Menestys voi näyttää ulkopuolisen silmiin satumaisen helpolta, suoranaiselta onnenpotkulta. Joku vain onnistuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja mammonaa ja mainetta alkaa sataa.

Todellisuus ei voisi olla kauempana tuosta mielikuvasta, vaikka onnen roolia ei voikaan kiistää. 

Viime vuoden aikana vapaa toimittaja ja tietokirjailija Moona Laakso haastatteli 11 vaurautta ja mainetta kerryttänyttä miestä. Tämän vuoden tammikuussa haastattelut ilmestyivät kirjana Menesty kuin mies. Rahasta, maineesta ja myyteistä (Into).

Kaksi vuotta aiemmin Laaksolta ilmestyi Vaurastu kuin nainen (Into), joten nyt oli luontevaa keskustella menestyksestä myös miesten kanssa.

Lähes kaikki kirjan menestyneistä miehistä ovat yrittäjiä. Mukana on muun muassa supersijoittaja Kim Väisänen, ex-jääkiekkoilija ja vaatemerkki Billebeinon luoja Ville Leino sekä yli sadan sijoitusasunnon omistaja, lääkäri ja taekwon-don maailmanmestari Antti Rintanen.

– Olen itsekin yrittäjä, joten luonnollisesti heidän tarinansa kiinnosti. Yrittäjähenkisyys on asia, jota jokainen voi soveltaa myös palkkatyöhön, Laakso sanoo.

Menestymisen taustalla oikeus epäonnistua

Kirjan miehiä yhdistäviä tekijöitä on Laakson mukaan useita. Moni ei ole käynyt kouluja lukiota pidemmälle, ja perinteinen – jopa vaatimaton – perhetausta oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

– Monet korostivat etuoikeutettua asemaansa ja sitä, että ovat saaneet perheeltä ja läheisiltään kannustusta ja tukea koko ajan, Laakso sanoo. 

– Miehiä on ajanut tekemisen eetos ja intohimo, ei niinkään koulutus tai pelkkä halu rikastua.

Ja se tärkein: kaikki ovat epäonnistuneet monta kertaa.

Riku Rantala teki pitkään videoita nälkäpalkalla ja ahtaajan töiden ohessa ennen kuin Madventures ampaisi lentoon. Siitä on yli 20 vuotta. Kirjassa hän sanoo, että nyt työn tulokset tuntuvat kunnolla.

Varustelekan perustaja Valtteri Lindholm myi alkuun tuotteita häkkivarastosta. Nyt yritys työllistää yli 70 ihmistä. Hänen mukaan yrittämistä sanotaan yrittämiseksi juuri siitä syystä, että se vaatii sitkeyttä jatkaa. 

– Kaikki korostivat epäonnistumisen tärkeyden lisäksi myös epävarmuuden sietämistä. Medioissa se ei usein näy, mutta kaikki ovat mokanneet matkan aikana usein.

Sitkeälle yrittäjälle niin sanotut onnenpotkut eivät enää ole sattumaa, vaan hän on itse jatkuvalla tekemisellään kääntänyt todennäköisyyksiä puolelleen – usein vuosien ja virhearvioiden ajan.

Yhden koko kansan hitin tekeminen vaati sitä ennen noin 500 kappaletta, havainnollistaa Mikko ”Pyhimys" Kuoppala.

Menestyksen taustalla kyky toipua vastoinkäymisistä

Yrittäjälle resilienssi eli kyky toipua vastoinkäymisistä, muokata omia toimintatapoja ja jatkaa matkaa on yksi arvokkaimmista ominaisuuksista.

Joskus menestys voi tulla yllättävästä suunnasta, vaikka kaikki olisi näyttänyt kuinka mustalta. 

Laakson haastattelema entinen NHL-tähti ja Billebeino-brändin perustaja Ville Leino on tästä hyvä esimerkki.

– Oman jääkiekkounelman menettäminen tuntui varmasti ihan hirveältä. Jotain muuta voi silti löytyä, jos on rehellinen eikä jää paikoilleen, vaan antaa uusille unelmille tilaa toteutua, Laakso sanoo.

Unelmia ei aina tarvitse menettää tunteakseen olonsa huonoksi. Myös niiden saavuttaminen voi jättää tyhjän ja turhautuneen olon, oppi Laakso. 

– Huipulla ja rikkaana olo voikin olla tyhjä ja yksinäinen. Mielikuvat menestyksestä voivat olla vääriä. Tästä kertoi esimerkiksi valtavaksi tähdeksi noussut muusikko Samu Haber.

Vaikka rahattomuus vie voimia ja voi tulla kamppailua, ei raha ratkaise kaikkia ongelmia. Laakso saikin kuulla, että monet miehet olivat käyneet terapiassa oppiakseen tuntemaan itsensä.

Menestyksen taustalla laatu 

Kirjan tekemisen aikana Laakso alkoi suhtautua kriittisesti perinteiseen ajatukseen siitä, että yrittäjän pitää olla aina ja kellonympäri töissä. Näin ei ehkä ole.

Tietysti nimen ja verkostojen luominen vaatii aikaa ja usein silkkaa talkootyötä aluksi, mutta sen jälkeen tekemisen tavan on syytä muuttua.

– Haastatteluissa tuli esille se, ettei pelkkä työn määrä ratkaise, vaan panosten kohdistaminen oikeisiin asioihin. Tärkeintä on laatu, koska silloin jää mieleen, ja jatkuva sekava tekeminen vain tappaa luovuuden. Myös elämälle pitää jättää aikaa. 

Todelliseksi menestyjäksi voi sanoa ihmistä, jonka itsetuntemus kasvaa kaiken aikaa. Silloin pysyy tietoisena omista motiiveistaan, osaa tarkastella niitä myös kriittisesti, eikä kaiken ajuri ole ainoastaan raha ja sen kerryttäminen.

Hyväntekeväisyys, ekologiset ratkaisut ja kestävä kehitys toistui miesten puheissa. Samoin monet auttavat uusia yrittäjiä jakamalla tietotaitoaan. Maailma ei ole vain itselle, vaan kaikille.

Tuollainen tapa ajatella voi mahdollistaa seuraavaa menestyjää ottamaan ensiaskeleensa. 

– Paljon on kiinni sattumasta ja ajoituksesta, eikä koskaan voi tietää, mikä idea onnistuu. Pitää vain jaksaa uskoa.

Harkitsetko oman yrityksen perustamista tai onko sinulla uusi yritys? Tutustu Yrityksen perustaminen -oppaaseen ja aloittavan yrittäjän palveluihimme.

Lue myös:

Teatteriammattilainen perusti kotikyläänsä ranskalaisia tuotteita myyvän kaupan – ”Riski kannatti”

”Eteen on tullut hyviä saumoja, joihin on tartuttu”

Sattumalta maailmalle: Uula Color tarttui vientimarkkinoiden mahdollisuuteen