Inflaatio on eri hyödykeryhmiä koskevaa laaja-alaista hintojen nousua. Yksittäisen tuotteen hinnan nousun vaikutusta omaan talouteen voi pienentää vähentämällä tämän tuotteen ostamista, mutta inflaatiota ei pääse pakoon, koska useat tuotteet kallistuvat.

Jos tulokehitys ei pysy inflaation mukana, vähenee mahdollisuus ostaa hyödykkeitä. Tästä syystä inflaatio ei ole hyvä asia ainakaan työmarkkinoilla heikossa neuvotteluasemissa oleville. Korkean inflaation aikana voi olla myös vaikeaa erottaa yksittäisten tuotteiden hinnan muutoksia suhteessa toisiinsa, sillä kaikki hinnat nousevat nopeasti. Tämä heikentää talouden tehokkuutta, koska signaalit talouden vaihtelevista kysyntätarpeista sekä tuotantomahdollisuuksista heikentyvät. Yllättävä Inflaatio ei edes haihduta velkoja ilmaan, vaan tällöin laskun maksaa lainanantaja. Inflaation avulla pystytään jakamaan varallisuutta uudelleen, mutta ei synnyttämään sitä lisää. Korkeasta inflaatiosta on oikeastaan vaikea löytää mitään hyviä puolia.

Korkea deflaatio – eli hintojen laaja-alainen lasku – on sekin vaarallista. Jos palkat eivät jousta alaspäin, pitää työn tuottavuuden kasvaa deflaation vauhdilla, muuten seuraa työttömyyttä. Varallisuus ei taaskaan kasva, mutta jakautuu uudelleen. Nyt lasku lankeaa lainanottajalle. Myöskään talous ei toimi deflaatiossa normaalia tehokkaammin.

Koko talouden osalta haluttava tila olisi siis vakaa ja ennustettava hintakehitys. Talouden toimintaa voi avittaa pienehkö inflaatio, mutta tarkalla luvulla ei ole väliä, koska mittaamisongelmat ovat jo merkittäviä. Kaikki pienet positiiviset kokonaisluvut ovat hyviä tavoitteita. Tästä syystä keskuspankkien päätehtäväksi on annettu pitää inflaatio 2 prosentin tasolla pitkällä aikavälillä. Inflaatio on tosin ollut lähes viimeiset 10 vuotta keskuspankkien tavoitteen alapuolella eli alle 2 prosenttia.

Elpyminen koronasta voi kiihdyttää inflaatiota väliaikaisesti

Talouden elpyessä koronakriisistä on nähtävissä monia inflaatiota kiihdyttäviä tekijöitä, jolloin pitkään jatkunut hitaan inflaation aika tulisi päätökseen. Raha- ja finanssipolitiikalla elvytetään massiivisesti, mikä kasvattaa kysyntää taloudessa. Raaka-aineiden hinnat ovat nousussa, joka taas heijastuu erityisesti energian hintaan. Lisäksi osake- ja asuntomarkkinoilla kehitys on ollut kriisistä huolimatta vahvaa, mikä kasvattaa velanottohalukkuutta ja kulutusmahdollisuuksia. Myös väestön ikääntymisen ja globalisaation hidastumisen on nähty kiihdyttävän inflaatiota lähitulevaisuudessa.

Näiden tekijöiden inflaatiota kiihdyttävän vaikutuksen koko jää nähtäväksi ja inflaation palautuminen lähemmäs keskuspankkien tavoitetta olisikin toivottavaakin. Mikään näistä tekijöistä ei kuitenkaan ole sellainen, mikä pakottaisi inflaation pitkäaikaisesti keskuspankin tavoitetta korkeammaksi.

Koska inflaatio kiihtyy pitkäaikaisesti?

Inflaation pitkäaikainen kiihtyminen vaatii sen, että yritysten tuotantokustannukset nousevat siten, että yritykset ovat pakotettu jatkuviin hinnan korotuksiin. Samalla kotitalouksilla pitää pystyä ostamaan tämä korkea hintainen tuotanto. Tämä on mahdollista, kun palkat nousevat työn tuottavuutta nopeammin.

