Kesäduuni urheiluseurassa

Kuulin OPn kesätyökampanjasta kaverini kautta ja päätin kokeilla onneani saada kesätöitä kahden viikon ajalle. Huomasin haettavien yhdistysten listan joukossa oman urheiluseurani Saarijärven Pullistuksen, joten tuntui luonnolliselta hakea hieman jo ennestään tuttujen ihmisten pariin. Lopulta sain kuulla, että olin tullut valituksi.

Ensimmäisen viikon valmistelin pääasiallisesti Nuorten yleisurheilun SM-kisoja, jotka pidetään Saarijärvellä elokuussa. Sain askarrella kylttejä ja lomakkeita. Olin myös kahtena päivänä toimitsijana yleisurheilukisoissa.
Toisen viikon työskentelin enemmän oman lajini, eli suunnistuksen parissa. Pääsin auttamaan ison suunnistuskisatapahtuman, Nuorten Jukolan, järjestelyissä sekä pienempien suunnistukseen liittyvien tapahtumien jutuissa. Pääsin mm. mukaan päivittämään karttaa ja sain auttaa pienempien ratojen suunnittelussa.
Oli mahtavaa, että juuri minut valittiin Nuorten kesätyökampanjan kautta työskentelemään Saarijärven Pullistukselle kahdeksi viikoksi. Sain tehdä paljon uusia asioita ja opin paljon myös uutta. Vaikka työpaikalla oli monia vanhoja tuttuja, niin sain silti tutustua myös moniin uusiin ihmisiin. Suuri kiitos niille kaikille, jotka mahdollistivat tämän kesätyön!
Kirjoittaja: Sanni Penttinen, Nuorten kesätyökampanjan kautta kesällä 2018 työllistynyt nuori
#kesäduuniOPnpiikkiin #opkeskisuomi #kesätyö #yhdessähyvätulee
Lue lisää Nuorten kesätyökampanjasta tästä
Nea Mannisen kesätyökokemuksia pääset lukemaan tästä
Peppi Blomqvistin kesätyökokemuksia pääset lukemaan tästä
Pipsa Humalamäen kesätyökokemuksia pääset lukemaan tästä
Emma Hirvosen kesätyökokemuksia pääset lukemaan tästä
Meri Kvickin kesätyökokemuksia pääset lukemaan tästä
OP Keski-Suomen asiantuntijoiden kirjoitukset op.mediassa

Lisää aiheesta
