysherkkänä.

Venäjän vaatimiin turvatakuihin ei ole odotetusti tullut vastakaikua ja Venäjä on vahvistanut joukkojaan Ukrainan rajan tuntumassa. Tiedustelulähteet ovat varoitelleet Venäjän etenemisestä Ukrainaan jopa lähipäivien aikana.

Erityisesti Yhdysvallat, EU ja Iso-Britannia ovat pyrkineet pidättelemään Venäjää nopeiden ja tuntuvien talouspakotteiden pelotteella. Valmisteltuja pakotteita ei ole avattu tarkemmin vaikeuttaen näiden vaikutusten arviointia, mutta toimet suuntautuisivat todennäköisimmin ulkomaankauppaan, rahoitussektoriin sekä yksittäisiin henkilöihin.

Pakotteiden pelotusvaikutus on kuitenkin kyseenalainen. Venäjä on jo vuosien ajan pyrkinyt suojaamaan talouttaan ulkopuolisia shokkeja ja pakoteuhkaa vastaan muun muassa vientiä hajauttamalla ja vahvistamalla maan rahoitusasemaa. Länsimaissa erityisesti EU:lla on ollut vaikeuksia löytää yhtenäistä linjaa pakotteista, sillä maiden intressit ovat hyvin moninaiset ja nämä vaikuttaisivat hyvin epäsuhtaisesti eri maiden omiin talouksiin.

Lisäksi järeämmät työkalut ovat vaikeampia toteuttaa (esim. sulkeminen ulos SWIFT-maksujärjestelmästä) ja ne voisivat haitata merkittävästi myös länsimaisten yritysten toimintaa (esim. raaka-aineiden vientikiellot).

Ukrainan tilanteen mahdollisen kärjistymisen vaikutukset osakemarkkinoille olisivat todennäköisimmin väliaikaisia. Geopolitiikkajännitteiden eskaloitumisen tai sodan syttymisen osakemarkkinavaikutukset ovat jääneet yleisesti lyhytaikaisiksi ja pääosin maltillisiksi. Laajat sotatoimet ovat aiheuttaneet paikoin merkittävämpiäkin myyntiaaltoja osakkeisiin, mutta Ukrainan kriisillä ei olisi nähdäksemme eväitä tällaiseen.

Pysyvämmät vaikutukset kohdistuisivat pieneen joukkoon Venäjällä toimivia tai pakotteista kärsiviä yrityksiä. Yhtiöt, joihin asia ei vaikuta suoranaisesti, kurssilasku kannattaa hyödyntää ostopaikkana. Muilla markkinoilla vaikutukset näkyisivät ruplan heikentymisenä, öljyn hinnan nousuna ja korkojen laskuna.

Suomalaisyhtiöt, jotka ovat erityisen herkkiä Ukrainan tilanteen kärjistymiselle ovat Nokian Renkaat, Aspo, Fortum, Ponsse, SRV, YIT, Olvi, Finnair ja Neste. Tarkemmat perustelut löytyvät OP Analyysin tämän päivän aamukatsauksesta (vaatii kirjautumisen).

Tiistai 15.2.2022

Viikko käynnistyi pelokkaissa tunnelmissa ja riskitunnelma heikkeni räjähdysherkän Ukrainan-tilanteen painaessa mielialoja. Markkinat pelkäävät Ukraina-invaasion käynnistyvän hetkellä millä hyvänsä ja Venäjän ulkoministeri Lavrovin pyyntö neuvottelujen jatkamisesta toi vain hetkellistä helpotusta pahasti tulehtuneeseen tilanteeseen.

Riskiaversio keskittyi erityisesti osakemarkkinoille ja epävarmuus nosti energian sekä kullan hintaa. Brent-tynnyri kipusi jo 96 dollariin eli korkeimmilleen syyskuun 2014 jälkeen. Geopolitiikkariskien ohella myös yhä voimistuneet huolet globaalin rahapolitiikkalinjan kiristymisestä lannistivat sentimenttiä.

Osakemarkkinat avasivat viikon laskumerkeissä geopolitiikka- ja rahapolitiikkahuolien ajamana. Euroopan markkinat niiasivat heti kättelyssä syvään laskuun Ukrainan-tilanteen lietsoessa pelkotiloja, mutta Lavrovin sovittelevat kommentit auttoivat oikaisemaan pahimman laskukierteen.

Stoxx Europe 600 -indeksi pakitti 1,8 %:lla kaikkien alasektorien kärsiessä tuntuvista miinuslukemista. OMX Helsinki painui 2,5 %:lla ja Venäjä-riippuvaiset yhtiöt (mm. Aspo, Fortum, Nokian Renkaat, SRV ja YIT) sakkasivat yleisindeksiä voimakkaammin. 

Yhdysvaltojen markkinat osoittivat kestokykyisyyttä riskitekijöitä kohtaan ja pääosakeindeksit sahailivat perjantain päätöstasojen tuntumassa. S&P 500 -indeksi painui lopulta 0,4 %:lla energia-, rahoitus- ja terveydenhuoltoyhtiöiden vetämänä, mutta teknologiapainotteinen Nasdaq kehittyi vaakasuuntaisesti. 

