Kun Ilpo Martikainen ja Topi Partanen perustivat Genelecin vuonna 1978, heillä oli iso usko ja innostus omaan tekemiseensä sekä halu oppia uutta.

Kaikki alkoi siitä, kun kaverukset, teekkarit Martikainen ja Partanen osallistuivat akustiikan lisensiaattikurssille. Samalla kurssilla oli myös Ylen äänitarkkailija Juhani Borenius. Hän kysyi Martikaiselta ja Partaselta, osaisivatko he suunnitella ja valmistaa aktiivisen tarkkailukaiuttimen. Nuoret miehet vastasivat kyllä.

Tarkkailukaiutin on ääniammattilaisen käyttämä työväline, jolla pyritään toistamaan ääni tismalleen sellaisena, kuin se on, jotta mahdolliset virheet voidaan havaita.

Maria Martikainen on Ilpo Martikaisen tytär ja yksi Genelecin omistajista. Hän työskentelee myös yhtiön enterprise culture developerina. Mukana perheyrityksessä ovat myös veljet Juho ja Mikko Martikainen. Operatiivisten tehtäviensä lisäksi kaikki kolme ovat Genelecin hallituksen jäseniä.

Maria Martikainen, Genelec

Maria Martikainen asuu Kuopiossa ja on koronapandemian aikana työskennellyt sieltä käsin Genelecin hr-tiimissä. Liiketoiminnassa Martikaisesta on tärkeä tehdä valintoja, rajoittaa ja karsia, mutta pyrkiä säilyttämään yhteys toiminnan ytimeen.  

Markkinana koko maailma

Genelecin missiona on auttaa asiakkaita toteuttamaan unelmiaan tarjoamalla parhaan mahdollisen äänentoiston. Ydinliiketoimintaa ovat ammattikäyttöön tarkoitetut aktiiviset tarkkailukaiuttimet. Viime vuosikymmenen aikana toiminta on laajentunut kodin ja julkisten tilojen äänentoisto- ja AV-laitteisiin.

Martikainen ja Partanen saivat kuin saivatkin Yleltä ensimmäisen tilauksensa, 300 tarkkailukaiutinta Ylen vastavalmistuneeseen Pasilan radiotaloon. Ensimmäiset kaiuttimet he toimittivat kuitenkin Italian yleisradiolle Raille.

­– Alusta saakka oli selvää, että Suomen markkina on aivan liian pieni. Olemme olleet kansainvälisiä ensi hetkistä lähtien, se on meille ainut tapa toimia, Maria Martikainen toteaa.

Martikaisen ja Partasen hyödyntämä teknologia on mullistanut äänentoiston periaatteita. Heidän aloittaessaan aktiiviset tarkkailukaiuttimet eivät olleet valtavirtaa, mutta Genelecin työn ansiosta ne ovat nykyään ammattipuolella vallitseva teknologia.

Ilpo Martikaisen asenne, usko, innostus ja rehellisyys ovat edelleen Genelecin kantavia voimia tuotekehityksessä. Myöhemmin yhtiön arvoihin lisättiin kunnioitus ja oikeudenmukaisuus.  

– Kunnioitukseen sisältyy ympäristön ja luonnon kunnioittaminen. Ilman ympäröivää maailmaa meitäkään ei olisi. Tuotteemme on tehty kestämään vuosikymmeniä, ja sen jälkeen ne voi kierrättää.

Genelec-kaiuttimet

Vaikka Genelecin kaiuttimia myydään edelleen pääosin ammattilaisten käyttöön, yhä enemmän niitä hankitaan koteihin. Muotoilussa Genelec tekee yhteistyötä Harri Koskisen kanssa.

Tuotanto on edelleen Suomessa

Yhtiön arvoista kertoo paljon se, että tuotteet valmistetaan Iisalmessa, jossa pääkonttori sijaitsee.

– Yritys haluttiin perustaa Iisalmeen, josta isä ja Topi ovat kotoisin. Haluamme työllistää ihmisiä täälläpäin Suomea. Sosiaalisen vastuun kantaminen on tärkeää, Maria Martikainen kertoo. 

Genelecin tuotannosta 80 prosenttia menee vientiin. Yhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli 32,6 miljoonaa euroa, josta se teki liikevoittoa 6,4 miljoonaa euroa. Sillä on tytäryhtiöt USA:ssa, Japanissa ja Kiinassa. Työntekijöitä Genelecillä on reilut 200.

Kannattava yhtiö on jatkanut kasvuaan viime vuosina, ja yhtenä merkittävänä tekijänä on ammattilaisuuden muuttuminen.

– Ammattilaisen ja harrastajan välinen ero ei ole nykyään niin selkeä kuin mitä se ennen oli. Musiikin, YouTube-videoiden ja muun sisällön tuottaminen on nykyteknologian ansiosta monille mahdollista. Myös alan ammattilaisille se on tarjonnut mahdollisuuden työskennellä kotoa käsin. Korona-aika on lisännyt ilmiötä entisestään, Martikainen pohtii.

Hän toteaa, että totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempi. Esimerkiksi perheyhtiön ensimmäiset 14 vuotta olivat taloudellista taistelua. 

– Siinä vaiheessa, kun yhtiö saavuttaa tietynlaisen menestyksen, on hirveän helppo ajatella, että näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Yritys kestää paljonkin virheitä, mutta on tärkeää tunnistaa, mistä asioista ei luovuteta ja mikä on yrityksen identiteetti. Mutta se ei tarkoita, etteikö yhtiö voisi myös muuttua.

Yritys tieteen ja taiteen välimaastossa

Genelec on välttänyt henkseleiden paukuttelua. Moni muu yhtiö olisi rummuttanut itsestään enemmän.

– Meillä on vahvana ajatus, että tehdään hyvin ja se puhuu puolestamme. Meillä on mahtavia tyyppejä töissä. Mutta kamppailemme samojen ongelmien kanssa kuin muutkin yhtiöt, esimerkiksi softa-osaajista on pulaa.

Teknologinen kehitys on Martikaisesta ”järjettömän nopeaa”, ja heidän tehtävänään on pohtia, miten asiakkaita voidaan auttaa jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä.

Kirjallisuustieteilijänä hän toivoo, että Genelecistä henkisi kulttuurin, tiedon ja sivistyksen arvostus. Hän luonnehtii yritystä humaanina teknologiayrityksenä tieteen ja taiteen välissä. Jotain kertoo se, että yhtiö on jo vuosia tehnyt tuotteiden muotoilussa yhteistyötä Harri Koskisen kanssa.

Martikainen näkee yhtiön tulevaisuuden valoisana. Hän toivoo, että perheyritykselle löytyy omista lapsista jatkajat. Mahdollisuudet ovat hyvät, sillä kaikilla kolmella sisaruksella on lapsia.

OP:lta löydät yrityksen rahoitusvaihtoehdot kaikkiin tarpeisiin: uudelle yritykselle, kasvuun, kausivaihteluihin ja investointeihin. Katso sinulle parhaat rahoitusvaihtoehdot.