Ihmisten unelmat eivät ole hävinneet mihinkään, vaikka ympärillämme myllertää. Elämäntilanteet muuttuvat ja asuntokauppa kiinnostaa edelleen. Voittaako kaupoissa nyt odottamalla?

Teksti Timo Voutilainen, OP Koti Pirkanmaan toimitusjohtaja @VoutilainenO
Julkaistu 4.5.2022

Ensimmäisen kvartaalin tulokset ovat saapuneet ja OP Kotien tulokset heijastavat hyvin tämänhetkisen asuntokaupan tilannetta. Käsittelen seuraavassa Tampereen seudun asuntokauppaa.

Vaikka kauppaa on tehty Tampereen seudulla selvästi enemmän kuin aiempina vuosina, viime vuoteen verrattuna kauppojen määrä on vähentynyt jopa 15 prosentilla. Poikkeusvuonna 2021 asuntokauppoja todella tehtiin ennätysvauhdilla, kun koronapandemia laittoi vauhtia päätöksentekoon. Nyt monia askarruttaa sodan vaikutukset ja inflaatio.

Vaikka tahti siis on hieman laantunut, OP Koti Pirkanmaan tulos nousi tämän vuoden alussa kuusi prosenttia. Markkinaosuuden kasvussa näkyy, että välittäjämme ovat suhtautuneet tulevaisuuteen positiivisesti ja onnistuneet tekemään ahkerasti kauppaa. 

Asiakkaat odottavatkin välittäjiltä nyt optimistista mutta realistista otetta asuntounelmiensa edistämisessä. On selvää, että kun maailma ympärillämme on epävarma, luotettavuuden arvo nousee. Mitä tekee ammattimainen kumppani? Herättää luottamusta ja rauhoittaa faktoilla ja avoimella kommunikaatiolla.

Nyt kun kysyntää on enemmän kuin tarjontaa, maltti pitää osata säilyttää. Toisaalta odottajat ovat aina asuntomarkkinoilla hävinneet. Vain myyjä ja ostaja itse osaavat arvioida, mihin asti oma rohkeus riittää ja mikä tuntuu oikealta. Välittäjä toimii neuvonantajana ja luo edellytykset onnistuneille kaupoille.

Oma mottoni on, että asunto kannattaa ostaa silloin, kun siihen on tarve.

Ja tarpeet muuttuvat unelmiakin nopeammin. Isommat asunnot kiinnostavat niin pariskuntia kuin perheitä. Voittajia ovat tällä hetkellä etenkin ympäristökuntien pihalliset ja parvekkeelliset omakotitalot ja rivitalot. Asuntojen keskikoon kasvu heijastuu selvästi nyt myös uudistuotantoon, jota valmistuu Tampereenkin seudulle tänä vuonna ennätysmäärin.

Vaikka tulevaisuus on sumussa, jotain voimme oppia historiasta; arvoalueet pitävät pintansa ja asunnot säilyttävät arvonsa, kun niissä malttaa asua pitkään. Ei siis syytä paniikkiin. Tampereen vetovoima kasvaa kohisten ja asuntokauppojen tekeminen on edelleen turvallista.

Kirjoittaja Timo Voutilainen on OP Koti Pirkanmaan toimitusjohtaja. Hänellä on laaja kokemus kiinteistönvälityksestä vuodesta 1989 alkaen.