Karkuri-inflaatio on euroalueella suurempi ongelma kuin Yhdysvalloissa
Ihminen on hyvässä kunnossa, jos hän palautuu nopeasti rasituksesta. Sama koskee taloutta. Talouden kuntoa voidaan mitata sillä, miten se palautuu siitä kohdanneesta sokista. Euroalueen talouskunto ei historian perusteella ole hyvä. Siksi pienemmätkin sokit voivat aiheuttaa suuria kustannuksia. Tämä koskee myös nyt koettavaa inflaation kiihtymistä.
Mistä on siis kyse? Tarina lähti liikkeelle vuoden päivät sitten. Aluksi Yhdysvalloissa inflaation kiihtyminen yli normitason katsottiin olevan tilapäistä, koronapandemiasta elpymisen tuotosta. Sittemmin jouduttiin toteamaan, että kyse onkin laajamittaisemmasta ilmiöstä. Lopulta päädyttiin siihen, että talous on ylikuumentunut, ja palkkojen nousu kiihtynyt korkeimpiin lukemiin vuosikymmeniin.
Euroalueella ajateltiin ensi, että ei koske meitä. Sittemmin kehitys on kuitenkin seurannut Yhdysvaltain viitoittamaa reittiä, kuten niin monesti aiemminkin. Ei kovin ihmeellistä sinänsä. Viimeisten neljän vuosikymmenen aikana inflaatio on ollut euroalueella ja Yhdysvalloissa keskimäärin jokseenkin sama, eroa vain 0,1 prosenttiyksikköä vuodessa.
Jos inflaatio onkin ollut sama, työttömyysaste on huidellut euroalueen maissa keskimäärin eri korkeuksissa kuin Yhdysvalloissa. Aina ei näin kuitenkaan ole ollut. Ennen 1970-luvun öljykriisejä työttömyys oli jokseenkin samoissa lukemissa.
Yhdysvalloissa työttömyysaste palautui jo 1980-luvun lopulla kriisejä edeltäneelle tasolle. Työttömyys on vaihdellut voimakkaastikin, mutta talous on sopeutunut verrattain nopeasti. Työttömyys ei ole päätynyt rakenteellisesti korkeammalle tasolle pitkäksi aikaa.
Euroalueella työttömyysaste ei ole missään vaiheessa palautunut täysin 1970-luvun öljykriiseistä. Tällä erää ollaan toki lähimpänä noita viiden vuosikymmenen takaisia tasoja kuin kertaakaan aikaisemmin. Maakohtaiset erot ovat toki huomattavia.
Kokonaisuutena euroalueen kyky selvitä taloudellisista sokeista on Yhdysvaltoja huonompi, ainakin historian valossa. Rakenteet ovat jäykempiä, ja rakenteelliset ongelmat nytkin merkittäviä monissa maissa.
Inflaation karkaaminen toivottua korkeampiin lukemiin onkin suurempi ongelma euroalueelle kuin Yhdysvalloille. Mikäli inflaation taltuttamiseksi tarvitaan järeämpää rahapolitiikan kiristämistä, joka väistämättä nostaa työttömyyttä, kustannukset ovat selvästi suurempia ja pitkäaikaisempia kuin Yhdysvalloissa. Ja tämä siis pelkästään työttömyyden tuomina kustannuksina. Mahdolliset ongelmat korkean velkaantuneisuuden maiden velanhoidossa ovat sitten oma asiansa.
Euroopan keskuspankilla on ensisijaisen tavoitteensa, hintavakauden, vaalijana keskeinen rooli euroalueen talouskehitykselle. Keskuspankilta on syytä odottaa yksiselitteisesti tavoittelevansa inflaation pitämistä tavoitetasolla keskipitkällä aikavälillä. Epäonnistuminen ensisijaisen tavoitteen saavuttamisessa tulisi kalliiksi. Paljon kalliimmaksi kuin Yhdysvalloissa. Ennaltaehkäisevien toimien hyveet olisi syytä palauttaa mieleen, ja hyväksyä se, että keskuspankin johdon tehtävä on tarjoilla pahaa mutta toimivaa lääkettä, ei namupaloja.
Lue myös:
Kirjoittaja Reijo Heiskanen on OP Ryhmän pääekonomisti. Hänellä on pitkä kokemus ekonomistina makrotalouden ja rahoitusmarkkinoiden parissa. OP Ryhmän pääekonomistina hän on toiminut vuodesta 2010.