24.02.2022 muutti maailmaa. Se vaikuttaa myös asuntomarkkinoilla, joilla epävarmuus ei kokemuksen mukaan ole koskaan lisännyt aktiivisuutta. Tässä oma arvioni asuntomarkkinoista vuonna 2022.

Teksti Pekka Linna, toimitusjohtaja OP Koti Itä-Suomi, varatuomari, LKV
Julkaistu 17.3.2022

Ihmisellä on muutama perustarve, joihin täyttymisellä elämä on elämisen arvoista siten, että siitä voi parhaimmillaan myös nauttia. Iso kirjakin toteaa, että ihmisen on hyvä arvostaa tilannetta, jossa hänellä on ruoka ja vaatteet. Tähän on hyvä ainakin hiukankin kylmempien olosuhteiden maissa lisätä asunto.

Maaliskuun 2022 aikana olemme havainneet energian kallistumisen. Vahvoja merkkejä on myös ruoan hinnan tulevasta kohoamisesta. Elämme niin energiavaltaisessa maailmassa, että energian saatavuus ja hinta vaikuttavat kaikkiin elämänalueisiin.

Olemme eläneet runsaat kaksi vuotta koronapandemian kyllästämässä maailmassa. Tämä on opettanut meitä elämään terveydellisissä poikkeusoloissa. Koronapandemia on lisännyt aktiviteettia niin asunto- kuin vapaa-ajankohdemarkkinassa. Ihminen on todella sopeutuvainen ja rationaalisesti ajatteleva luontokappale.

Tässä vaiheessa emme vielä tiedä, kuinka pitkään Ukrainan ja sitä kautta koko läntisen tuvallisuusjärjestyksen tilanne haastavat arkielämäämme. Toivoa sopii, että tilanteeseen löytyy pikaisesti kestävä ja pitkäkestoinen ratkaisu – olipa se mikä tahansa. Rauhattomuus on hyvä stabiloida rauhaksi olosuhteisiin nähden mahdollisilla ehdoilla.

Elämme parhaillaan aikaa, jolloin aurinko lämmittää mukavasta ulkoilijaa ja lumista maastoa. Muutaman viikon kuluessa maa vapautuu lumesta saaden vapaa-ajankohdekaupan ja omakotitalokaupan liikkeelle. Nyt on aika laittaa myyntiin tulevat kohteet hyvään myyntikuntoon, sillä liikkeellä on edelleen paljon uutta kotia ja mökkiä itselleen etsiviä.

Omalla useamman vuosikymmenen ja sen aikaisten markkinanousujen ja -laskujen mukanaan tuomalla kokemuksella uskon kuluvasta vuodesta tulevan kohtuullisen vilkkaan kauppavuoden. Pienten markkinahäiriöiden tilanteissa on hyvä katsoa aina hiukan pitemmälle, kuten teimme keväällä 2020. 

Kevään aikana asunto- tai vapaa-ajankohdekauppaa pohdittaessa on hyvä muistaa seuraavat asiat ja punnita niitä omalle kohdalle:

1)   Kauppaa tehdään aina ulkoisista olosuhteista riippumatta. Elämäntilanteet muuttuvat ja eri aikoina tarvitaan erityyppistä asumistarpeen tyydyttämistä.

2)  Elämän isoissa hankkeissa on hyvä pohtia omaa taloudellista tilannetta realistisesti. Todennäköisesti elinkustannukset nousevat, mikä on hyvä ottaa huomioon esimerkiksi lainanhoitoon käytettävää panostusta harkittaessa.

3)  Korkotaso tuskin on pikaisella aikataululla olennaisesti muuttumassa. Hyvällä sijainnilla olevan asunnon hankinta lainarahalla on edelleen pääosin pääoman lyhentämistä.

4) Kaupungistumiskehitys jatkuu edelleen tuoden ihmisiä palvelujen ääreen. Asunnon omistaminen on hyvä suoja niin sateen ja kylmän varalle kuin inflaatiota vastaan.

Kirjoittaja Pekka Linna on pitkän linjan kiinteistönvälitysammattilainen. Hän työskentelee toimitusjohtajana ja vastaavana hoitajana 01.01.2021 syntyneessä OP Koti Itä-Suomi Oy LKV.ssä. Linnaa kiinnostaa kaikenlainen asuntokauppamaailman meno, blogien kirjoittaminen ja someilu alan ilmiöistä, sekä urheilu vapaa-aikana. Asuminen on tärkeä aihe 14 lapsen isälle.