Palkankorotuksia hillitsee kilpailukyvyn menetys niin yksilö- kuin kansantalouden tasolla. Jos palkan asettaa liian korkeaksi, kasvaa riski työttömyyteen. Toisaalta, tuottavan työn tekijän ei tarvitse tyytyä laskevaan elintasoon, vaan yritysten kilpailu työvoimasta pitää palkat kasvussa.

Kun kilpailu työvoimasta kasvaa nopeasti, voivat palkat kasvaa työn tuottavuutta nopeammin, mikä johtaa inflaatioon. Tällöin rahapolitiikkaa tulisi kiristää kysynnän, ja siten myös inflaation hillitsemiseksi. Jos tämänlainen rahapolitiikka on johdonmukaista, on helppo ennustaa, että inflaatio ei tule merkittävästi kiihtymään yli keskuspankin asettaman tavoitteen. Samalla periaatteella voi ajatella, että inflaatio ei myöskään tule jäämään alle keskuspankintavoitteen pitkäaikaisesti.

Tallaisessa asetelmassa inflaation vaikutus palkkoihin on vakaa, koska keskipitkällä aikavälillä inflaatio on ennustettavaa. Inflaation vaikutus palkkapyyntöihin asettuu tasolle, jossa inflaatiopaineita talouteen kertyy keskuspankin tavoitteen verran. Näin keskuspankin inflaatiotavoite toteuttaa lähes itse itsensä. Tallaisessa tilanteessa sanotaan inflaatio-odotusten olevan ankkuroituneita ja hintavakaus toteutuu.  

Inflaation poiketessa keskuspankin tavoitteesta pitkäaikaisesti on keskuspankki joko halutun kiristämään rahapolitiikkaa riittävästi tai kykenemätön elvyttämään taloutta. Esimerkiksi euroalueella ja Japanissa inflaatio-odotukset ja inflaatio ovat pitkään olleet alle keskuspankin tavoitteen, mikä lopulta johtuu nollakorkojen asettamasta rajoitteesta rahapolitiikkaan. Riittävän elvytyksen aikaansaaminen rahapolitiikalla voi olla joskus haastavaa, mutta rahapolitiikkaa voidaan kuitenkin kiristää lähes rajatta. USA:ssa 1980-luvun alussa keskuspankki nosti korot 20 %, mikä tappoi pitkään jatkuneen korkean inflaation.

Rahapolitiikalla voidaan hallita inflaation kiihtyminen

Koronakriisi ajoi rahapolitiikan kaikilla suurilla talousalueilla ultra-elvyttäväksi. Ohjauskorot ovat nollassa tai negatiiviset, pankkeja rahoitetaan lukuisilla ohjelmilla ja arvopapereita ostetaan enemmän kuin finanssikriisin pahimpina aikoina. Rahapolitiikan kiristämisen vaihtoehdot eivät siis aivan heti lopu. Inflaatiota voidaan siis hallita, jos se näyttää kiihtyvän selvästi keskuspankin tavoitetta nopeammaksi.

Inflaation hallinnassa on siis lopulta kysymys keskuspankkien halusta kiristää rahapolitiikkaa riittävästi. Tämä ei aina ole helppoa, koska inflaation yllättävän kiihtymisen hallintaan saaminen johtaisi taloudellisiin kustannuksiin. Esimerkiksi edellä viitattu rahapoliittinen toimenpide 1980-luvun USA:ssa nosti työttömyyden yli 10 prosenttiin – korkeammaksi kuin finanssikriisin aikana.

Nykyisessäkin tilanteessa inflaation yllättävän ja pidempiaikaisen kiihtymisen lopettaminen toisi taloudellisia kustannuksia. Nykyinen epätavanomainen rahapolitiikka – erityisesti arvopaperien osto-ohjelmat tai QE – sekä alhainen korkotaso itsessään kasvattavat riskinottoa rahoitusmarkkinoilla. Rahapolitiikan nopea kiristyminen olisikin myrkkyä – mahdollisesti hyvinkin katkeraa sellaista -- rahoitusmarkkinoille.