Aasian markkinat ovat jatkaneet tiistaina aamulla laskusuunnassa Kiinan markkinoita lukuun ottamatta, jotka ovat saaneet vauhtia maan keskuspankin likviditeetin lisäyksestä. Osakefutuurit signaloivat länsimarkkinoille maltillista laskuavausta, mutta tunnelmat ovat erittäin hermostuneen ja volatiliteettiin on syytä varautua, kunnes geopolitiikka- ja rahapolitiikkatilanteeseen saadaan pysyvämpää selvyyttä.

Maanantai 14.2.2022

Viime viikko päättyi synkissä tunnelmissa ja riskitunnelma heikkeni tuntuvasti markkinoiden kantaessa huolta globaalin rahapolitiikkalinjan kiristymisestä sekä Ukrainan räjähdysherkästä tilanteesta. Markkinat sulattelivat edelleen Yhdysvaltojen tulikuumien inflaatiolukujen ruokkimaa koronnosto-odotusten voimistumista.

Yhdysvaltojen varoitus Venäjän mahdollisesti nopealla aikataululla käynnistämästä Ukrainan invaasiosta voimisti pelkoja geopolitiikkatilanteen kehityssuunnasta. Riskiaversio painoi osakkeet, korot, raaka-aineet ja riskiherkät valuutat laskuun ja tuki kullan, öljyn sekä turvasatamavaluuttojen kehitystä.

Osakemarkkinoiden volatiili viikko päättyi reippaan laskun merkeissä. Rahapolitiikka- ja geopolitiikkapelot saivat sijoittajat keventämään riskitasojaan ja osakkeet joutuivat myyntipaineen alle. Lasku oli laaja-alaista, mutta erityisesti korkeasti arvostetut kasvu- ja momentumosakkeet kirjasivat voimakkaita miinuslukemia.

Geopolitiikkariskien polttopisteessä olevassa Euroopassa osakemarkkinat säilyivät melko kestokykyisinä ja Stoxx Europe 600 -indeksi pakitti vain 0,6 %:lla energia- ja päivittäistavarayhtiöiden kannatellessa yleisindeksiä. Viime viikko oli kokonaisuudessaan kuitenkin mainio ja Stoxx Europe 600 -indeksi kirjasi 1,6 %:n viikkonousun. 

Yhdysvaltojen markkinoilla nähtiin huomattavasti tylymmät laskulukemat ja kaikki kolme pääosakeindeksiä painuivat 1,4-2,8 % tahdilla. S&P 500 -indeksi lipui 200 päivän liukuvan keskiarvonsa alapuolelle teknologia-, kuluttajatuote- ja viestintäyhtiöiden kirjatessa mojovat laskulukemat. Perjantain lasku painoi S&P 500 -indeksin viikkoliikkeen 1,8 % miinukselle ja Nasdaq pakitti viikon aikana 2,2 %:lla.

Geopolitiikkariskit ovat vetäneet Aasian markkinat maanantaina aamulla selvään luisuun. Futuurit maalaavat Eurooppaan ankeaa laskuavausta, mutta Yhdysvaltojen markkinat ovat vakautumassa perjantain päätöstasojen tuntumaan.

Perjantai 11.2.2022

Alkuviikon optimismi haihtui torstaina ja riskitunnelmat muuttuivat happamiksi markkinoiden murehtiessa globaalin rahapolitiikkalinjan kiristymisnäkymää. Yhdysvaltojen vatsanväänteitä aiheuttaneet inflaatioluvut heittivät bensaa markkinoiden koronnostopelkojen liekkeihin, ja Fedin Bullard ruokki pelkoja entisestään ilmoittamalla kannattavansa aggressiivista rahapolitiikan kiristämistä. Korkopelot jättivät positiivisen tuloskauden annin ja muut päivän vähäiset uutiset täysin jalkoihinsa.

Osakemarkkinoiden lentokeli katkesi torstaina inflaatio- ja korkopelkojen ajamana. Heikkous keskittyi Yhdysvaltoihin, jossa kaikki kolme pääosakeindeksiä laskivat reippaasti. Suurimman myyntiaallon kohteeksi joutuivat korkoherkät teknologia-, kiinteistö- ja yhdyskuntapalveluyritykset, mutta lasku oli myös muilta osin laaja-alaista. Teknologiapainotteinen Nasdaq pakitti 2,1 %:lla kumoten lähes koko alkuviikon nousunsa. 

Euroopan maltillisesti arvostetut osakemarkkinat olivat hyvin suojassa korkopeloilta ja maanosan osakeindeksien lasku jäi torstaina vähäiseksi. Stoxx Europe 600 -indeksi polki lähes koko päivän keskiviikon päätöstasojen tuntumassa valuen lopulta 0,2 % pakkaselle. Vanhan mantereen raaka-aine- ja kiinteistöyhtiöiden positiivinen kehitys piti yleisindeksin laskulukemat kurissa. 

Aasian aamun kaupankäynnissä kurssiliikkeet ovat jääneet kaksijakoisiksi, mutta yleistunnelma on ollut alakuloinen rahapolitiikkapelkojen painaessa mielialoja. Osakefutuurit maalaavat länsimarkkinoille voimakasta laskuavausta.

