Janne Enarvilla ja Matti Kuparilla on nyt hymy herkässä, mutta kaksikon ilmeet olivat vielä muutama vuosi sitten huomattavasti vakavammat. Heidän taloyhtiössään Helsingin Meilahdessa oli käynnistynyt usean vuoden pohdinnan jälkeen iso energiaremontti, jossa perinteinen kaukolämpö vaihdettiin moderniin ja ympäristöystävälliseen maalämpöön.

Hankkeen vastustajat epäilivät viimeiseen saakka, etteivät investoinnin pääargumentteina olleet säästöt ja takaisinmaksuaika tulisi koskaan toteutumaan. Täysin varmoja siitä eivät voineet asennusten alkaessa olla myöskään Enarvi ja Kupari, vaikka viimeksi mainitulla olikin maalämmöstä kokemuksia toisesta taloyhtiöstä Paciuksenkadulla.

Nyt kaksikko voi todeta, että kaikki silloiset laskelmat ja selvitykset ovat pitäneet erittäin hyvin kutinsa. Mannerheimintie 106:n energialasku oli vuonna 2020 noin 10 300 euroa, kun vastaava summa ennen maalämpöremonttia oli 22 600 euroa.

– Kyllä tässä mennään ihan samaa polkua kuin Paciuksenkadulla, vaikka kyse on huomattavasti pienemmästä yhtiöstä. Paciuksenkadulla säästöä on kertynyt neljässä vuodessa jo 140 000 euroa, Kupari toteaa.

Meilahdessa sijaitsevassa kiinteistössä tehtiin pitkän harkinnan jälkeen iso energiaremontti, jossa kaukolämpö vaihdettiin maalämpöön.

Maalämmön takaisinmaksuaika noin 15 vuotta

Saldo tyydyttää maalämpöhanketta aikanaan aktiivisesti edistänyttä kaksikkoa, mutta tieto energialaskun reippaasta pudotuksesta on otettu tyytyväisinä vastaan myös 28 asunnon ja yhden liiketilan taloyhtiössä.

Bonuksena taloon saatiin myös jäähdytys, joka on osoittautunut kahtena hellekesänä tarpeelliseksi. Kaiken kukkuraksi jäähdytysteknologia on säästänyt käyttöveden lämmitykseen tarvittavaa sähköä.

– Kukaan ei enää valita tai harmittele, että tällainen investointi aikanaan tehtiin. Ja mikä parasta, se näyttää maksavan itsensä takaisin luvatussa ajassa eli noin 15 vuodessa, hallituksen puheenjohtaja Enarvi lisää.

Paciuksenkadulla säästöä on kertynyt neljässä vuodessa jo 140 000 euroa.

Hymyä leventää sekin, että kaukolämmön hinta on ollut taannoisen investointipäätöksen jälkeen selkeässä noususuunnassa. Tuorein korotus on peräti 20 prosentin luokkaa.

– Ajoitus oli tosiaan kohdallaan ja sitä on kehuttu myös naapuritaloissa. Ensimmäiset kehut tulivat itse asiassa heti rakennustöiden alkaessa 2018, Enarvi ja Kupari myhäilevät.

Mannerheimintie 106:n energialasku oli vuonna 2020 noin 10 300 euroa, kun vastaava summa ennen maalämpöremonttia oli 22 600 euroa.

Säästöt sukanvarteen ja aurinkopaneeleihin

Energialaskusta kertyneet säästöeurot olisi helppoa siirtää suoraan vastikkeisiin, mutta Meilahdessa on päätetty toimia toisin. Vastikkeiden alentamisen sijaan eurot säästetään sukanvarteen tulevia investointeja varten – niitä kun vanhassa taloyhtiössä tulee auttamatta vielä vastaan.

Lähivuosien tärkein energiainvestointikohde on aurinkoenergia ja sitä kautta talon entistä parempi energiatehokkuus ja pienempi hiilijalanjälki.

– Haluamme pitää jatkuvasti silmällä uusia mahdollisuuksia vihreään energiaan ja energiatehokkuuteen. Näistä yksi mahdollisuus voisi olla katolle asennettavat aurinkopaneelit, jotka tuottaisivat muun muassa maalämpöpumppujen vaatiman sähkön, Enarvi ynnäilee.

Kaksikko uskoo energiainvestointien vaikuttavan positiivisesti myös asuntojen arvoon ja kiinnostavuuteen, vaikka hinnat toki kohoavat Helsingin seudulla muutenkin joka vuosi.

– Tarkkoja myyntihintoja en tiedä, mutta ainakin tästä talosta myyntiin tulleet asunnot ovat menneet nopeasti kaupaksi. Se kertoo, että taloyhtiö on kiinnostava ja hyvässä kunnossa, Kupari toteaa.

Enarvin mukaan maalämpöjärjestelmä on ollut kiitettävän varmatoiminen, ja tämä halutaan varmistaa myös jatkossa.

– Uusi tekniikka on tuonut kiinteistöhuoltoon myös merkittäviä haasteita, mutta onneksi olemme löytäneet siihen hyvät yhteistyökumppanit, hän lisää.

Energiaremontti on palvelu, joka on suunniteltu taloyhtiöiden ympäristövaikutusten ja samalla energiakustannusten pienentämiseen. Palvelun avulla modernisoidaan taloyhtiöiden kiinteistötekniikka ilmanvaihdosta lämmitykseen ja valaistukseen. OP toimii remonttien rahoittajana. Lue lisää.

Lue seuraavaksi:

Millaiseen taloon voi asentaa ilmalämpöpumpun?