Kaikki alkoi samalta luottokampaajalta vuonna 2019. Helsinkiläinen Helena Wasén sai kutsun kampaamonsa viisivuotisjuhliin. Hän ei olisi oikein jaksanut lähteä juhlimaan, olihan hän jo pitänyt kolme ryhmäliikuntatuntia samana iltana.

– Ajattelin, että menenpä nyt sitten edes käymään. Eihän siellä tarvitse kauaa olla.

Naamaisissa tummaan pukuun ja Zorro-hattuun pukeutunut mies kiinnitti Helenan huomion. Sattumalta he päätyivät vierekkäin istumaan noissa pienissä 15 ihmisen juhlissa. Siitä se sitten lähti. Paljastui, että tämä toinen saman kampaajan luottoasiakas on utelias, lempeä, hyväntahtoinen ja kiinnostunut kulttuurista. Komeakin vielä.

Mies oli Heikki Pora, vanhojen talojen harrastaja. Hänellä oli jo entuudestaan vanha hirsitalo Loviisassa.

Asiat etenivät

Keskusteluissa selvisi, että molemmat pitivät kotona olemisesta ja ruuanlaitosta, mutta tykkäsivät myös tehdä asioita ja nauttia kulttuurista. Heikki oli harrastanut nykytanssia kymmenen vuotta, Helena aloitti baletin jo nelivuotiaana.

– Asiat etenivät, ja jo parien treffien jälkeen selvisi, että tämä on valmista kamaa. Tunsimme sielunkumppanuutta ja pohdimme, että minun pitäisi päästä käymään Loviisassa.

Heikki lähetteli Helenalle työpäivän aikana kuvia Loviisasta, kun talon puutarhasta putkahteli ties minkälaisia mielenkiintoisia kukkia.

Kun Helena sitten astui sisälle Heikin 300 neliön taloon, rauhallinen hirsitalon tunnelma mykisti hänet.

– Ison salin keskellä oli kolmimetrinen puupöytä. Sanoin, että olen aina haaveillut tuollaisesta. Haluaisin, että minullakin olisi tuollainen tila, johon voisin istahtaa rakkaiden ihmisten kanssa viettämään aikaa.

Jo parin vuoden päästä hänellä olisikin sellainen yhdessä Heikin kanssa, mutta vain erilaisessa hirsitalossa. Ensin pari kuitenkin muutti Helsingin Jätkäsaareen asumaan, kaupunkimaiseen ympäristöön.

– Kun täällä avaa kerrostalon ulko-oven, niin näkyy hiekkaa, soraa, ruskeaa ja harmaata, ja paalutuskone paukkaa. Kuorma-auto kulkee rakennustyömaalle, Helena kuvailee.

Liiankin uutta

Muutto Helsinkiin oli kuitenkin käytännöllinen vaihtoehto, sillä molempien työt ovat Helsingissä, ja Heikki oli kyllästynyt pitkiin työmatkoihin. Myös molempien helsinkiläiset teini-ikäiset kuopukset olivat vuoroviikoin paikalla pariskunnan kodissa, ja heidän koulunkäyntistä kannalta olisi ollut hankalaa, jos yhteinen koti olisi ollut Loviisassa.

Aluksi Helsingissä oli helpottavaakin asustaa aivan pakasta vedetyssä talossa. Helenasta elo oli helppoa, vaikkakin unelma vanhasta talosta oli jäänyt kytemään mielen perukoille. Heikki sen sijaan huokaili ensin tyytyväisenä, että onpa ihanaa, kun ei tarvitse koko ajan olla remontoimassa jotakin.

– Mutta ei aikaakaan, kun hän yritti alkaa korjata jotakin itse. Jouduin sanomaan, että sinun ei tarvitse, tai et oikeastaan saa korjata mitään. Täällä ovat vuokranantaja ja huoltomies sitä varten, Helena sanoo.

Vaivihkaa pariskunta alkoi katsella televisiosta ruotsalaisia ohjelmia vanhoista taloista ja niiden kunnostamisesta. Eräässä ohjelmassa oli jakso punaisen paloaseman kunnostamisesta.

– Aloimme puhua, että pitäisikö etsiä meillekin pieni punainen paloasema.

Muutaman kuukauden päästä Helena ja Heikki olivat jo katselemassa yhtä taloa, mutta se oli liian huonossa kunnossa.

Sitten löytyi vanha Norrbackan talo Kemiönsaaresta. Pieni ja punainen. Ehkä he voisivat ostaa sen vapaa-ajan asunnoksi, ja joskus siellä voisi myös asua, kun lapset ovat muuttaneet omilleen.

– Kun menimme katsomaan taloa, heti tuntui, että talon sisäänkäynti on kuin koru. Kuudenkymmenen neliön talo vaikutti myös juuri sopivan kokoiselta kahden ihmisen remontoitavaksi, sellaiselta, että siitä saa tehtyä omanlaisen, Heikki kertoo nyt. Hän tituleeraa itseään puutalonhalaajaksi.

En malta odottaa, että pääsemme rakkaiden kanssa viettämään siellä ensimmäistä juhannusta tai joulua.

Ehkäpä tässä yksilössä olisi juuri sopivasti puuhasteltavaa. Entinen Loviisan talo oli ollut ehkä liian massiivinen.