Torstai 10.2.2022

Markkinoiden tunnelmat jatkoivat keskiviikkona positiivisen vireen vahvistumistaan hiljaiseksi jääneessä uutisvirrassa. Positiivisuudelle on vaikeaa antaa yksiselitteistä ajuria, mutta globaalin koronatilanteen kohentuminen, geopolitiikkajännitteiden hienoinen helpottaminen, keskuspankkien vihjailu maltillisesti etenevästä rahapolitiikan kiristämisestä sekä suotuisa tuloskauden anti selittivät kohentuneita tunnelmia.

Osakemarkkinoilla nähtiin keskiviikkona jälleen pirteä nousupäivä. Odotettua vahvempi tuloskauden anti sekä aggressiivisimpien rahapolitiikan kiristymisodotusten tasaantuminen avasivat ovia kurssinousulle. Kasvuyhtiöt maistuivat sijoittajille arvoyhtiöitä paremmin, mutta nousu oli laaja-alaista.

Euroopassa tiistain anemia karistettiin kunnolla harteilta ja osakkeet ampaisivat heti kaupankäynnin käynnistyttyä reippaaseen nousuun. Stoxx Europe 600 -indeksi rynni 1,7 % plussalle teknologiasektorin saadessa virta maksupalveluyhtiö Adyenin (+11,5 %) huipputuloksesta.

Yhdysvalloissa positiivinen sentimentti jatkui ja pääosakeindeksit kurkottivat 0,9-2,1 %:n nousuun. Nousukärkeä miehittivät korkoherkät teknologia- ja kiinteistöosakkeet sekä raaka-aine- ja teollisuusyhtiöt. Viime päivien pirteydestään huolimatta teknologiapainotteinen Nasdaq kyntää edelleen 7,4 % vuoden vaihteen tason alapuolella.

Aasian aamun kaupankäynti on edennyt kaksijakoisissa tunnelmissa markkinoiden keskittyessä jo odottelemaan tänään julkaistavien Yhdysvaltojen inflaatiolukujen sanomaa. Futuurit signaloivat Eurooppaan nousuavausta, kun taas Yhdysvaltojen avaavan eilisten päätöstasojen tuntumaan. Tänään torstaina kotimaisista yhtiöistä vuoden 2021 viimeisen kvartaalin sekä samalla koko vuoden tuloksen raportoi peräti 19 yhtiötä.

Keskiviikko 9.2.2022

Markkinoiden tunnelmat kääntyivät tiistaina positiivisemmaksi selvien ajurien puuttumisesta huolimatta. Päivää leimasi uutisvirran vähäisyys ja markkinat jatkoivat kestoteemojen eli globaalin rahapolitiikkanäkymän, tuloskauden annin sekä geopolitiikkatilanteen märehtimistä.

Osakemarkkinoilla nähtiin pääsääntöisesti positiivista kehityskulkua. Euroopan osakeindeksit kehittyivät tunnustelevasti EKP:n haukkamaisuuden painaessa edelleen mielialoja. Laaja Stoxx Europe 600 -indeksi hyytyi maanantain päätöstasoilleen energia-, kiinteistö- ja teknologiaosakkeiden alamäen tasapainottaessa rahoitus- ja viestintäyhtiöiden nousua. Maakohtaisista indekseistä DAX ja CAC40 kirjasivat hienoiset nousulukemat, mutta OMX Helsinki painui 0,2 % pakkaselle. 

Yhdysvaltojen osakemarkkinat ottivat ryhtiliikkeen maanantain apatian jälkeen ja kaikki kolme pääosakeindeksiä nousivat mukavasti 0,8-1,3 %:lla. Sykliset sektorit ja pienyhtiöt intoutuivat nousukiitoon ja ainoastaan energiasektori kärsi selvemmin heikkoudesta. Tulosjulkaisut aiheuttivat jälleen rajuja reaktioita molempiin suuntiin. Tänään aamulla Aasian osakeindeksit ovat mojovassa nousussa peesaten Yhdysvaltojen eilistä vahvuutta ja nousuvirettä on ruokkinut myös uutiset Kiinan valtionrahastojen eilen suorittamista tukiostoista.

Tiistai 8.2.2022

Viikko käynnistyi kaksijakoisissa tunnelmissa ilman yksiselitteistä suuntaa. Maanantain uutisvirta jäi laihaksi ja markkinat keskittyivät lähinnä sulattelemaan keskuspankkien viime viikon korkokokousten tuomia shokkiaaltoja ja tuloskauden antia.

Osakemarkkinoilla nähtiin maanantaina kaksijakoista kehitystä eri talousalueilla. Euroopassa viime viikon lopun heikkous jäi taakse ja markkinat löysivät kovaa maata jalkojensa alle rahapolitiikan kiristymispeloista huolimatta.

Stoxx Europe 600 -indeksi avasi viikon 0,7 %:n nousulla syklisten sektorien vedon dominoidessa korkoherkkien kiinteistö- ja yhdyskuntapalveluyhtiöiden laskua. Rahapolitiikkapelot painoivat kuitenkin Espanjan (IBEX 35 -0,4 %) ja Italian (FTSE MIB -1,0 %) kurssikehitystä.

Yhdysvaltojen markkinoilla nähtiin päivänsisäistä sahailua ja kurssit laskivat lopulta teknologiasektorin alamäen saattelemana. S&P 500 -indeksin (-0,4 %) sektoriliikkeet jäivät viestintäpalveluita (-2,2 %) ja energiayhtiöitä (+1,3 %) lukuun ottamatta laimeiksi. Markkinoiden suvantovaihetta alleviivasi kaupankäyntivolyymien jääminen vuoden alhaisimpien lukemien joukkoon.