Tämän lisäksi julkisen talouden hoidossa on yhä laajemmin hyväksytty ajatus, että velan korkomenot eivät enää ole asia, josta tulisi olla huolissaan. QE:n loppuminen todennäköisesti toisi keskustelut julkisen velan korkomenoista ja kestävyysongelmista takaisin päivän politiikkaan. Korkean verotuksen maissa edessä olisivat todennäköisesti kivuliaat menoleikkaukset. Nyt finanssi- ja rahapolitiikan yhteensovittaminen olisi aiempaa epämukavampaa ja kaventaisi poliittisenpäätöksenteon mahdollisuuksia. Pitkän aikaa rahapolitiikalla on lisätty finanssipolitiikan liikkumatilaa.  

Onko syytä olla huolissaan?

Tällä hetkellä näyttää siltä, että koronakriisistä elpyminen voi tuoda lyhytaikaista (maksimissaan vuoden kestävää) inflaation kiihtymistä ja erilaisia inflaatiopiikkejä patoutuneen kysynnän purkautuessa. Koska rahapolitiikkaa voidaan helposti kiristää, pidempiaikainen inflaation kiihtymisen vaara näyttää pieneltä. Missä olosuhteissa voidaan nähdä merkittävästi yli 2 prosentin inflaatiota pitkäaikaisesti?

Ensimmäinen vaaran merkki olisi, jos palkankorotukset nousisivat merkittävästi ja korotuksia asetettaessa yhä suuremman painoarvon saisi kiihtyvä inflaatio. Jos siis ansiotason nousu on nopeaa, kun samalla talouskasvu on edelleen hidasta, on syytä huolestua.

Toiseksi, keskuspankkien keskittyessä muihin tavoitteisiin kuin inflaation hallintaan tulisi huolestua. Mitä vähemmän keskuspankit keskittyvät muihin tehtäviin kuin inflaation hallintaan, sitä vaikeampaa on niiden tehdä haastavia rahapoliittisia päätöksiä. Voidaan esimerkiksi kysyä: jos velkarahalla tehdään investointeja puhtaamman teknologian edistämiseksi, onko rahapolitiikan kiristäminen ilmastonmuutoksen torjunnan vastainen toimenpide? Ei keskuspankin tarvitse tehdä rahapolitiikka tyhjiössä, mutta eri tavoitteiden marssijärjestyksen tulee olla kristallin kirkas. Mitä enemmän keskuspankit ottavat tehtäviä itselleen, sitä suuremmaksi käy riski, että inflaation hallinta ei ole enää keskeinen politiikkaa ajava tavoite.

Kolmanneksi, korkotason nousu inflaatiosokin vuoksi muuttaisi finanssipolitiikan paljolti taas niukkuuden jakamiseksi. Raha- ja finanssipolitiikan yhteensovittaminen olisi haastavaa – kuten se monina vuosikymmeninä on ollut. Tästä syystä keskuspankeille on annettu niiden itsenäisyys. Vaaran merkkejä on siis ilmassa, jos keskuspankkien itsenäisyys on uhattuna. Tämä voi tapahtua johtohenkilöiden nimitysten kautta tai muuten liian suurena finanssi- ja rahapolitiikan koordinaatiovaatimuksena. Tästä esimakua saatiin Trumpin presidenttikaudella. Talouspolitiikan koordinointi on helppoa, kun asioista ollaan samaa mieltä, mutta haastavampaa tavoitteiden ja mielipiteiden erotessa. Tällöin keskuspankin itsenäisyys mahdollistaa sen keskittymisen inflaation hallintaan.    

Talouksien elpyessä koronakriisistä on monia inflaatiota kiihdyttäviä elementtejä. Mikään ei kuitenkaan ainakaan vielä viittaa siihen, että inflaatio kiihtyisi pidempiaikaisesti. Tätä mahdollisuutta ei tietenkään voi täysin pois sulkea. Keskuspankkien itsenäisyyden säilyttäminen ja niiden keskittyminen inflaation hallintaan ovat parhaita lääkkeitä inflaatiopeikon poissa pitämiseksi. Tällöin saavutetaan vakaa ja ennustettava hintakehitys, mikä on edellytys hyvinvointia kasvattavalle taloudelle. 

Lue myös:

Mitä inflaatio tarkoittaa ja mistä se johtuu?‍