Aikoinaan puhuttiin kolmenkympin kriisistä. Kolmikymppisenä oli syytä jättää nuoruuden haihattelut taakseen. Tämän rinnastaminen kuusikymppiseen voi tuntua kaukaiselta. En kuitenkaan perustele väitettäni haihatteluilla, vaan taloudellisilla tekijöillä.

1990-luvun lamavuosina 55–64-vuotiaiden työllisyysaste oli heikoimmillaan hieman päälle 30 prosentissa. Vastaavasti 25-34-vuotiaiden työllisyysaste oli noin 70 prosenttia. Nyt viimeisimmät kausitasoitetut luvut ovat 71,6 prosenttia ja 75,4 prosenttia. Nykyisellä trendillä kuudenkympin teinoilla olevien työllisyys on pian kolmekymppisten työllisyyttä korkeampi.

Monet tekijät selittävät varttuneempien työllisyyden kohenemista. Syitä riittää koulutustason, työnkuvien, terveyden ja eläkejärjestelmän muutoksista suhdanteisiin. Kolmekymppisten työllisyys puolestaan kaipaisi kyllä nostetta. Yhtä kaikki kuusikymppiset ovat aivan eri lailla kiinni työmarkkinoissa kuin muutama vuosikymmen sitten.

Kuusikymppisten suhtautuminen velkaan on myös elänyt. Velkaantumisen rakenne on muuttunut kuluvalla vuosikymmenellä rajusti. Vielä vuonna 2002 yli 60-vuotiailla oli (vuoden 2022) rahassa velkaa noin 16 000 euroa velallista kohden, ja velkaa oli 10,1 prosentilla ikäryhmästä. Nyt luvut ovat liki 40 000 ja 12,5 prosenttia.

Sen sijaan esimerkiksi 20-29 -vuotiailla kehitys on ollut päinvastaista. Velallisten määrä on laskenut 17,1 prosentista 14,6 prosenttiin ja velkojen määrä velallista kohti laskenut alle yli 60-vuotiaiden. Myös 30-39-vuotiaiden velallisten osuus on laskenut.

Muutos merkitsee, että lähivuosikymmenellä ikääntyminen itse asiassa nostaa velkaantumisastetta, ja samalla rahoittajien näkökulmasta riskit pienenevät, koska vanhemmissa ikäluokissa varallisuus on tyypillisesti korkeampi.

Toivottavasti nuoremmat ikäluokat säästävät muihin kohteisiin kuin asuntoon, muutoin varallisuuserot voivat kasvaa. Voi myös kysyä, johtuuko nuorempien ikäryhmien luoton kysynnän väheneminen rajoittavista tekijöistä, kuten sääntelystä, vai onko kyse mieltymysten muutoksesta?

Aikoinaan saattoi törmätä lausahdukseen, että yli 45-vuotiaillle ei kannata markkinoida mitään. Nykyisin yhä kasvavia vanhempia ikäluokkia tuskin kenelläkään on varaa sivuuttaa. Kasvanut työllisyys merkitsee vahvempaa ostovoimaa ja tulevaisuudessa myös suurempia eläkkeitä. Samalla vanhempien ikäluokkien käyttäytyminen on muuttunut epäilemättä monin muutoinkin tavoin kuin suhteessa velkaantumiseen.

Pidemmät työurat ja kasvanut varallisuus muuttavat myös merkittävästi sitä, mitä ikääntyminen taloudelle merkitsee. Toki väestörakenteen epäedullinen muutos rasittaa julkista taloutta. Moni muu mielikuva ikääntymisen merkityksestä taloudelle kaipaa kuitenkin ravistelua.

Lue myös:

Reijo Heiskanen: Kuusi vuosikymmentä talouden muutosta