Aasian aamun kaupankäynnissä selvä suunta on ollut hakusessa, mutta kiinalaisosakkeet ovat valuneet selvään laskuun. Osakefutuurien perusteella länsimarkkinat ovat avautumassa vähäeleisesti eilisten päätöstasojen tuntumaan.

Maanantai 7.2.2022

Viime viikko päättyi positiivisissa merkeissä ja riskitunnelma vahvistui markkinoiden tukeutuessa ennakoitua vahvempien tulosraporttien ja talouslukujen antiin. Yhdysvaltojen kirkkaasti odotukset ylittänyt työmarkkinakehitys signaloi talouden kestokykyisyyttä omikron-aallolle ja ruokki entisestään odotuksia rahapolitiikkalinjan nopeasta kiristymisestä. Yhä selvemmin pinnalle nousseet rahapolitiikkahuolet eivät riittäneet pilaamaan positiivista yleistunnelmaa.

Osakemarkkinoilla nähtiin perjantaina epäyhtenäistä kehitystä. Euroopan hienoinen nousuavaus ei kestänyt, vaan maanosan osakemarkkinat kääntyivät selvään laskuun sijoittajien sulatellessa EKP:n torstain kokouksen tuomia vihjeitä rahapolitiikkalinjan kiristymisestä sekä signaaleja yksityisen kulutuksen anemiasta.

Stoxx Europe 600 -indeksi laski perjantaina 1,4 %:lla korkoherkän kiinteistösektorin (-3,1 %) johtaessa laaja-alaista laskua ja indeksin viikkoliike jäi 0,7 % miinusmerkkiseksi. Yhdysvalloissa S&P 500 (+0,5 %) ja Nasdaq (+1,6 %) päättivät viikon nousutunnelmissa Amazonin (+13,5 %) huikean tulosraportin avittamana. Positiivinen kehitys nojasi vahvasti suuryhtiöiden varaan, sillä S&P 500 -indeksin tasapainotettu versio painui 0,1 % pakkaselle. Koko viime viikon osalta nähtiin mukavaa nousua volatiliteetista huolimatta. S&P 500 kipusi viime viikolla 1,6 %:lla ja Nasdaq tymäkästi 2,4 %:lla.

Tänään aamulla huolet globaalin rahapolitiikan kiristymisestä ovat leimanneet Aasian kaupankäyntiä ja kurssit ovat painuneet alaviistoon. Kiinan markkinat ovat puskeneet kuitenkin nousuun kiinalaisen uudenvuoden kaupankäyntitauon jälkeen. Osakefutuurit maalailevat länsimarkkinoille vaakasuuntaista starttia alkaneeseen viikkoon.

Muuta evästeasetuksiasi

Perjantai 4.2.2022

Tunnelmat markkinoilla muuttuivat torstaina happamaksi keskuspankkien haukkamaisuuden ja heikkojen tulosraporttien ajamana. EKP:n ja Englannin keskuspankin korkokokoukset ruokkivat entisestään pelkoja globaalin rahapolitiikkalinjan nopeasta kiristymisestä.

Yhdysvaltojen teknologiayhtiöiden (mm. Meta ja Spotify) tarjoilemat tulospettymykset painoivat osakemarkkinoiden tunnelmia. Tänään sentimentti on kääntynyt uudestaan positiivisemmaksi tuloskauden myönteisemmän annin (mm. Amazon ja Snap) tuodessa helpotusta pelkotiloihin.

Osakemarkkinoilla nähtiin torstaina ankea laskupäivä tulospettymysten ja keskuspankkien haukkamaisuuden ajamana. Päivän isoin uutinen oli teknologiajätti Meta Platformsin täydellinen mahalasku (-26,4 %), jonka myötä yrityksen arvosta haihtui peräti 251 mrd. dollaria, joka on uusi kaikkien aikojen päiväkohtainen ennätys. Teknologiasektori kärsi laaja-alaisesti heikkoudesta ja nousuun pyristelleet yhtiöt jäivät harvalukuisiksi.

Euroopan markkinoiden heikkous syveni EKP:n haukkamaisuuden saattelemana ja Stoxx Europe 600 -indeksi peruutti lopulta 1,8 %:lla teknologia-, teollisuus- ja kuluttajatuoteyhtiöiden painamana.

Yhdysvalloissa lasku oli teknologia- ja suuryhtiöpainotteista. S&P 500 -indeksi laski voimakkaalla 2,4 %:lla, mutta indeksin tasapainotettu versio huomattavasti maltillisemmin 1,4 %:lla alleviivaten suuryhtiöiden merkitystä yleiskehityksen kannalta. Nasdaq romahti 3,7 %:lla ja teknologiayhtiöitä rankaistiin ankarasti tulospettymyksistä.

Aasian osakemarkkinat ovat saaneet tukea Yhdysvaltojen markkinoiden sulkeutumisen jälkeisistä tulosjulkistuksista (mm. Amazon ja Snap) ja kauppaa on käyty aamulla nousevin kurssein. Hang Seng avautunut pitkän kaupankäyntitauon jälkeen 3,2 % plussalle.

