Valtio on viime vuosikymmenellä tienannut miljardeja euroja laskemalla velan korkokustannuksia muuntamalla lainojen korot koronvaihtosopimuksilla lyhytaikaisemmiksi. Tämän hintana on ollut, että korkoriski on ainakin lyhyellä aikajänteellä kasvanut, mikä korkojen noustessa on kaventanut aiemmin kertyneitä voittoja. Pitkällä aikavälillä riskin vastineeksi odotetaan pienempiä korkomenoja. Valtion strategia sopii niille, joilla on varaa vaihteluille. Yllättävän moni kotitalouskin kokee itsensä tällaiseksi.

Teksti Reijo Heiskanen, OP Ryhmän pääekonomisti @Reiskanen
Julkaistu 4.4.2023

Viime aikoina valtion korkomenot ovat kasvaneet voimakkaasti. Osa on ihmetellyt tätä. Eikö valtio lainaa pitkillä kiinteillä koroilla? Niinhän se suurelta osalta tekeekin. Keskimääräinen uudelleenhinnoiteluaika on liki viisi vuotta. Valtio on kuitenkin käyttänyt koronvaihtosopimuksia, joiden vaikutus käytännössä on muuntaa lainojen korot lyhytaikaisemmiksi.

Valtion strategia ei perustu lähtökohtaisesti korkonäkemykseen, vaan siihen, että pitkäaikaisemmat korot tyypillisesti ovat lyhyempiä korkeammat. Tuottokäyrä on nouseva. Tuottokäyrän nouseva muoto korko-odotusten ollessa vakaat perustuu siihen, että sijoittajat haluavat pitkäaikaisista lainoista korkeamman koron, koska pidempään sijoitukseen sisältyy suurempi riski. Lainan liikkeeseenlaskija, velallinen, puolestaan saa varmuuden maksamastaan korosta.

Valtiot harvemmin varsinaisesti lyhentävät velkaansa, vaan ne uusivat lainojaan. Velanmaksajana valtiolle ei ehkä ole olennaista, miten suuria joidenkin vuosien korkomenot ovat, enemmänkin se, millaiset kulut tulevat olemaan pitkällä aikaa. Tällaisessa tilanteessa valtio voi katsoa perustelluksi hyväksyä sen, että sen maksamat korot vaihtelevat paljon, jos strategia tuottaa pitkällä aikaa hyvän tuloksen.

Itse olen toki sitä mieltä, että poikkeus vahvistaa säännön, ja viime vuosien miinuskoron aikaan olisi ollut perusteltua poiketa strategiasta. Tämä voidaan toki kokea vaaralliseksi tieksi.

Missä määrin valtion kannattaa alkaa ottaa korkonäkemystä? Markkinahinnoitteluahan voidaan perustellusti pitää parhaana näkemyksenä tulevasta, ja kaikki tiedämme kuinka pielessä markkinat ovat olleet. Olisiko yksittäisen tahon näkemys pidemmän päälle parempi? Yhtä hyvin voidaan toki kysyä, olisiko valtion sittenkin oltava velanottajana enemmänkin riskinkarttaja kuin sen ottaja?

Yksittäisen kotitalouden tilanne poikkeaa valtiosta siinä, että velat tyypillisesti maksetaan elinaikana. Harvalla on myöskään pohjattomia taskuja. Noin kaksi kolmasosaa asuntovelallisista on kuitenkin valmis hyväksymään lyhyisiin korkoihin sisältyvän riskin. Avoimen riskin vastapainona on hyväksyttävä suurempi lainanhoitomenojen vaihtelu, ja oltava siihen riittävästi varautunut.

Kirjoittaja Reijo Heiskanen on OP Ryhmän pääekonomisti. Hänellä on pitkä kokemus ekonomistina makrotalouden ja rahoitusmarkkinoiden parissa. OP Ryhmän pääekonomistina hän on toiminut vuodesta 2010.