Kuka horjuu huonona aikana, entä kuka selviää voittajana? Haastava taloustilanne on usein mahdollisuus toimialansa vahvimmille. Heikkokuntoisen puolesta päätökset tekevät muut.
Tunnelma Suomen talouselämässä on hapantunut viime kesän jälkeen. Ennen kesää virisi varovainen toive, että korkojen noususta, sodan tuomasta epävarmuudesta ja energiasektorin turbulenssista selvitään ilman taantumaa. Rakennus- ja kiinteistösektoria lukuun ottamatta mitään erityisen huonoja uutisia ei vielä oltu kuultu.
Syksyllä kuitenkin koettiin vaikeita tilanteita. Rakennussektorille notkahdus oli kovempi kuin mikään muu 1990-luvun laman jälkeisenä aikana. Tulosvaroituksia on tiedotettu laajalti, ja muutamia muutosneuvotteluilmoituksia on kuultu rakennus- ja kiinteistösektorin ulkopuoleltakin.
Yleistäen suomalaiset suuryritykset ovat kuitenkin onnistuneet pitämän tulostasonsa alentuneesta myynnistä huolimatta.
Vaikeat ajat ovat mahdollisuus toimialojensa vahvimmille toimijoille. Mutta miten yrityksen menestystä vaikean ajan keskellä on syytä mitata? Markkina-arvo on helppo valita yhdeksi tärkeimmistä, mutta muitakin tarvitaan. Yritykset elävät päättymätöntä peliä. Tulosta ja markkina-asemaa pitää pystyä rakentamaan pitkäjänteisesti.
Tärkeää on pitää yritys vahvana, jotta sillä on mahdollisuus tehdä hyvinä pitämiään strategisia valintoja omista lähtökohdistaan. Heikkokuntoisen puolesta muut tekevät päätökset. Kunto ei saa loppua markkinahaasteissa.
Joskus voi olla tärkeämpää olla suhteellinen voittaja erityisesti huonona aikana. Vahvat toimittajat ovat luotettavia vastapuolia asiakkailleen. Hyvät yritykset voivat tarjota vetovoimaisesti vakautta ja jatkuvuutta henkilöstölleen. Kovan nousukauden aikaan osaamiseltaan ja resursseiltaan heikommatkin toimijat voivat pärjätä.
Sijoittajalegenda Warren Buffett tunnetaan lohkaisusta, jonka mukaan ”vasta kun vuorovesi laskee, selviää, kuka on mennyt uimaan alasti”. Buffett tarkoitti lohkaisulla sitä, että talouden myötätuulessa heikommatkin firmat pärjäävät, kun taas vaikeat taloudelliset ajat erottelevat vahvat firmat heikoista tai jyvät akanoista, kuten meillä Suomessa on tapana sanoa.
Tänä vuonna suomalaiset suuryritykset ovat tehneet monta merkittävää kansainvälistä yrityskauppaa. F-Secure ja Tietoevry kävivät ostoksilla USA:ssa, Tokmanni Ruotsissa ja Fiskars Tanskassa. Tämä vaikuttaa lupaavalta suomalaisten suuryritysten kannalta. Vaatteet ovat päällä!
Missä tunnelmissa suuryritykset ovat kohdanneet syksyn haasteet ja miten suuryritykset näkevät tulevaisuuden? Näihin ja muihin ajankohtaisiin suuryrityksiä puhuttaviin kysymyksiin saadaan vastauksia 9.1.2024, kun julkaisemme OP:n vuosittaisen Suuryritystutkimuksen, joka mittaa suomalaisten suuryritysten näkemyksiä liiketoiminnan ja talouden kehityksestä. Tutkimuksen toteutuskumppanina on Aalto-yliopiston professorien perustama NIBS-ajatushautomo.
Jarmo Tiihonen työskentelee asiakkuuksista vastaavana johtaja OP Yrityspankissa. Jarmolla on pitkä ura OP Ryhmässä monessa eri tehtävässä ja hän on työskennellyt aiemmin esimerkiksi joukkovelkakirjalainojen, yritysjärjestelyiden, osakeantien ja listautumisten parissa.