Tämä. Tämä se on. Maria-Pia Karppela, 33, istui pimeässä huoneessa nukuttamassa lasta, kun puhelimen näyttöön ilmestyi viesti kiinteistönvälittäjältä. Viesti sisälsi tiedot asunnosta, joka tulisi seuraavana päivänä myyntiin.

– Kädet melkein tärisivät, kun välitin viestin puolisolleni, Maria-Pia muistelee.

– Tuli heti sellainen olo, että asunnossa oli sitä jotakin.

Maria-Pia ja Eero Vartiainen muuttivat Tampereelle viisi vuotta sitten. Pariskunta osti ensiasunnokseen Risson alueelle vuonna 2013 rakennetun rivitalonelikon. Alkuun 86-neliöinen asunto tuntui unelmalta: maalämmön ansiosta asumiskulut pysyivät maltillisina ja bussi keskustaan lähti melkein kotiovelta.

Vuonna 2019 perheeseen syntyi lapsi. Uusi perheenjäsen muutti asetelmaa, samoin pandemia etätöineen. Asunnon seinät alkoivat kaatua niskaan, eikä lähiöelämäkään tuntunut omalta. Lapsen kasvaessa julkisilla kulkeminen alkoi tuntua vaivalloiselta, mutta perheeseen ei haluttu hankkia autoa.

– Olemme pohjimmiltamme cityihmisiä, jotka olivat aina ennen asuneet keskustan tuntumassa. Luulimme sopeutuvamme lähiöön, mutta toisin kävi.

Altavastaajan asemassa

Pariskunta päätti aloittaa uuden kodin etsinnät talvella 2021.

Kriteerit olivat selkeät: hyväkuntoinen kerrostaloasunto läheltä Tampereen keskustaa, yli 100 neliötä, minimissään neljä huonetta, kaksi vessaa, kodinhoitotila, sauna ja ainakin yksi terassi tai tilava parveke. Kävi kuitenkin nopeasti selväksi, että toiveet täyttäviä asuntoja ei juuri markkinoilla liikkunut.

– Seurasimme intensiivisesti asuntojen välityspalveluita, ja kävimme näytöissä aina, kun kohdalle sattui edes osan kriteereistä täyttävä kohde. Usein näytöissä oli meidän lisäksemme kymmeniä muitakin.

Lopulta vastaan tuli asunto, josta Maria-Pia ja Eero halusivat tehdä tarjouksen. Tarjous piti kuitenkin tehdä ehdollisena, sillä parilla oli vielä oma asuntonsa myymättä. Ehdollinen tarjous tarkoittaa sitä, että kaupat syntyvät vasta, kun ehdot täyttyvät. Tässä tapauksessa ehtona oli oman kodin myyminen.

Myyjä ei hyväksynyt ehtoa, sillä hän ei uskonut, että pari saisi kotinsa myytyä tarpeeksi nopeasti.

– Sen jälkeen takaraivossa jyskytti tieto siitä, että lähtisimme aina altavastaajina tarjoamaan. Se lisäsi stressiä.

Pettymykseen päättynyt kokemus opetti pariskunnalle sen, että oma asunto pitää saada kaupaksi mahdollisimman pian, jos aikoo päihittää muut ostajaehdokkaat. Pari pyysi OP Koti Pirkanmaan kiinteistönvälittäjä Arno Suhosen kotikäynnille arvioimaan asuntonsa. Hinta-arvion avulla he saivat pankista pankkia sitovan lainatarjouksen uutta kotia varten.

– Kemiamme kohtasivat heti. Arno ymmärsi, mitä olimme etsimässä, ja lupasi auttaa prosessissa. Olo oli heti varmempi, kun saimme tueksi ammattilaisen.

Tarjouspäätös vartissa

Yhteistyö kiinteistönvälittäjän kanssa antoi selkeän etulyöntiaseman.

Pariskunta sai Arnon kautta tiedon toiveisiinsa sopivista kohteista joitakin päiviä ennen kuin ne ilmestyivät yleiseen myyntiin. Suuri hyöty oli myös siitä, että pari saattoi kysyä Arnolta tämän mielipiteen kohteista, joihin he olivat itse törmänneet.

– Eräästäkin hän sanoi suoraan, että hintapyynti oli niin korkea suhteessa asunnon kuntoon, että hälytyskellojen pitää soida.

Välittäjä Arno Suhosen mukaan parin tilanne oli tyypillinen etenkin lapsiperheille nykyajan asuntomarkkinoilla: lisätilan tarve, uusi koti täytyy löytää ennen nykyisen myymistä, toiveissa muuttovalmis kohde. Yhä useammin etsintävaihe kestää pitkään, sillä kysyntää etenkin isoille, remontoiduille perheasunnoille on enemmän kuin tarjontaa.

– Heidän kohdallaan haastetta aiheutti se, että toiveissa oli löytää avarapohjainen perheasunto keskustasta. Ne ovat suorastaan harvinaisuus.

Huhtikuussa 2021 Arno sai kollegaltaan vinkin kohteesta, joka oli tulossa seuraavana päivänä myyntiin. 124 neliöitä ja neljä makuuhuonetta Amurista, aivan keskustan kupeesta. Uudehko talonyhtiö, siisti kunto, hyvä pohja ja kaksi isoa parveketta.

