Rauhoitellaan heti kärkeen: eivät niin paljon, kuin ensihätään ajattelisi. Vaikka asuntokauppaa on elokuuhun 2022 mennessä tehty vähemmän kuin viime vuonna, tahti on jo normalisoitunut aiempien vuosien tasolle. Hinnat ovat pysyneet tasaisina ja tarjontaa Tampereenkin seudulla on selvästi aiempaa enemmän.
Vaihtoehtoja uudeksi kodiksi on nyt siis enemmän kuin aikoihin. Tarjonnan lisääntyessä myyntiajatkin ovat pidentyneet, joten ostaessa on enemmän aikaa miettiä, onko löydetty asunto nyt varmasti se meidän uusi kotimme.
Aika asuntokaupoille on nyt siis mainio, kun vain muistaa tietyt viisaudet. Tässä niistä kolme:
1. Korkosuoja on nyt aiempaakin fiksumpi valinta
Epävarmoinakin aikoina elämäntilanteet muuttuvat ja voivat vaatia muutoksia asumisjärjestelyihin. Unelmiakin on yhä sallittua toteuttaa. Korko-odotusten voimistuessa korkojen laskua ei kannata nyt jäädä odottelemaan. Korkosuoja on fiksu tapa turvata taloutta ja suojata omaa asuntolainaa korkomarkkinoiden suurimmilta heilahduksilta.
2. Sijainti ja käyttökustannukset entistä tarkempaan syyniin
Lähipalveluiden ja hyvien kulkuyhteyksien päässä oleville asunnoille on aina ollut kysyntää, eikä tähän ole tulossa muutosta. Kun fyysisen työpaikan läheinen sijainti ei enää ratkaise kuten ennen, vaihtoehtoja sujuvan arjen mahdollistaville asuinalueille on reippaasti.
Lämmitysmuodolla on sen sijaan entistä enemmän väliä. Ostajat ovat yhä tarkempia siitä, kuinka energiatehokasta asuminen on, voiko kuluihin vaikuttaa itse ja miten kiinteistöstä on pidetty huolta. Kaikilla lämmitysmuodoilla varustetuilla taloilla tehdään kuitenkin kauppaa, eikä valistunut ostaja sulje pois järkevän energiaremontin mahdollisuutta.
3. Asuntokauppaa tehdään inflaatiosta huolimatta
Vaikka inflaatio ei vielä ole nostanut asuntojen hintoja, emme tiedä, mitä tulevat kuukaudet tuovat tullessaan. On totta, että historiallisesti asuntojen hinnat ovat inflaation myötä usein nousseet.
Eniten inflaation voidaan kuitenkin arvioida vaikuttavan asuntosijoittajiin, jotka ovat ostaneet sijoitusasuntoja velkavivulla. Oman kodin ostajien päätöksenteossa korkojen nousu ja inflaatio taas eivät vielä näy. Uudisrakentamisen arvioidaan inflaatiosta johtuen rauhoittuvan ja se taas osaltaan nostaa vanhojen asuntojen ostajien määrää.
Vaikka ajat ovatkin siis epävakaat, omaan tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä ei kannata lykätä. Oman kodin sijaintiin, asumiskustannuksiin ja henkilökohtaiseen talouteen VOI vaikuttaa – kenties kaikkein tehokkaimmin juuri asuntoa vaihtamalla?
Mielessä asunnon vaihtaminen? Pyydä OP Kodin välittäjää arvioimaan asuntosi. |
Kirjoittaja Timo Voutilainen on OP Koti Pirkanmaan toimitusjohtaja. Hänellä on laaja kokemus kiinteistönvälityksestä vuodesta 1989 alkaen.
Lisää aiheesta
Aiemmat kirjoitukset
- Vuonna 2023 nähdään entistä harkitumpia asuntokauppoja
- Asuntokaupoilla tarvitaan nyt malttia ja sopiva annos uskallusta
- Asuntokaupan ilmiöt 2022 – mistä tuulee ja mihin suuntaan mennään?
- Asuntokauppa onnistuu aina, mutta onko kauppa aina onnistunut?
- Asuntokauppa ylikuumenee – vai kuumenevatko todellisuudessa pelkät tilastot?