Politiikasta puhutaan paljon ja esimerkiksi Ranskan vaalit kiinnostavat sijoittajaa. Mitä muita tapahtumia sijoittajan kannattaa tarkkailla kesän kynnyksellä?
Ranskan presidentinvaalien ensimmäinen kierros oli markkinoiden kannalta riemastuttava. Epävarmuus Ranskan ja siten myös Euroopan yhtenäisyyden tulevaisuudesta hälveni merkittävästi, vaikka vaalien toisen kierroksen tulos vielä onkin näkemättä. Macronin voitto toisella kierroksella näyttää kuitenkin todennäköiseltä.
Viime kesänä alkanut maailmantalouden piristyminen on edelleen jatkunut ja Eurooppa, vastoin permapessimistien toiveita, on yllättänyt vahvalla kehityksellään. Tuloskehitys yrityksissä on ollut positiivisempaa kuin aikoihin ja osaltaan siivittänyt monia osakemarkkinoita uusiin huippuihin.
Osakkeet eivät arvostusperusteisesti ole tällä hetkellä lainkaan halpoja, mutta ottaen huomioon keskuspankkien massiivisen tuen mm. ultramatalien korkojen ja lainojen osto-ohjelmien muodossa, milloin osakkeiden sitten tulisi olla kalliita, jos ei juuri nyt?
Keskuspankkien tuen vähenemisen merkitystä tulevaisuudessa aliarvioidaan edelleen. On toki vaikeata, ellei mahdotonta mitata mikä tarkasti ottaen tuen merkitys on ollut viime vuosina esimerkiksi osakkeiden kurssikehitykselle, mutta selvää lienee, että tuen merkitys on ollut hyvin huomattava ja siten sen poistuminen luo aikanaan huomattavaa vastatuulta. Nykyinen sykli eroaa aiemmista merkittävästi tässä suhteessa ja siten tulevaisuuden ennustaminen aiemman kehityksen perusteella on hyvin epävarmaa.
Tuen poistuminen ottaa kuitenkin aikaa. Keskuspankit näyttävät olevan valmiita istumaan käsillään ja varmistumaan siitä, että finanssikriisin jälkeinen maailma todella on valmis tiukempaan rahapolitiikkaan. Täten sijoitusmarkkinoilla saattaa hyvinkin olla vielä aikaikkuna, jossa esimerkiksi osakkeet menestyvät erityisen hyvin. Alkuvuonna osakkeet ovatkin olleet vahvassa vedossa, eikä korkomarkkinakaan ole vielä suuremmin huolestunut keskuspankkien tulevista toimista.
Taustalla kummittelee kuitenkin huolia. Velkaantuneisuus globaalilla tasolla on edelleen pahentunut, Kiinan todellista tilannetta ei kukaan tiedä varmuudella, Trumpin politiikka on häilyvää…. Heikon, mutta positiivisen taloussyklin pituus alkaa lähestyä ennätyksiä, kuten osakemarkkinan noususyklinkin pituus ja kaiken kruununa vielä legendaarinen "sell in May and go away - myy toukokuussa ja poistu kesälaitumille" - hokema, joka on yllättävän usein toteuttanut itsensä.
Politiikasta puhutaan paljon. Pohjois-Korean tilanne, Syyria ja tulevat Iso-Britannian parlamenttivaalit ovat tärkeitä asioita, mutta markkinoiden kannalta tällä hetkellä pienen sivuroolin esittäjiä. Markkinoiden näkökulmasta Pohjois-Korean tilanne on kuitenkin tarkkailun arvoinen Kiinan ja Yhdysvaltain suhteiden näkökulmasta. Maiden välinen kauppa on edelleen voimakkaasti epätasapainossa ja Kiinan omistus Yhdysvaltain valtionvelasta merkittävä. Trumpin valinnan jälkeen on suhteissa Kiinaan ja Venäjään tapahtunut muutosta, joka voi toki johtaa ongelmiin, mutta sijoituspäätösten perustaminen oletuksiin näitten muutosten seurauksista on toistaiseksi liian epäselvää.
Lähitulevaisuuden tapahtumien suhteen sijoittaja nostaa peukut pystyyn Emmanuel Macronin menestykselle vaalien toisella kierroksella 7. toukokuuta.
En Marche!
Kirjoittaja Harri Kojonen on strategi ja salkunhoitaja OP Varainhoidossa. Sijoittaminen on ollut Kojosen ammattina vuodesta 1994.
Lisää aiheesta
Aiemmat kirjoitukset
- Käännettä korkosyklissä – ensimmäinen koronlasku EKP:lta
- Sijoitusmarkkinoilla katseet nyt korkotason kehityksessä
- Osakkeiden voittokulku jatkuu – Markkinoilla positiivinen tunnelma
- Osakesijoitukset tuottaneet alkuvuonna hyvin – kansainvälisen hajautuksen merkitys korostuu
- Osakekurssit jatkavat nousuaan – Erityisesti teknologiayhtiöiden kurssikehitys alkuvuonna vahvaa