Osakefutuurien perustella länsimarkkinoiden torstainen heikkous on jäämässä tilapäiseksi ilmiöksi. Eurooppaan on luvassa nousuavaus, mutta Yhdysvaltoihin povataan kovempaa nousua. Volatiliteettiin kannattaa kuitenkin jatkossakin varautua.

Torstai 3.2.2022

Riskitunnelma jatkoi keskiviikkona vähittäistä vahvistumistaan kaksijakoisista ajureista huolimatta. Positiivisuus kumpusi tällä kertaa tuloskauden annista, ja markkinat ohittivat vähäeleisesti päivän epäsuotuisat talousluvut sekä Ukrainan-tilanteeseen liittyvän nokittelun.

Öljymarkkinoilla nähtiin laimeita liikkeitä OPEC+-maiden ennakoidun tuotannonkasvatuspäätöksen jälkeen. Tunnelmat ovat muuttuneet kuitenkin uudestaan varovaisiksi Yhdysvaltojen markkinoiden sulkeutumisen jälkeen julkaistujen teknologiayhtiöiden surkeiden tulosraporttien painamana. Somejätit laskettelivat jälkipörssissä Metan (Facebook) johdolla, osake -23% jälkipörssissä.

Osakemarkkinoilla nähtiin keskiviikkona nousupäivä tulosraporttien ja hieman hellittäneiden globaalien rahapolitiikkapelkojen ajamana. Euroopassa osa alueellisista indekseistä kehittyi alavireisesti (mm. DAX ja IBEX 35), mutta laaja Stoxx Europe 600 -indeksi kipusi 0,5 %:lla viestintä-, päivittäistavara- ja kiinteistöyhtiöiden avittamana.

Yhdysvaltojen markkinoilla nähtiin jo 4. perättäinen nousupäivä, mutta pääosakeindeksit ovat silti reippaasti ennätystasojensa alapuolella. Erityisesti kasvuyhtiöt maistuivat sijoittajille Alphabetin (+7,5 %) jymytuloksen siivittämänä. S&P 500 -indeksi kohosi 0,9 %:lla viestintä- (+3,1 %), kiinteistö- (+1,7 %) ja yhdyskuntapalveluyhtiöiden (+1,4 %) toimiessa nousukärjessä.

Aasian aamun kaupankäynnin aktiviteettitasot ovat jääneet laimeiksi lukuisien alueellisten markkinoiden kiinniolosta johtuen. Aasiassa kauppaa on käyty selvästi laskevin kurssein markkinoiden petyttyä yhdysvaltalaisyhtiöiden tulosraportteihin, eritoten someyhtiöiden (mm. Meta Platforms ja Spofity). Osakefutuurit signaloivat Eurooppaan hienoista laskua, mutta Yhdysvaltoihin ankeaa avausta teknologiasektorin heikkouden vetämänä.

Keskiviikko 2.2.2022

Viikko jatkui positiivisella nuotilla, ja markkinat löysivät tiistaina yhä selvemmin kovaa maata jalkojensa alle. Markkinaliikkeet rauhoittuivat pitkän volatiilin jakson jälkeen selvien uusien ajurien loistaessa poissaolollaan ja markkinoiden keskittyessä välillä vetämään happea.

Osakemarkkinoiden viikko jatkui noususuunnassa pahimpien rahapolitiikan kiristymispelkojen hellittäessä. Fedin jäsenten nihkeä suhtautuminen 50 kp:een koronnoston mahdollisuuteen antoi osakemarkkinoille hengitystilaa ja palautti uskoa kurssikehitykseen. Sykliset sektorit olivat voimissaan markkinoiden spekuloidessa, ettei globaalin rahapolitiikkalinjan kiristyminen riitä pilaamaan taloussykliä. Defensiiviset sektorit kehittyivät vaisusti. 

Euroopan osakeindeksit puskivat laaja-alaisesti plussalle, ja esimerkiksi Stoxx Europe 600 -indeksi kohosi mukavasti 1,2 %:lla ja OMX Helsinki päätyi 1,3 %:n nousuun. Yhdysvaltojen kaupankäynti eteni pitkään vähäeleisissä merkeissä, mutta loppukirin myötä pääosakeindeksi päätyivät 0,7-0,8 % plussalle. S&P 500 -indeksin alasektoreista energiayhtiöt (+3,5 %) erottuivat joukosta Exxon Mobilen (+6,5 %) positiivisen tulosyllätyksen siivittämänä.

Aasian aamun kaupankäynti on edennyt nousutunnelmissa, mutta aktiviteetti on jäänyt vähiin lukuisten markkinoiden kiinniolosta johtuen. Länsimaiden osakefutuurit signaloivat vahvaa nousuavausta Alphabetin (Google) ja AMD:n tulosraporttien piristäessä tunnelmia.

Tiistai 1.2.2022

Viikko käynnistyi positiivisella nuotilla, ja riskitunnelma vahvistui epävarmuustekijöiden jäädessä taka-alalle. Globaalin rahapolitiikkalinjan kiristymispelkoihin saatiin hienoista helpotusta, kun Fed jäsenistö (mm. Daly ja George) puolsi vähittäisiä ja ennustettavia kiristystoimia rahapolitiikan äkkikäännöksen sijaan. Geopolitiikkatilanne pysyi jännittyneenä, mutta uusien Ukrainan-tilanteen umpisolmun kiristymistä viitoittavien uutisten puuttuminen piti teeman taka-alalla.

