Kansantalouden rahoitustasapainon järkkymisestä seuraa usein vaikeuksia taloudelle. Seuraukset voivat olla hyvin pitkäaikaisia, kuten Suomen 1990-luvun lamasta tai finanssikriisistä tiedetään.  

Teksti Reijo Heiskanen, OP Ryhmän pääekonomisti @Reiskanen
Julkaistu 13.2.2023

Talousennusteiden taulukoissa koko kansantalouden rahoitustasapainoa mittaa vaihtotase. Jos vaihtotase on ylijäämäinen, kansantalous saa ulkomaisista liiketoimistaan enemmän tuloja kuin sillä on menoja. Tällöin kansantalouden ulkomainen nettovelka pienenee.

Tuoreiden tietojen mukaan vaihtotaseen vaje oli vuonna 2022 yli neljä prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Se on suurin lukema sitten vuoden 1992. Näin suuri vaje on tyypillisesti ennakoinut ongelmia. Pitäisikö huolestua?

Jos sekä julkinen sektori että koko kansantalous ovat alijäämäisiä, ovatko ongelmat tuplasti pahempia? Pitäisikö huolestua tuplasti enemmän? 

Suomi kärsii juuri nyt kaksoisvajeesta, jolla tarkoitetaan sitä, että niin julkinen sektori että vaihtotase ovat alijäämäisiä. Suomessa ollaan laajasti huolissaan julkisesta vajeesta ja velasta, mutta entä tuo vaihtotase? Oman kokemukseni perusteella koko käsite on monelle vieras, ja aihe on hankala myös taloustieteilijöille. Akateemisesti aiheesta on erilaisia näkemyksiä, ja vaihtotaseen ennustaminen on monesti hankalaa. Tällä erää ennusteet Suomessa poikkeavat toisistaan merkittävästi. 

Vaihtotase voidaan nähdä eri näkökulmista. Yhdestä näkökulmasta se kuvaa yhtä lailla ulkomaisten tulojen ja menojen tasapainoa, joka muodostuu tavaroiden ja palveluiden ulkomaankaupasta sekä pääomatulojen ja tulonsiirtojen tasapainosta. Toisesta kyse on eri sektoreiden tasapainojen summasta ja kolmannesta säästämisen ja investointien tasapainosta. Kaksoisvajeesta puhuttaessa kaksi jälkimmäistä ovat nyky-Suomessa olennaisempia ongelman ymmärtämisen kannalta. 

Kaksoisvajeen tapauksessa ei siis velkaannu pelkästään julkinen sektori vaan koko kansantalous. Vanhoina aikoina tämä oli hyvin suuri ja konkreettinen ongelma, kun pääoma ei liikkunut samalla tavoin vapaasti kuin nykyisin. Historiassa on jouduttu koputtelemaan Rotschildien ovelle tai laulamaan karaokea Japanissa. Nykyisinkin kaksoisvajeen seuraukset voivat aiheuttaa akuutteja ongelmia, kuten valuutan vaihdettavuuden kanssa tuskailevassa Egyptissä.  

Suomessa nykyisin kyse on enemmänkin rahoituksen hinnasta, jos kohta kriisitilanteessa myös rahoituksen saatavuus nousisi esille. Kaksoisvajeen tapauksessa rahoituksen kallistuminen ei uhkaa pelkästään valtiota vaan koko kansantaloutta. Tämä ei ole vain teoreettinen uhka, sillä vaihtotaseen tasapaino kuuluu niihin mittareihin, joita luottoluokittajat käyttävät arvioidessaan myös yksityiselle sektorille annettavia luokituksia. 

Vaihtotaseen vajeen muodostamaa uhkaa vähätellään monesti vaihtelevin syin. Käytännössä vajeen nopea kasvu on edeltänyt monia kriisejä. Näin oli ennen Suomen 1990-luvun alun lamaa, finanssikriisiä tai Kreikan kriisiä. Vajeeseen johtavat syyt ovat voineet vaihdella. Suomessa 1990-luvun alun lamassa oli kyse yksityisen sektorin velkaantumisesta säännöstelyn hellittäessä. Yhdysvalloissa ennen kaikkea yksityisen mutta myös julkisen sektorin epätasapainosta. Kreikassa kaikki oli pielessä. 

Suomessa 1990-luvun lamaa ei siis edeltänyt kaksoisvaje, toisin kuin Yhdysvalloissa ja Kreikassa. Vaikka Suomi kärsii nyt kaksoisvajeesta tilanne ei ole kaksin verroin pahemmin kuin 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Ongelma on hyvin eri luonteinen. Vuonna 2022 vajeen kasvu selittyi varsin paljon sillä, että erityisesti kotitaloudet turvautuivat korona-ajan säästöihin, kun oli jälleen tilaisuus matkustaa tai inflaatio söi ostovoimaa.

Pidemmän ajan näkökulmasta ongelma johtuu kuitenkin ennen kaikkea kroonisesta julkisesta vajeesta. Tänä vuonna kotitalouksien tasapaino kohentuu, mutta julkisen vajeen kasvu pitää vaihtotaseen vajeen suurena. 

Riippumatta siitä, mistä epätasapaino johtuu seuraukset voivat kuitenkin olla lopulta samankaltaisia. Kulutus ja investoinnit supistuvat vastaamaan tuloja. Tämä tietää huonoa taloudelle, jos vaje ei ole tarkoittanut investointeja, jotka lisäävät tuloja tulevaisuudessa. Miten siis kannattaisi toimia, jotta tasapaino palautuisi?

Kun ongelmana on rakenteellisesti alijäämäinen julkinen talous, palataan pohjimmiltaan kysymykseen sen kuromisesta umpeen. Jos siinä ei edetä, sopeutumisen taakka siirtyy yksityiselle sektorille. On myös hyvä huomata, että tulonsiirtojen lisääminen sektorilta toiselle ei poista ongelmaa koko kansantalouden velkaantumisesta. 

Kirjoittaja Reijo Heiskanen on OP Ryhmän pääekonomisti. Hänellä on pitkä kokemus ekonomistina makrotalouden ja rahoitusmarkkinoiden parissa. OP Ryhmän pääekonomistina hän on toiminut vuodesta 2010.