– Ja vaikka Helsingissä parvekkeelta sentään näkyy meri, niin onhan se nyt ihan eri asia kuitenkin nauttia aamiainen omassa puutarhassa ja katsella vaikkapa muurahaisia, Heikki visioi.

Kaupat syntyvät

Välittäjä Sari Hyvärinen Kemiönsaaren OP Kodista kertoo, että vanhan talon myynti on hieman erilaista kuin uudempien kohteiden. Esimerkiksi kovin tarkkoja tietoja tästä kohteesta ei etukäteen ollut. Kyseessä oli lisäksi kuolinpesä, jonka myyjät olivat ulkomailla, joten paperiasioissa oli selvitettävänä monta eri palasta: selvennyslainhuudot, sukuselvitykset ja tositetut, perukirjojen viralliseksi todistetut jäännökset.

Lopulta kaikki saatiin maaliin.

– Oli ilo päästä tuottamaan tämä pariskunnan yhteinen taloprojekti alulle heidän kanssaan, Hyvärinen sanoo.

Oli viides tammikuuta tänä vuonna, kun kaupat syntyivät. Helena ja Heikki pomppivat tasajalkaa kyyneleet silmissä.

– Lähdimme heti Norrbackaan hepuloimaan keskenämme. Loppiaisena menimme sinne vielä uudestaan lasten kanssa, ja kaikki olivat innoissaan. Joimme termarista kaakaota ja söimme pullaa.

Kun pariskunta vietti ensimmäisen yön talossa makuupusseissa, he kokeilivat avata hieman seinää ja lattiaa. Heikin tiedossa oli, että vanhoista taloista aina todennäköisesti löytyy kerroksia – tai sitten voi olla, että tulee kellari vastaan. Tämän talon lattiasta paljastuikin linoleumin alta kaunis, iäkäs lankkulattia.

Seitsemän tapettikerrosta kertoivat kukin tarinaa siitä, miten taloa on vuosien varrella remontoitu. Niiden takaa löytyi kaunis hirsiseinä.

Heikkiä kiinnostaa paitsi vanhojen talojen kunnostaminen, myös niiden historia. Hän alkoikin heti remontin lomassa selvittää talon menneisyyttä muun muassa Kansallisarkiston kirkonkirjoista.

– Ilmeisesti tämä talo on alun perin ollut mäkitupalaistorppa. Tällä paikalla se on jo ollut 1900-luvun alussa, mutta vielä vuoden 1850 kartassa sitä ei näy, Heikki pohtii.

Asuntokaupan mukana tuli tontinjakokirja 1930-luvulta, jolloin tontille on muodostettu Norrbackan tila. Jonkin aikaa myöhemmin talossa asunut perhe on alkanut pitää talossa kyläkauppaa. Heikki löysi googlettamalla iäkkään naisen, jonka setä oli aikanaan talossa kauppiaana. Naiselta on saatu viestillä vanhoja kuvia ja muisteloita talosta.

– Kellarissa keittiön alla säilytettiin ennen makkaroita, juustoa ja voita. Linja-autolta haettiin sokerisäkkejä, Heikki veistelee.

Talo on siis ollut kyläläisten kohtaamispaikka. Itse asiassa entinen kauppias oli myös itseoppinut parturi. Juuri yhteisen parturin kautta Helena ja Heikkikin tapasivat.

Pöytäkin tuodaan

Viimeiset parikymmentä vuotta talo on ollut enää kesäpaikkana.

Helenan ja Heikin tarkoitus olisi remontoida talosta juuri omantuntuinen, mutta ehkä mieluummin 1930-luvun näköinen kuin 2020-luvun. Vanhat tapetit ovat säilyneet niin hyvin, että kokoelman niistä voisi laittaa vaikkapa kehyksiin seinälle.

Alakerran keittiön remontin valmistumisen jälkeen pariskunta aikoo tuoda sinne sen saman, kolmimetrisen pöydän, joka oli aikanaan Heikin kodissa Loviisassa.

– En malta odottaa, että pääsemme rakkaiden kanssa viettämään siellä ensimmäistä juhannusta tai joulua, Helena sanoo.

Kun talo löytyi, sekä Helena että Heikki vahingossa löysivät juurilleen. Helenan suvusta on selvinnyt, että jo hänen isoisoisoisoäidistään lähtien suvun naisia on asunut samassa kylässä Strömman alueella. Myös Heikin isoisän lähisukulaiset ovat asuneet alueella noin kymmenen vuotta.

– Maisemaa, jota me keittiön ikkunasta katselemme, ovat he katselleet toisesta suunnasta, Heikki sanoo.

– Tämä oli kyllä iso huutomerkkibonus, Helena lisää.

 

Seuraa mökin elämää Instagramissa: @norrbackalife

Etsitkö unelmiesi kotia? Katso myytävänä olevat asunnot OP Kodin sivuilta.

Lue myös:

Kaisa osti vanhan pappilan ja remontoi siitä upean hotellin: ”Koen, että teen nyt sitä, missä olen parhaimmillani”

Purkukohteesta sukeutui unelmien mummonmökki – näin yhden naisen remontti onnistui