Osakemarkkinoilla nähtiin maanantaina reipas nousupäivä Atlantin molemmin puolin. Osakeindeksien ylimyyntitila houkutteli sijoittajat ostamaan halventuneita osakkeita. Varsinkin alkuvuoden aikana moukaroidut teknologiaosakkeet yltyivät voimakkaaseen nousuun sijoittajien nähdessä aiemman laskun avanneen oivan ostopaikan.

Maanantaisesta noususta huolimatta MSCI World -indeksi laski tammikuussa 5,5 %:lla, joten globaaleilla osakemarkkinoilla nähtiin heikoin kuukausi maaliskuun 2020 jälkeen. Euroopassa osakeindeksit nousivat maanantaina yhtenäisenä rintamana, ja Stoxx Europe 600 -indeksi kipusi 0,7 % plussalle teknologia- ja teollisuusyhtiöiden johtaessa nousukärkeä.

Yhdysvalloissa kaikki kolme pääosakeindeksiä kirjasivat tukevat nousulukemat, mutta päivää leimasi teknologiaosakkeiden voittokulku. Teknologiapainotteinen Nasdaq ampaisi 3,4 %:n nousuun ja monet aiemmin kovasta laskusta kärsineet yhtiöt nousivat rajusti (mm. Netflix +11 %, Spotify +14 % ja Tesla +11 %). Tammikuu oli Yhdysvaltojen markkinoilla heikko kuukausi, sillä S&P 500 laski 5,3 %:lla ja Nasdaq 9,0 %:lla.

Aasian aamun kaupankäynnissä on nähty laimeaa nousua selvien uusien ajurien puuttuessa ja Kiinan markkinoiden kiinniolon rauhoittaessa aktiviteettia. Osakefutuurit signaloivat Eurooppaan tuntuvaa nousuavausta, mutta Yhdysvaltojen markkinoiden avautuvan lähes vaakasuuntaisesti.

Muuta evästeasetuksiasi

Maanantai 31.1.2022

Viime viikon perjantaina tunnelmat pysyivät ailahtelevina ja riskitunnelma kehittyi vailla yksiselitteistä suuntaa. Eri markkinat painottivat jälleen eri ajureita, mutta päivän uutisvirta pyöri tiukasti globaalin rahapolitiikkanäkymän, geopolitiikkariskien, tuloskauden sekä ennakoitua pehmeämpien talouslukujen ympärillä.

Osakemarkkinoiden erittäin värikäs ja vaiherikas viikko päättyi epäyhtenäisellä nuotilla vastakkaissuuntaisista ajureista johtuen. Euroopassa nähtiin reipas laskupäivä sijoittajien murehtiessa Saksan vaisua talouskehitystä ja kaksijakoisissa merkeissä edennyttä tuloskautta, vaikka osakeindeksien pahin alho oikeni kaupankäynnin edetessä.

Stoxx Europe 600 -indeksi painui 1,0 %:lla syklisten sektorien vetämänä. Koko viikon jatkuneesta osakemarkkinoiden kuohunnasta huolimatta indeksin viikkoliike jäi vain 1,9 % pakkaselle. Yhdysvaltojen kaupankäynti avautui mollivoittoisissa tunnelmissa, mutta osakeindeksit ottivat kaupankäynnin viimemetreillä todellisen loppukirin ja kaikki kolme pääosakeindeksiä nousivat lopulta voimakkaasti (1,7-3,1 %). Kirille on vaikeaa antaa yksiselitteistä selitystä, mutta ainakin osakeindeksien ylimyyntitila sekä portfolioiden kuukauden lopun tasapainotus selittivät sijoittajien palaamista ostolaidalle.

S&P 500 -indeksi (+2,4 %) kirjasi kovimman nousupäivänsä kesäkuun 2020 jälkeen, ja samalla viikkolasku suli maltilliselle 1,1 %:n tasolle. Alasektoreista teknologia (+4,4 %), kiinteistöt (+3,4 %) ja viestintäpalvelut (+2,9 %) rynnivät rajuun nousuun ja vain energiaosakkeet painuivat (-0,6 %).

Aasian osakemarkkinat ovat avanneet viikon nousumerkeissä ottaen kiinni Yhdysvaltojen perjantain nousurallia. Kiinan markkinat ovat kiinni kiinalaisen uuden vuoden juhlinnasta johtuen, eivätkä maan vaisut talousluvut ole jaksaneet lannistaa Aasian kaupankäynnin yleistunnelmaa. Futuurit signaloivat Eurooppaan voimakasta nousuavausta, mutta Yhdysvaltoihin maltillisempaa starttia. Tällä viikolla katseet ovat erityisesti Yhdysvaltalaisten suuryhtiöiden tuloksissa (Amazon ja Alphabet eli Google).

Muuta evästeasetuksiasi

Perjantai 28.1.2022

Tunnelmat pysyivät torstaina hermostuneina sekä ailahtelevina, kun markkinat painottivat eri riskiajureita. Päivä kului pitkälti Fedin keskiviikon korkokokouksen antia sulatellessa, ja globaalin rahapolitiikkalinjan kiristymispelot ovat edelleen keskeisin markkinakehitystä ohjaava teema. Tuloskauden anti oli aiempia päiviä suotuisampi, joskin edelleen varsin kaksijakoinen osan yrityksistä valitellessa toimitusketjujen vaikeuksia ja kustannuspaineita. Geopolitiikkarintamalla mannerlaatat eivät liikkuneen suuntaan eivätkä toiseen, ja Ukrainan-tilanne pysyy jännittyneenä.