– Laitoin heti viestiä Maria-Pialle, ja sieltä tuli nopeasti vastaus, että kiinnostaa.

Pariskunta sopi näytön seuraavaksi päiväksi. He halusivat olla ensimmäisiä, jotka näkisivät asunnon. Paikan päällä vahvistui tunne siitä, että kyseessä oli heidän unelmiensa koti.

– Välittäjä esitteli samaan aikaan videopuhelun välityksellä asuntoa toiselle ostajaehdokkaalle. Lisäksi tiesimme, että samalle päivälle oli buukattu liuta muita näyttöjä.

Pariskunta käveli näytön jälkeen läheiseen leikkipuistoon ja mietti vartin. Molemmille oli selvää, että asunnosta tehdään ostotarjous, mutta sen suuruutta piti pohtia tarkkaan. Lopulta pari päätti tarjota 3 000 euroa yli pyyntihinnan.

– Tiesimme, että kilpailua on, ja että meidän tarjoustamme varjostaa ehto. Halusimme herättää mielenkiintoa tarjoamalla heti yli pyynnin.

Piinalliset tunnit

Heti tarjouksen jättämisen jälkeen pari soitti Arnolle totaalisen paniikkipuhelun. Oma asunto piti saada myyntiin niin nopeasti kuin mahdollista.

– Arno rauhoitteli ja sanoi, että hoitaa kaiken. Silloin oli perjantai, mutta hän sai tilattua kaikki tarvittavat paperit kiireellisinä viikonlopun aikana ja buukattua asunnolle stailaajan ja valokuvaajan maanantaiaamuksi.

Perheen koti tuli myyntiin tiistaina ja herätti paljon mielenkiintoa. Keskiviikoksi sovittiin kahdeksan näyttöä, ja seuraavana päivänä koossa oli kolme tarjousta – kaikki yli pyyntihinnan.

Arno oli painottanut ostajaehdokkaille, että näiden kannattaa tehdä asunnosta mahdollisimman hyvä tarjous ensimmäisellä kierroksella, sillä myyjillä oli kiire.

– Istuimme bussissa matkalla kotiin, kun Arno soitti ja kertoi tarjouksista. Tunsimme valtavaa helpotusta. Aloin vasta silloin uskoa, että homma saattaisi jopa onnistua.

Samaan aikaan pariskunta sai tiedon, että toinen ostajaehdokas oli tekemässä ehdotonta tarjousta heidän unelmiensa kodista. Myyjä oli hyväksynyt pariskunnan ehdollisen tarjouksen, mutta sai jatkaa markkinointia niin kauan, kunnes heidän oman asuntonsa kaupat varmistuisivat.

– Jos joku olisi ehtinyt tarjoamaan ei-ehdollisen tarjouksen, koko homma olisi sitten ollut siinä. Se oli todella piinaavaa.

Puhelimet kävivät kuumana välittäjien kesken. Maria-Pia ja Eero eivät voineet hyväksyä tarjousta omasta asunnostaan ennen kuin he olivat varmoja, ettei unelmien kodista ollut hyväksytty toista tarjousta. Lisäksi pankilta piti saada sitova lainatarjous.

Kun allekirjoitimme kauppakirjat, pyysimme mummon lapsenvahdiksi ja menimme juhlaillalliselle.

– Meillä kävi tuuri, että OP Koti Pirkanmaa välitti molempia kohteita ja OP Tampere hoiti uutta asuntolainaa. En usko, että homma olisi mennyt muuten maaliin.

Vihdoin unelmien kotiin

Maria-Pia muistaa edelleen hetken, jolloin hän sai tietää, että unelmasta tulisi totta. Lapsi nukkui päiväunia sisällä ja hän puhui Arnon kanssa kuiskaten terassilla.

– Silloin ei vielä pystynyt tuulettelemaan isommin, vaikka sisälläni räjähteli. Kun allekirjoitimme kauppakirjat, pyysimme mummon lapsenvahdiksi ja menimme juhlaillalliselle.

Perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa viime heinäkuussa. He teettivät ennen muuttoa pientä pintaremonttia, ja syksyllä rempattiin myös keittiö. Loppuvuodesta koti oli vihdoin olla valmis.

Koti on ollut juuri sitä, mitä pitikin.

Naapurustossa asuu paljon lapsiperheitä ja lähistöllä sijaitsee monia leikkipuistoja. Kaikki palvelut ovat lähellä.

– Keskustaan voi kävellä tai pyöräillä, ja kohta kodin viereen tulee raitiovaunupysäkkikin.

Maria-Pia rakastaa erityisesti asunnon isoja ikkunoita, joista näkyy puistomaisen maiseman lisäksi horisontissa häämöttävä Näsinneula.

– Nyt pystymme elämään omannäköistämme elämää. Se on toteutunut unelma.

Etsitkö asuntoa? Katso myytävät asunnot OP Kodin sivuilta.

Lue myös:

Ensimmäinen omistusasunto löytyi Järvenpäästä: "Tämänkokoisen hinta olisi Helsingissä satatuhatta enemmän"

Nuori perhe löysi unelmien ensiasunnon ostotoimeksiannon avulla