PFAS-kemikaalit,‍ tuttavallisemmin ikikemikaalit, ovat herättäneet huolta viime vuosina. Kyse on tuhansien per- ja polyfluorattujen alkyyliyhdisteiden joukosta. Nämä kemikaalit ovat osoittautuneet arvokkaiksi hyvien ominaisuuksiensa takia. Ikikemikaalit ovatkin päätyneet melkein kaikkialle, muun muassa paistinpannuihin, ruokapakkauksiin, urheiluvaatteisiin, kosmetiikkaan ja palosammutusvaahtoihin.

Hyvien ominaisuuksien lisäksi ikikemikaaleilla on eräs kielteinen ominaisuus. Ikikemikaalit ovat, nimensä mukaisesti, poikkeuksellisen stabiileja, ne hajoavat hitaasti ja siten ne kerääntyvät ihmiskehoon. Kemikaalien puoliintumisaika voi olla neljästä seitsemään vuoteen‍, ja koska näitä kemikaaleja on vedessä, ilmassa ja ruoassa, niitä kerääntyy koko ajan lisää kehoihimme.

Ikikemikaalit kuulostavat ikäviltä, mutta onko niistä haittaa? Moni terveydenhoidon ammattilainen ja instituutio on huolissaan. Tällä hetkellä tutkitaankin paljon ikikemikaalien mahdollisia haitallisia vaikutuksia, kuten lisääntynyttä syöpäriskiä, maksavauriota ja alentunutta hedelmällisyyttä.

Miksi ikikemikaalit ovat kaltaistemme vakuutusihmisten ammatillisena huolena? Luonnollisesti tärkeintä on ihmisten turvallisuus, mutta toinen tärkeä syy on taloudellinen. Vakuutusalalle ”hyvän ja laajalle levinneen tuotteen” osoittautuminen vahingolliseksi on aina hankala ja valitettavan tuttu ilmiö. Asbesti aiheutti 1980-luvulla aivan valtavan inhimillisen katastrofin, joka näkyy vieläkin yhteiskunnassamme. Inhimillisen tragedian lisäksi asbestin käyttö, ja sen erittäin haitalliset terveydelliset vaikutukset, saattoivat koko vakuutusalan massiiviseen kriisiin. Asbestin käytöstä tuli taloudellisia seurauksia ja lukuisia oikeusriitoja, joissa on määritelty vastuutahoja. Näin ollen ”uuden asbestin” löytyminen on yksi vakuutusalan painajaisista.

Vakuutusalan kuuluu korvata vahinkoja. Mikäli ikikemikaaleja voitaisiin pitää vahinkona, on haasteellista tunnistaa vastuutahot. Kuka on vastuussa vahingosta ja mikä on lopulta kaikista kehossamme olevista ikikemikaaleista juuri kyseisen vahingon aiheuttaja. Tärkeä kysymys on, että onko ikikemikaalien olemassaolo ihmiskehossa vahinko itsessään, vaikka seurauksia ei vielä näy tai tunnu?

Tuore Ruotsin korkeimman oikeuden päätös (T 486-23) vastaa, ainakin osittain, tähän kysymykseen. Ruotsin korkein oikeus‍ päätti joulukuussa 2023, että Kallingen kylän asukkaille on aiheutunut henkilövahinkoa kohonneiden PFAS-veriarvojen myötä. Ennakkopäätöksellä ei ilmeisesti ole tarkoitus muuttaa vallitsevaa oikeuskäsitystä, jonka mukaan tulevaisuudessa tapahtuvia vahinkoja ei korvata etukäteen. Korkein oikeus kuitenkin totesi hyvin korkean PFAS-pitoisuuden olevan henkilövahinko vahingonkorvausoikeudellisessa mielessä.

Oikeus ei myöskään ottanut kantaa siihen, ovatko henkilöt kärsineet sellaisia seuraamuksia, joista on nyt maksettava vahingonkorvausta, tai kuinka isoja korvauksia tulisi maksaa. Selvää näyttää olevan vain, että Ruotsissa monikymmenkertaista PFAS-altistumaa keskimääräiseen ”normaaliin” nähden voidaan pitää vahinkona, joka johtaa vastuutahon määritelmättömään vahingonkorvausvelvollisuuteen joskus tulevaisuudessa.* Tässä tapauksessa näyttäisi siltä, että kunnallinen vesilaitos oli vastuussa vahingosta tuotevastuun perusteella, myydessään (tietämättään) Ruotsin lentovoimien palosammutusvaahdolla saastuttamaa vettä kuntalasille.

Ruotsin korkeimman oikeuden päätös on jonkinasteinen ikikemikaaleja ja niiden haitallisuutta koskeva ennakkotapaus. Tietyn ikikemikaalin mahdollisten terveysvaikutusten eriyttäminen muista tekijöistä, saati muista kehossamme olevista ikikemikaaleista, on vähintäänkin haasteellista. Emme myöskään tiedä vielä tarkkaan ja yksiselitteisesti, mitä vahinkoa ikikemikaaleista seuraa. Sen tiedämme, että ihmiskehoa on tällä hetkellä erittäin vaikea puhdistaa ikikemikaaleista. Varmaa on myös se, että keskustelu ikikemikaaleista jatkuu vakuutusalallakin pitkään. Onneksi aihetta koskeva tutkimus etenee. Ikikemikaalien käyttöä vähennetään koko ajan ja tehokkaita tapoja hajottaa ikikemikaaleja on kehitteillä.

Puheenvuoro on kirjoitettu yhteistyössä jälleenvakuuttamisesta vastaavan johtajan Jon Aallon kanssa. 


* Ruotsin korkeimman oikeuden päätöksestä T 458 3 s. 8-9: Kallingen asukkaiden keskiarvo oli 600 ng/ml, kun muuten Ruotsissa taso on noin 10 ng/ml.