Osakemarkkinoiden kehitys jatkui edelleen epäyhtenäisenä eri talousalueilla. Euroopan markkinat avasivat tiukkaan laskuun Fedin korkokokouksen jälkimainingeissa, mutta tunnelmat kirkastuivat päivän edetessä, ja vanhan mantereen osakeindeksit puskivat lopulta plussalle venyttäen siten nousuputkensa kolmen päivän mittaiseksi. Stoxx Europe 600 -indeksi nousi 0,7 prosentilla defensiivisten terveydenhuolto- ja yhdyskuntapalveluyhtiöiden nousun dominoidessa syklisten sektorien alakuloa. 

Yhdysvaltojen markkinoilla nähtiin jälleen voimakasta päivän sisäistä volatiliteettia, mikä alleviivaa tunnelmien hermostuneisuutta. Wall Streetin pääosakeindeksit avasivat tukevaan nousuun, mutta tunnelmat muuttuivat nopeasti vakaviksi. S&P 500 laski lopulta 0,5 prosentilla ja Nasdaq 1,4 prosentilla. Sektorikehityksessä nähtiin merkittävää jakautuneisuutta, sillä S&P 500 -indeksin alasektoreista 6/11 kirjasi nousua.

Parhaassa vedossa oli energiasektori (+1,2 prosenttia), joka on noussut vuodenvaihteen jälkeen jo 19 prosentilla. Pienyhtiöitä kuvaava Russell 2000 -indeksi rymisteli karhumarkkinaan painuttuaan marraskuun alun jälkeen yli 20 prosentilla.

Aasian osakemarkkinat ovat toipuneet tänään aamulla nousuun saaden tukea mm. Applen huimasta tuloskehityksestä sekä positiivisista tuotantoketjujen tilaa koskevista kommenteista. Futuurit signaloivat Eurooppaan verrattain tasapaksua avausta, mutta Yhdysvaltoihin reipasta nousuavausta Applen luoman optimisin siivittämänä.

Yleisesti voidaan todeta, että alkuvuoden markkinoiden korjaus liittyy osakkeiden korkeisiin arvostuksiin, ei reaalitalouden heikkenemiseen. Yleistä hermostuneisuutta markkinoilla lisäävät omikronvirus ja geopoliittinen epävarmuus Ukrainassa. Talouden näkymät ovat kuitenkin edelleen vakaat ja tällä hetkellä näyttää, että omikron on lyhytaikainen ongelma, joka ei muuta talouden peruskuvaa. Voit lukea aiheesta lisää OP Varainhoidon katsauksesta.

OP:n henkilöasiakkaiden kappalemääräiset osakekaupat 21.1.-27.1.2022 kotimaisissa osakkeista. Kappalemääräisesti OP:n asiakkaat ovat olleet ostokannalla ja hyödyntäneet halvempia kursseja. Kotimaisista osakkeista kappalemääräisesti ostetuin on ollut Neste ja myydyin Fortum tällä ajanjaksolla. 

OP:n henkilöasiakkaiden kappalemääräiset osakekaupat 21.1.-27.1.2022 ulkomaisten osakkeiden osalta. 

Torstai 27.1.2022

Riskitunnelmat pysyivät keskiviikkona ailahtelevina ja päivän sisäiset käännökset merkittävinä. Orastava optimismi haihtui keskiviikkoiltana Fedin pääjohtaja Jerome Powellin haukkamaisten rahapolitiikkakommenttien viedessä mattoa toiveikkuuden alta.

Myös Saksan talouskasvuennusteen lasku muistutti markkinoita hankalasta toimintaympäristöstä, eikä jälleen kaksijakoiseksi jääneestä tuloskauden annista ollut sateentekijäksi.

Osakemarkkinoiden raju päiväheilunta pitkittyi ja kehitys jäi epäyhtenäiseksi eri talousalueilla. Euroopassa nähtiin toinen perättäinen nousupäivä ja indeksit puskivat laaja-alaisesti plussalle sijoittajien innostuttua ostamaan halventuneita osakkeita. Stoxx Europe 600 -indeksi rymisteli 1,7 prosentin nousuun syklisten sektorien huiman rallin (mm. energiasektori +4,1 prosenttia) siivittämänä.

Yhdysvalloissa päivä käynnistyi tukevan nousun merkeissä, ja nousu sai vielä hetkellisesti lisäpontta Fedin odotuksia vastanneen rahapolitiikkalausunnon julkaisun jälkeen. Tunnelmissa nähtiin kuitenkin täydellinen U-käännös Powellin ilmaistua huoltaan inflaatiokehityksestä ja väläyteltyä aiempaa aggressiivisempaa kantaa rahapolitiikan kiristämiseen.

S&P 500 ja Nasdaq-indeksit päätyivät lopulta tiistain päätöstasojen tuntumaan, vaikka Nasdaq kävi hetkellisesti jo 3,4 prosenttia plussalla. Riskiaversio on vallannut tunnelmat Aasian aamun kaupankäynnissä ja paikalliset osakeindeksit ovat tylyssä laskussa (mm. Nikkei -3,1 prosenttia). Osakefutuurien perusteella länsimarkkinat ovat niiaamassa syvään laskuun rahapolitiikkapelkojen ottaessa niskalenkkiä positiivisista ajureista.

