Suomalaisten suosituin lomasesonki, juhannuksesta elokuun alkuun sijoittuva ajanjakso, on juuri käynnistymässä. Odotukset ovat korkealla ja suunnitelmiakin paljon tehtynä. ”Mikäs tässä lomaa odotellessa” kuullaankin varmasti tällä hetkellä pitkin linjoja lukuisissa Teams-palavereissa. On jopa tutkittu, että loman odotus on työntekijälle onnellisinta aikaa. Mitäpä jos tänä vuonna virittäytyisitkin loman odotukseen ketterin menetelmin?

Teksti Sanna Fransman, Data Analyst, Customer Processes
Kuva Aleksi Humalainen
Julkaistu 24.6.2021

Monille tuleva kesä merkitsee oletettavasti edelleen poikkeusta totutuista lomakuvioista. Muuttuvien tartuntalukujen, uusien virusmuunnosten, vaihtuvien rajoitusten, mutta samalla kehittyvän rokotustilanteen keskellä voinemmekin todeta elävämme varsin kompleksisessa tilanteessa. ”Ei vielä tiedetä, mitä ei tiedetä”. Ketterien menetelmien ajatellaan olevan parhaimmillaan juuri kompleksissa ympäristössä. Onkin siis varsin oivallinen hetki katsoa myös lomasuunnitelmia ketterien lasien läpi.

 1. Retrospektiivi

Aloitetaan loman suunnittelu retroilemalla edellinen kesäloma. Vietitpä lomasi perheen, sukulaisten, ystävien kesken tai vaikkapa itseksesi, niin pysähtykää hetkeksi katsahtamaan menneeseen. Mikä meni lomassa erityisen hyvin eli minkä tekemistä haluatte jatkaa? Nämä asiat voivat olla kooltaan pieniä ja suuria sekä kaikkea siltä väliltä. Jäikö mieleen parhaiten raikkaalta maistunut jäätelö vai utuinen auringonnousu tyynellä järvellä? Kaikki saavat kertoa oman näkemyksensä. Seuraavaksi jatkakaa pohtimalla niitä asioita, jotka ei menneet ihan nappiin eli mitä ei toivota tällä lomalla toistettavan. Omalta listaltani löytyisi tässä kohdin melko varmasti ainakin viime tippaan jäävä pakkaaminen ja siitä seuraava stressi. Kun vältettävät asiat on kerätty, voidaan katse suunnata jo hieman tulevaan. Pohtikaa siis, mikä olisi sellaista, jota haluaisitte seuraavalla lomalla kokeilla? Onko löytynyt uusi, kiinnostava grillausresepti tai kiinnostaisiko vihdoin suunnata sille tietylle hienohiekkaiselle uimarannalle? Oletko kenties kuullut kuuman huhun pettämättömästä marjastusapajasta? Jos listat paisuvat, niin voitte myös pistää pystyyn pienen äänestyksen ja valita jokaisesta kohdasta esimerkiksi kolme eniten ääniä saanutta. Retroilun jälkeen teillä alkaa olla jo varsin hyvä näkemys siitä, mistä elementeistä ”tiiminne” lomaa lähdetään rakentamaan.

2. Backlog eli kehitysjono

Backlogin tarkoitus on olla priorisoitu lista toteutettavia asioita ja tekemisiä. Backlog ei ole kiveen hakattu, vaan sen on tarkoitus elää ja muuttua projektin aikana. Tarkoituksena on, että backlogilta otetaan tekemistä työn alle vain sen verran, mitä kulloisellakin ajanjaksolla on mahdollista toteuttaa. Lomailijan backlogiin voi kerätä luettavia kirjoja, kierrettäviä museoita, uimarantoja, ravintoloita ja kohteita eli ihan niitä kaikkia asioita, joita onnistuneen loman ajattelee sisältävän. On tärkeää kuitenkin muistaa, että työn alle ei pidä ottaa määräänsä enempää. Riskinä on loman muuttuminen suorittamiseksi tai paha mieli, kun asioille ei ollutkaan aikaa. Itse ainakin välillä sorrun siihen, että loman alussa kuvittelen ehtiväni loputtomasti asioita, koska ”loma” ja ”vapaus”. Usein olen kuitenkin huomannut, että päämäärättömällä haahuilullakin on tarkoituksensa ja on myös oikein vapauttavaa jättää tekemättä asioita. Vinkki: Huomioi Suomen suven ailahtelevat säät ja listaa backlogille myös sääriippumatonta tekemistä.

3. Demot

Mikäs sen mukavampaa tunnelman nostatusta kuin pienet maistiaiset tulevasta? Kokeilkaa ennakkoon mökkimenuta vaikka kotikeittiössä. Pitäkää lauluilta puistossa tai kuistilla rapujuhlien teemalla. Haastakaa naapurit perinteisinä mökkipeleinä pidettyihin lajeihin kuten tikanheitto ja mölkky. Demoillessa voitte tietysti miettiä kaipaavatko reseptit vielä tuunaamista ja millä pelitaktiikalla viedään tällä kertaa mökkiolympialaisten mestaruus.

4. Lomailijan 70:20:10

Miten lomaan istuisi ajatus jatkuvasta oppimisesta? Loman yhteydessä voisi mahdollisesti ajatella opin koostuvan omista tavoista ja siitä, mistä huomaa rentoutuvansa. Ketterän henkeen loman tulisi siis koostua 70 prosenttisesti peruslomailusta. Tee asioita, jotka saavat olemuksen rentoutumaan ja mielen hyväksi. Kaikilla meistä on niitä omia juttuja, joista saa virtaa. Tee siis niitä! 20 prosenttia lomasta voi toki käyttää myös peruslomailun parantamiseen. Onko päivänokoset parhaimmillaan laiturinnokassa vai olisiko sittenkin riippumatto vielä mukavampi? Pitäisikö olla enemmän liikkeessä vai liikkua vähemmän? Ota lomaillessa heränneet ideat käyttöön. Loput 10 prosenttia saattaa olla piristävää käyttää uuden oppimiseen. Loma voi olla hetki koittaa sitä tiettyä lajia, joka on aina mietityttänyt. Kesäkeittiössä voi kokeilla luovia reseptejä tai kuivakaapin antimista opetella loihtimaan purtavaa, silloin kun uimaranta voittikin kauppareissun. Lukuhaasteeseen osallistuminen ei välttämättä ole myöskään hullumpi juttu. Parhaimmillaan sitä löytää itsensä uppoutumasta teoksiin, joihin ei muuten olisi koskaan edes tarttunut.

Näiden ketterien ajatelmien myötä toivotan kaikille erinomaista loma-aikaa - oli se sitten kuinka ketterää tai laiskan letkeää! Toivottavasti se on kuitenkin sinulle sitä mukavinta.

 

Kirjoittaja Sanna Fransman työskentelee data-analyytikkona OP:lla Vähittäispankin organisaatiossa. Hänen toimenkuvaansa kuuluu asiakkuusprosessien kehittämisen ja suorituskyvyn johtamisen tukeminen vahvasti dataan nojaten. Tiedolla johtamisen lisäksi intohimona matkustelu ja jalkapallo.