Parvekkeellakin voi grillata ja rivitalon pihaan saa asentaa paljun
Lisää aiheesta
Monelle lasitettu parveke tai terassi on yksi lisähuone, jossa vietetään paljon aikaa etenkin kesäisin. Moni myös satsaa parvekkeiden ja terassien sisustukseen. Mutta mitä kaikkea parvekkeelle ja terassille saa rakentaa?
Yhden huoneiston käytössä oleva parveke kuuluu asunnon omistajan hallintaan. Parvekkeen sisustaminen on melko vapaata. Jos parvekkeella tehdään julkisivuun vaikuttavia muutoksia, jotka näkyvät kadulle, ne vaativat taloyhtiön luvan.
– Esimerkiksi isompien reikien poraaminen parvekkeen kattoon tai seinän maalaaminen ja panelointi vaativat taloyhtiön luvan, kertoo Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jenni Valkama.
Kasveja parvekkeella voi kasvattaa rauhallisin mielin ja melko vapaasti. Massiivinen multamäärä voi olla kuitenkin turvallisuusriski, mikä kannattaa huomioida.
– Suosittelen varovaisuutta, kun parvekkeelle tuodaan painavia rakenteita. Esimerkiksi vesipaljua parvekkeelle ei pidä asentaa.
Valkaman mukaan parvekkeen kukkaistutuksia ei saa laittaa niin, että istutukset ulottuvat parvekkeen ulkopuolelle, koska silloin on vaara, että ne putoavat jonkun päälle.
Parveketta voi sisustaa monilla kivoilla ratkaisuilla. Esimerkiksi puuritilän tai terassimaton voi hyvin virittää parvekkeelle.
– Täytyy kuitenkin muistaa, että olemassa olevaa parvekkeen pinnoitetta ei saa purkaa omin luvin, vaan tällainen muutos edellyttää aina taloyhtiölle ilmoittamista.
Parvekkeelle voi tuoda grillin tai savustuspöntön. Näissä tilanteissa paloturvallisuus pitää kuitenkin huomioida.
– Taloyhtiö ei voi kieltää perusgrillaamista esimerkiksi hajuhaitan perusteella.
Kuka omistaa pihan?
Rivitalon pihan rakentamisessa ja sisustamisessa on tärkeää huomioida, kuuluuko piha taloyhtiön vai huoneiston omistajan hallintaan. Jos piha kuuluu taloyhtiön hallintaan, tarvitaan kaikkiin rakennelmiin, kuten esimerkiksi terassin rakentamiseen taloyhtiön lupa.
– Tällöin myös kaikkia taloyhtiön osakkaita on kohdeltava yhdenvertaisesti. Jos yksi saa rakentaa terassin, pitää toisenkin saada lupa vastaavaan muutostyöhön.
Jos piha on omistajan hallinnassa, rakentaminen on vapaampaa. Niissäkin tilanteissa muutokset tulee tehdä niin, että ne eivät vaurioita pihaa ja rakennusta, eivätkä aiheuta kohtuutonta haittaa naapureille.
– Kevyen terassin rakentamiseen omistajalla on oikeus hallitsemallaan piha-alueella. Jos terassia varten kaivetaan maata, pitää asiasta ilmoittaa taloyhtiölle. Täytyy myös huomioida se, että terassista ei rakenneta liian korkeaa, koska se voi häiritä liikaa naapureita.
Jos rivitalon piha on osakkaan hallitsemaa aluetta, ei pihaistutuksille ole rajoitusta. Liian lähelle rakennusta ei kuitenkaan kannata istuttaa puita tai pensaita, joiden juuret voivat vaurioittaa talon rakenteita. Katettu terassi vaatii Valkaman mukaan usein rakennusluvan kunnalta. Sama pätee leikkimökkiin, varastoon tai huvimajaan.
– Alle muutaman neliön kevytrakenteinen rakentaminen onnistuu usein ilman viranomaisen lupaa. Lupavaatimuksen kannattaa kuitenkin aina selvittää rakennusvalvonnasta.
Jos piha on osakkaan hallinnassa, siihen voi asentaa paljun, uima-altaan tai porealtaan. Taloyhtiölle on kuitenkin ilmoitettava tällaisestakin työstä, koska asennus voi vahingoittaa rakennusta tai aiheuttaa muuta haittaa yhtiölle. Taloyhtiöllä on myös oikeus asettaa työlle ehtoja.
– Paljun tai pihan poreammeen asentamisessa pitää esimerkiksi suunnitella veden poistaminen huolellisesti. Sitä ei voi laskea hallitsemattomasti pihalle. Jos piha kuuluu taloyhtiön hallintaan, silloin taloyhtiö voi kieltää kaiken kiinteän, kuten paljun asennuksen, sanoo Valkama.
Suunnitteletko remonttia? Olipa kyseessä pintaremontti tai laajempi peruskorjaus, löydät sopivan lainan suunnittelemaasi remonttiin. Tutustu vaihtoehtoihin. |
Lue myös:
Näistä asioista taloyhtiössä riidellään