Teknologia on olennainen ja huomaamatonkin osa jokapäiväistä arkeamme. Erilaisten palveluiden käyttäminen viihdepalveluista asiointipalveluihin on digitalisoitunut. Digitaalinen kehitys voimakkaan teknologisen kehityksen mahdollistamana ei pysähdy. Voimmekin tunnistaa erilaisia trendejä, miten teknologia tulee mahdollistamaan entistä älykkäämmän ja personoidun palvelun.
Kun vanha kodinkone hajoaa, uuteen vaihtaminen voi olla energiatehokkain ratkaisu. Asiantuntijat kertovat, milloin korjaaminen kannattaa ja millaisia kuluja kotivakuutus kattaa.
Kaukolämpö kallistuu jatkuvasti ja monessa taloyhtiössä pohditaan kiivaasti korvaavia vaihtoehtoja. Helsingin Meilahdessa sijaitsevassa kerrostalossa kaukolämpö vaihtui maalämpöön kolmisen vuotta sitten, ja luvatut laskelmat ovat pitäneet kutinsa. Energialasku on pudonnut puoleen ja samalla taloyhtiön kassaan kertyy euroja seuraavia investointeja varten.
EU kirittää jäsenmaitaan rakentamaan lisää vaihtoehtoisten käyttövoimien latausverkostoa uudistetulla Verkkojen Eurooppa -rahoitusohjelmalla. Se helpottaa myös suomalaisten toimijoiden mahdollisuuksia hakea taloudellista tukea päästöttömän liikenteen infrahankkeisiin.
Älykkäitä valaistusratkaisuja tarjoava Greenled on kasvanut voimakkaasti. Toiminnan laajeneminen Suomen ulkopuolelle edellyttää toimivaa valuuttakauppapalvelua ja sujuvaa rahaliikennettä.
Suomalaisten käyttämät eurosetelit painetaan Ranskassa ja Saksassa, mutta kaikki Suomen eurokolikot Suomessa. Raha kiertää aikansa, mutta tiedätkö, mitä sille tehdään, kun se on kulunut käyttökelvottomaksi?
Meilahdessa taloyhtiö vaihtoi kaukolämmön maalämpöön, ja kokonainen kerrostalo lämpiää maalämmöllä. Kesällä maalämpökaivot auttavat pitämään asunnot viileinä. Harvat kerrostalot ovat vielä siirtyneet Suomessa maalämpöön.