Keskiviikko 26.1.2022

Tunnelmat säilyivät eilen edelleen erittäin hermostuneina, mutta riskitunnelma kehittyi vailla selvää suuntaa eri markkinoiden painottaessa eri ajureita. Markkinaheilunta eli volatiliteetti kumpuaa pitkälti globaalin rahapolitiikkalinjan kiristymispeloista, joka on pakottanut osakemarkkinat uudelleenarvioimaan hyväksyttäviä arvostuskertoimia.

Kylmää vettä on satanut niskaan myös geopolitiikkarintamalta Ukraina-tilanteen kiristymisen myötä. Tuloskausi on edennyt toistaiseksi varsin vaisuissa merkeissä, eikä tulosraportit ole jaksaneet tuoda vastapainoa riskitekijöille.

Euroopassa pörssit saivat pientä helpotusta maanantain mahalaskujen jälkeen. Stoxx Europe 600 -indeksi päätyi sahailun jälkeen 0,7 prosenttia plussalle ja Helsingin pääindeksi ponkaisi 1,4 prosentin nousuun. 

Yhdysvaltojen markkinoiden maanantain nousupyristely jäi tilapäiseksi ilmiöksi ja pääosakeindeksit kääntyivät uudestaan reippaaseen laskuun sijoittajien keventäessä riskitasoja ennen Fedin tämänpäiväistä korkokokousta. S&P 500 laski 1,2 prosentilla ja Nasdaq 2,3 prosentilla.

Heikkoutta oli teknologia-, viestintä- ja kuluttajatuotesektoreilla, mutta ainoastaan energia- ja rahoitusyhtiöt pyristelivät vastavirtaan. Kaikki katseet ovat illalla pidettävässä Yhdysvaltain keskuspankin, Fedin, korkokokouksessa.

Muuta evästeasetuksiasi

Tiistai 25.1.2022

Viikko käynnistyi erittäin hermostuneissa merkeissä ja riskitunnelmissa nähtiin poikkeuksellisen voimakkaita päivänsisäisiä käänteitä. Tunnelmat olivat maanantaina aluksi erittäin happamat markkinoiden jännittäessä Yhdysvaltain keskuspankin, Fedin, tulevan korkokokouksen antia, Yhdysvaltojen teknologiajättien tulosraportteja ja Ukrainan-tilanteen kehityskulkua.

Hermoileva markkina löysi kuitenkin lopulta kovaa maata jalkojensa alle ja tunnelmat piristyivät päivän päätteeksi ilman yksiselitteistä syytä. Voimakas heilunta keskittyi osakemarkkinoille, sillä muiden omaisuusluokkien liikkeet jäivät maltillisiksi. Mielialat ovat kääntyneet tänään aamulla jälleen varovaisiksi ja volatiiliin kehitykseen on syytä varautua ennen kuin rahapolitiikka- ja geopolitiikkanäkymiin saadaan lisäselvyyttä.

Osakemarkkinoilla nähtiin maanantaina poikkeuksellisen villejä päiväliikkeitä. Euroopan markkinat valuivat voimalla alaspäin rahapolitiikkahuolien ja yhä kireämmäksi käyneen Ukrainan-tilanteen laukaistua osakkeiden myyntiaallon.

Eurooppalaisindeksit kirjasivat synkimmän päivälaskunsa pitkään aikaan, eikä heikkoutta päässyt pakoon sektorivalinnoilla. Stoxx Europe 600 -indeksi pakitti lopulta 3,8 prosentilla teknologia-, kuluttajatuote-, teollisuus- ja raaka-aineyhtiöiden vetämänä. OMX Helsinki sukelsi 4,6 prosentilla ja indeksi ajautui viralliseen korjausliikkeeseen laskettuaan yli 10 prosentin syyskuun huipputasoilta.

Yhdysvalloissa nähtiin harvinaisen kaksijakoinen päivä. Osakeindeksit laskivat aluksi karusti (mm. Nasdaq pahimmillaan -4,9 prosentilla), mutta halventuneet kurssitasot houkuttelivat ostajia ja lopulta kaikki kolme pääosakeindeksiä puskivat hienoiseen nousuun.

Yhdysvaltojen eilisen kehityksen tuoma helpotus ei ole kantanut Aasian markkinoille, vaan maanosan osakemarkkinat ovat kääntyneet jälleen tukevaan laskuun sijoittajien jatkaessa riskitasojen keventämistä. Euroopan osakefutuurit signaloivat nousuavausta maanantaisen höykytyksen jälkeen, mutta Yhdysvaltojen futuurit maalaavat jälleen tuimaa laskusuuntausta.

Muuta evästeasetuksiasi

Kuuntele myös OP Sijoittamisen Pörssipulssi Twitterissä. Tallenteessa keskustellaan inflaatiosta, keskuspankeista, korkojen noususta ja näiden vaikutuksesta osakkeisiin.

Säästämisen ja sijoittamisen aloittaminen voi olla elämäsi kannattavin päätös. Omistaja-asiakkaana se kannattaa erityisesti, koska saat siihen erinomaisia etuja. Lue lisää.