Euroopan keskuspankki EKP laski ohjauskorkoaan viime viikolla. Samalla Satakunnassa asuntojen maltillinen hintataso jatkuu. Kirjoitin viisi vinkkiä asunnon ostajalle.
Saimme viime viikolla suotuisan EKP:n korkopäätöksen. Päätös oli jo osittain ennakoitu, mutta sillä on erityisesti psykologisesti merkittävä voima. Näkymä koroille tällä hetkellä on laskeva ja näin ollen investointeihin kannustava. Toivommekin investointien käynnistymistä myös maakunnassamme.
Satakunnassa maltillinen hintataso jatkuu ja asuntokauppa on ollut kokonaisuudessaan hieman piristymään päin. Aiemmin ennustin, että kesä tuo mukanaan muutoksen. Niin tässä on nyt tulevan myös käymään.
Asunnon ostajalle annan muutaman omakohtaisen vinkin:
- Hae lainapäätös valmiiksi. Kun kohteita tulee myyntiin, on monesti samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä muitakin. Tällöin valmiiksi neuvoteltu lainapäätös edesauttaa päätöksen tekemistä tarjouksen antamista.
- Pohdi jo hieman pidemmälle. Etsiessäsi asuntoa, pohdi, mitä mahdollisia muutosmahdollisuuksia asuntoosi tarvitsisit.
- Ole aktiivinen ja kysele. Ammattitaitoiset välittäjät auttavat sinua löytämään varmasti juuri sinun tai teidän tarpeisiinne olevan kodin. Hyvä välittäjä kysyy myös sinulta hyviä kysymyksiä.
- Varmista kunto. Turhat murheet vältetään parhaiten sillä, kun selvitetään asunto-osakeyhtiön tilanne riittävän hyvin tai vaihtoehtoisesti tehdään kiinteistöön riittävä kuntoselvitys. Käytä tässä ammattilaisia apunasi.
- Ole rohkea. Elämässä yksi suurimpia asioita on kodin hankinta. Siihen liittyy paljon hyvin erilaisia elämäntilanteita ja muutoksia. Koti on kuitenkin se, jossa me vietämme suurimman osan aikaa elämästämme. Kun koet, että tässä on juuri sinulle sopiva koti, ole rohkea. Elämä mahtuu hyviä päätöksiä.
Kirjoittaja Jani Raukko toimii pankinjohtajana OP Länsi-Suomessa sekä tytäryhtiö OP Koti Länsi-Suomen toimitusjohtajana 19 ammattilaisen joukko työkaverinaan. Hän on toiminut monipuolisissa erilaisissa esimiestehtävissä OP Ryhmässä. Raukon johtamisfilosofia perustaa vahvaan inhimilliseen ja tunnetaitoiseen ihmisjohtamiseen. Finanssialan lisäksi kiinnostuksen kohteena on kaikenlainen urheilu ja hän onkin toiminut menestyksellä myös valmentajana.