Vaikka yhä useampi nainen on innostunut sijoittamisesta viime vuosina, sijoittavat miehet edelleen aktiivisemmin. Silti naisten salkut menestyvät paremmin.

Teksti Katja Hakala, Sales Manager, OP Markets
Julkaistu 7.3.2025

Historiallisesti perheen raha-asiat ovat olleet pitkälti miesten vastuulla. Vielä muutama vuosikymmen sitten naiset olivat taloudellisesti riippuvaisia puolisoistaan, eivätkä he esimerkiksi voineet avata pankkitiliä ilman miehensä lupaa.

Suomessa naimisissa olevat naiset saivat oikeuden käydä ansiotyössä ilman aviomiehensä suostumusta vasta vuonna 1919. Vuoden 1929 avioliittolaki olikin merkittävä virstanpylväs naisten taloudellisen itsenäisyyden kannalta, sillä se paransi naisten oikeuksia omaisuuden hallinnassa.

Meidän monien isovanhemmista ja isoisovanhemmista löytyy esimerkkejä siitä, kuinka mies hoiti perheen raha-asiat ja naisen vastuulla oli huolehtia kodista.

Taloudellinen päätöksenteko ja vaurastuminen on ollut sukupolvien ajan vahvasti sukupuolittunutta, mutta tilanne on parantunut viime vuosikymmenten aikana huomattavasti. Tänä päivänä yhä useammat meistä naisista ovat ottaneet sijoittamisen omiin käsiinsä, mutta paljon matkaa on kuitenkin vielä edessä.

Perheissä tytöille ei puhuta sijoittamisesta samalla tavalla kuin pojille

Historian painolasti sekä miehiä pienemmät keskiansiot ovat muun muassa vaikuttaneet siihen, että me naiset sijoitamme edelleen vähemmän kuin miehet. Meidän sijoitussalkkumme ovat pienempiä, mikä näkyy pitkällä aikavälillä myös varallisuudessa ja eläkekertymässä.

Myös vanhemmat sijoittavat poikien nimiin enemmän kuin tyttöjen, mikä luo eroja jo varhaisessa vaiheessa.

OP:n asiakasdatan mukaan keskimäärin jokaisesta lapselle osakkeisiin sijoitetusta sadasta eurosta 56 on pojilla ja 44 euroa tytöillä. Suomessa syntyvistä lapsista poikien osuus on noin 51 prosenttia eli sijoitusten jakautuminen ei selity syntyvyydellä.

Pitkällä sijoitushorisontilla lapsuudessa sijoitetut eurot voivat antaa tytöille ja pojille eriarvoiset eväät itsenäiseen elämään.

Kodin merkitystä ei voi liikaa korostaa. OP Ryhmän, Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston toteuttaman Nuorten talousbarometrin mukaan yksi suurimmista haasteista on, että perheissä tytöille ei puhuta sijoittamisesta samalla tavalla kuin pojille.

Tutkimuksen mukaan jo lapsena tytöt oppivat rahan olevan jotain, mitä pyydetään vanhemmilta ja kulutetaan, kun taas pojille kerrotaan enemmän sijoittamisesta ja yrittämisestä. Näemmekö todellakin yhä vuonna 2025 miehet perheiden elättäjinä ja naiset kuluttajina, joiden ostoskäyttäytymistä tulee hillitä?

Kotona saatu kasvatus selittänee osaltaan sen, että tutkimuksen mukaan poikien talousosaaminen on hieman paremmalla tasolla tyttöihin verrattuna, minkä on linjassa myös monen kansainvälisen tutkimuksen kanssa.

Hyvä talosuosaaminen on kansalaistaito, ja me voimme yhdessä varmistaa jatkossa, että tytöt ja pojat saisivat kotona yhtä paljon tietoa tienaamiseen ja sijoittamiseen liittyen.

Omassa lapsuudenkodissani minulle, siskolleni ja veljelleni on taottu päähän täysin sama oppimäärä säästämisestä ja sijoittamisesta, mistä olen äärimmäisen kiitollinen.

Jos kotona ei puhuta taloudesta ja sijoittamisesta, mistä lapset ja nuoret saavat tätä arvokasta tietoa? Koulu on tärkeä paikka, jossa nuorten talousosaamista voidaan vahvistaa sukupuolesta tai lähtökohdista riippumatta.

Nuorten talousbarometrin mukaan nykyään jopa 27 prosenttia nuorista saa kuitenkin paljon taloustietoa sosiaalisesta mediasta, ja erityisesti nuorille naisille vaikuttajat ovat keskeinen tiedonlähde.

Somevaikuttajilla onkin painava rooli yhteiskunnassamme talouskasvattajina; vastapainona materialistille kulutusasenteille ja tavaramainonnalle viime vuosina moni suosittu vaikuttaja on profiloitunut sijoittamisesta ja taloudesta puhumiseen nuoria resonoivalla tavalla, mikä on todella ilahduttavaa.

Hitaasti, mutta harkiten – ja lopulta menestyen

Tiesitkö, että tilastojen mukaan olemme miehiä etevämpiä sijoittamisessa? OP:n datan mukaan meidän sijoitussalkkumme menestyvät miehiä paremmin. Tästä huolimatta moni naisista epäröi sijoittamisen aloittamista.

Naisten hyvä sijoitusmenestys johtuu pitkälti siitä, että otamme sijoittamisessa keskimäärin vähemmän riskejä emmekä käy kauppaa kovin usein, ja vältämme näin turhia kuluja. Osaamme myös keskittyä pitkäjänteisyyteen ja hajauttamiseen, mikä on avain tuottoon pitkällä aikavälillä. Hyvä me!

Sijoittaminen ei ole vain numeroita ja osakkeita, vaan se on keino rakentaa itsenäisyyttä ja turvaa.

Maailmassa ja markkinoilla on tällä hetkellä erityisen paljon epävarmuutta ja kriisejä. Taloudellista mielenrauhaa voi lisätä se, että suunnitelmallisen sijoittamisen ajoissa, jos ylimääräistä rahaa jää sijoitettavaksi.

Taloudellinen päätöksenteko ja vaurastuminen on tänä päivänä ihan yhtä paljon meidän naisten asia kuin miestenkin.

Tuoreella Rahapuhetta-podcastin kaudella keskitymme edellä esiin nostamiini teemoihin ja puramme sijoittamisen tiellä olevia esteitä.

Miten sijoittamisessa pääsee konkreettisesti alkuun? Entä miksi nimenomaan naisten tulisi aloittaa sijoittaminen? Näihin vastaamme podcastissa, jonka löydät Spotifysta tai OPxSijoittamisen YouTubesta

Lähde: Nuorten talousosaamisbarometri

Kirjoittaja Katja Hakala toimii OP Marketsissa Sales Managerina. Hakala on ollut osa OP Marketsin joukkuetta vuodesta 2020, jolloin hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi Turusta. Sijoittaminen ja markkinointi ovat Hakalan intohimo. Hän saa kuitenkin kaikista kovimmat adrenaliiniryöpyt jalkapallossa, jota hän on pelannut noin 15 vuotta edustaen eri seuroja Suomen korkeimmalla sarjatasolla. Hakala on pelannut myös puoliammattilaisena Englannissa.