Mitä odotat vuodelta 2022? Itse uskon, että seuraavat ilmiöt tulevat määrittelemään asuntokaupan kehitystä tänä vuonna eniten: asiakaskokemus, pitkittynyt kysyntäpiikki ja ympäristövastuullisuuden vaatimukset.

Teksti Timo Voutilainen, OP Koti Pirkanmaan toimitusjohtaja @VoutilainenO
Julkaistu 10.2.2022

Asunnot menevät nyt kasvavissa kaupungeissa kuten Tampereella nopeasti kaupaksi. Mikä erottaa jyvät akanoista, ja millä perusteilla asiakkaat valitsevat vuonna 2022 välittäjänsä?

1. Asiakaskokemus

Yritykset, jotka pärjäävät kilpailussa kaupoista, sijoittuvat myös asiakastyytyväisyydessä korkealle. Olemme Taloustutkimuksen Suomi tänään 2021 -tutkimuksen mukaan onnistuneet erinomaisesti tuottamaan loistavaa asiakaskokemusta, ja OP Koti tulee tutkitusti ensimmäisenä mieleen, kun haetaan kumppania asunnonmyyntiin. Tulos on iso ylpeyden aihe. Meillä OP Kodilla asunnon myynti ei ole ainoa tavoite. Lähdemme liikkeelle asiakkaan kokemuksesta, emme euroista. 

Strategisesti tärkein menestyksen mittari on siis asiakastyytyväisyys – se, miten palvelemme Tampereen seudulla asiakkaitamme. Tuntuiko asunnon osto ja myynti luotettavalta, avoimelta ja reilulta? Kerroitko hyvästä kokemuksestasi eteenpäin? 

2. Pitkittynyt kysyntäpiikki

Tampereen kasvava vetovoima on lisännyt alueen muuttoliikettä. Halukkaita asunnonostajia- ja vaihtajia on markkinoilla entistä enemmän. Kohteet menevät nopeasti kaupaksi ja teemme asuntokauppoja joka päivä. Myytäviä asuntoja on kuitenkin poikkeuksellisen vähän. Tarjonnan puute johtuu varovaisuudesta lähteä myymään omaa, ennen kuin uusi asunto on löytynyt.

Silti vuonna 2021 Tampereen seudulla tehtiin määrällisesti noin 9 prosenttia enemmän asuntokauppaa käytetyistä asunnoista kuin vuonna 2020. Käytettyjen asuntojen hinnat nousivat reilut 6 prosenttia vuonna 2021. Uudistuotannossa hinnat kipusivat jopa yli 10 prosenttia.

Tahtotilaa kaupantekoon siis on, mutta niin kauan, kun tarjonta ei vastaa kysyntään, piikki kasvaa ja purkautuessaan nostaa hintoja. Vaikka asumiseen ollaan tänä vuonna valmiita taloudellisesti panostamaan, toivotaan, että purkautuminen tapahtuu maltillisesti. Nähtäväksi jää, milloin kysyntä purkautuu ja miten se markkinaa muuttaa.

3. Vastuullisuuden vaatimukset

Koronan herättämän etätyö- ja ulkoilutarpeen rinnalle asunnonostajien agendalla nousee arjen ympäristövastuullisuus. Joillekin se tarkoittaa hyvien palveluiden ja liikenneyhteyksien läheisyydessä sijaitsevaa kaupunkikotia, joillekin taas energiatehokasta ilmanvaihtoa, lämmitystekniikkaa ja sähköauton latauspistettä.

Asunnonostajat punnitsevat entistä tarkemmin myyntihinnan lisäksi pitkän tähtäimen vaikutuksia luontoon ja lompakkoon. Vaikka sijainti on asuntokaupoilla yhä ratkaiseva tekijä numero yksi, asunnon arvoon vaikuttavat jatkossa yhä enemmän myös älykkäät, hiilijalanjälkeä ja käyttökustannuksia pienentävät ratkaisut.

Pirkanmaan suurimpana kiinteistönvälitysyrityksenä tiimimme on valmiina pitämään kiinni paikastamme asunnonmyynnin ykkösvaihtoehtona tänäkin vuonna. Itselleni on merkityksellistä, että olemme osa asiakkaiden omistamaa OP-ryhmää. Se on hyvä pohja tällaisena myllerrysten aikakautena, jona luotettavat ja vastuulliset kumppanit ovat kaikki kaikessa.

Kirjoittaja Timo Voutilainen on OP Koti Pirkanmaan toimitusjohtaja. Hänellä on laaja kokemus kiinteistönvälityksestä vuodesta 1989 alkaen.