Rami luopui urheilusta, kunnes löysi äärimmäisen lajin – nyt hän juoksee yli 100 kilometriä kerralla

Pitkään Rami Petäsnoron elämä pyöri hiihtämisen ympärillä: hän hiihti kilpaa aina 25-vuotiaaksi asti. Onnistumisen kokemukset koukuttivat, mutta samalla tulivat tutuksi kilpaurheilun raadolliset puolet: epäonnistumisen kokemuksia ei voinut välttää.

– Yhtäkkiä havahduin siihen, että kilpaileminen ei ollut enää mukavaa. Olin hiihtänyt tosissani vuosia, enkä saanut siitä enää niitä fiiliksiä, mitä lajilta hain. Lopettaminen oli sinänsä kivutonta, sillä en saanut siitä enää mitään irti, kertoo Petäsnoro.

Hiihtämisen myötä päätyi kaikki muukin urheilu. Petäsnoro oli aloittanut opinnot kauppakorkeakoulussa jo urheilun ohella, ja hän päätti keskittyä urheilun sijaan opintoihin ja myöhemmin työuraan.

Urheileminen palasi Petäsnoron elämään vasta muutaman vuoden kuluttua kavereiden aloitteesta.

– Innostuin, kun kaverini kertoivat juosseensa 65 kilometriä. Seurasin heitä koko yön GPS:n kautta ja kiinnostuin: tässä olisi tapa haastaa itseni tavalla, jota monet muut eivät tee.

Ultrajuoksussa matka ei voi olla mörkö

Pian Petäsnoro treenasi jo ultrajuoksua, jossa juostaan maratonia pidempiä matkoja. Petäsnoron tapauksessa matkoja 50 ja 160 kilometrin väliltä. Treenit alkoivat kroppaa kuunnellen ja tasapainoa etsien. Keskeistä treeneissä oli ja on yhä jatkuvuus:

– Olen huono juoksemaan, enkä rehellisesti sanottuna edes pidä siitä. Keskeistä on asettaa tavoite ja mennä sitä kohti. Sellainen ”mä pystyn tähän” -asenne.

Lopulta oli ensimmäisen ultrajuoksusuorituksen aika. Elettiin vuotta 2020 ja koronapandemian vuoksi kaikki kisat olivat peruttu, mutta kaveriporukka päätti juosta omatoimisesti Herajärven 65 kilometrin kierroksen Kolilla. Yöllä vietiin matkan varrelle vesitäydennyksiä ja aamulla oli juoksusuorituksen aika.

– Ensimmäisellä kerralla mietin, että ei saakeli. Kolmen tunnin jälkeen tuntuu jo pahalta. Nykyisin tiedän, että ultrajuokseminen ei ole pelkkää hyvää fiilistä ja voittojen saamista. Tulee myös heikkoja hetkiä, mutta niistä pääsee yli. Tämä filosofia toimii aika hyvin myös elämään ylipäänsä, Peräsnoro kuvailee.

– Ensimmäisellä pitkällä matkalla sitä vain katsoi kelloa ja mietti, että vain kilometri tullut lisää. Mutta matkaa ei voi miettiä mörkönä. Se kannattaa jakaa mielessä palasiksi ja pitää mielessä, että täällä ollaan nyt pitkään. 

”Parhaat oivallukset tulevat lenkillä”

Nykyään juokseminen on kiinteä osa Rami Petäsnoron arkea. Viikkoon mahtuu useampi yhden tai kahden tunnin lenkki sekä yksi kolmen tunnin lenkki. Lähempänä kisoja Petäsnoro tekee myös pidemmän viiden tai kuuden tunnin harjoituksen, jossa totutetaan kehoa pitkään suoritukseen ja tunnustellaan, miten esimerkiksi ruokailu on hyvä ajoittaa.

Peräsnoro on havainnut, että urheilu on paitsi tapa tyhjentää päätä, myös mahdollisuus tehdä tehokasta ajatustyötä.

– Olen huomannut, että usein parhaat oivallukset tulevat lenkeillä: saan jäsenneltyä ja saatettua ajatuksia valmiiksi. Silloin pysäytän vauhdin, kirjaan ajatuksen nopeasti ylös ja jatkan matkaa, vinkkaa Petäsnoro.

Ultrajuoksussa ajatusmaailma on erilainen kuin kilpaurheilussa. Enää ei kilpailla jotain vastaan, vaan keskeistä on päästä maaliin asti.

– Kyse ei ole parhaasta vauhdista, vaan siitä, miten pidät itsesi mahdollisimman pitkään toimintakykyisenä. Pieniin vaivoihin pitää tarttua heti, koska kivi kengässä ehtii aiheuttaa melkoisesti haittaa tuntien aikana. Syöt hyvin, huolehdit nestetasapainosta ja varaudut henkisesti siihen, että nyt mennään pitkään täällä metsässä.

Pahin vastus ultrajuoksussa on oma mieli

Ultrajuoksussa haasteena on suorituksen pituus niin kilometrien kuin ajankin puolesta. Itse suoritusta tehdään yli 24 tuntia putkeen, ja usein hereillä tulee oltua reippaasti yli 30 tuntia yhtä soittoa.

Fyysisen kunnon on tärkeää olla tietyllä tasolla, mutta se ei yksin riitä: myös psyykkinen kunto on tärkeää.

– Ajattelen, että jos jaksaa juosta 20 kilometriä, jaksaa juosta myös sata. Ihminen kestää todella paljon, mutta se mikä itseäni haastaa eniten pitkällä matkalla, on oma mieli. Sen hallitseminen on tärkeää. Kun matkalla tulee tunne, että nyt en enää jaksa ja keskeytän, alan käydä mielessäni läpi listaa siitä, onko keskeyttämiseen oikeasti esimerkiksi terveydellisiä perusteita.

– Jossain vaiheessa sitä on niin väsynyt, että ei enää edes ajattele, sitä vaan tekee. Matkalla tulee myös mietittyä, että nyt tämä saa riittää, lopetan koko harrastuksen. Mutta vuorokauden kuluttua juoksusta sitä jo miettii, että olipa siistiä, ja milloin otetaan uusiksi.

Tämän vuoden tavoitteena Petäsnorolla oli juosta kaikki perusmatkat yhden kesän aikana. Se tarkoittaa Karhunkierrosta edestakaisin 170 kilometriä, 165 kilometriä Ylläksellä ja Kolilla 140 kilometriä.

– Kuusamossa matka keskeytyi harmillisesti pahan hiertymän vuoksi, mikä harmittaa aivan sairaasti. Ylläksellä taas kaikki meni putkeen niin ravinnon, fysiikan kuin oman henkisenkin jaksamisen osalta.

– Kun juoksin ensimmäisen kerran 160 kilometriä, mietin, että mitä seuraavaksi. Suomessa on tarjolla 300 kilometrin juoksu, mutta lupaan julkisesti, että siihen en lähde. Toisin kuin kilpaurheilussa, minulla ei ole enää selkeää suunnitelmaa siitä, mitä haluan saavuttaa. Teen asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Haluan ensisijaisesti näyttää itselleni, että pystyn tähän.

Mistä löytää motivaatiota urheiluun? Rami Petäsnoron 5 vinkkiä