Reissuun hyvällä omallatunnolla: 10 vinkkiä vastuulliseen matkailuun
Lisää aiheesta
Vastuullisuus on entistä tärkeämpi matkustuskriteeri, mutta kuinka valita eri matkamuotojen ekologisesti ja eettisesti parhaat puolet? Lue asiantuntijoiden 10 vinkkiä.
Tältä vuodelta toivotaan paria edeltävää pandemiavuotta laajempia mahdollisuuksia matkustaa. Kotimaan- ja lähimatkailu ovat jo pitkään nousussa ollut trendi, mutta Matkamessujen vuoden 2022 matkailututkimus kertoo myös kaukokaipuusta.
Kyselyn mukaan kaksi kolmesta suomalaisista suosii ulkomaanmatkoja, mutta vastuullisuuteen huomiota kiinnittäen. Vain 11 prosenttia tutkimukseen osallistuneista ilmoittaa, että vastuullisuus ei kuulu heidän valintakriteereihinsä lainkaan.
Muista vastaajista yhä useammat kiinnittävät huomiota paikallisen kulttuurin ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen sekä hiilidioksidipäästöihin ja niiden kompensointiin.
Aina vastuullisuuteen liittyvien seikkojen kartoittaminen ei ole kuitenkaan ihan yksinkertaista. Siksi kysyimme matkailualan konkareiden parhaita vinkkejä.
Matkusta maata pitkin
Haaveiletko junamatkasta Euroopan halki tai mietitkö vaikkapa Etelä-Euroopan junien aikataulussa pysymistä? Maata pitkin matkustavat -Facebook-ryhmä ja sen 25 000 jäsentä osaavat vastata kinkkisiinkin junamatkailuun liittyviin kysymyksiin.
Vuonna 2015 pienen piirin keskustelufoorumina aloittaneella sivustolla jaetaan matkavinkkejä niin Suomeen kuin ulkomaillekin. Sivuston perustaja Santeri Junttilan uusin ilonaihe on tänä keväänä Tukholma-Berliini -välillä liikennöinnin aloittava yöjuna. Baltian kautta Keski-Eurooppaan junalla matkustamista Junttila pitää sen sijaan hankalana.
– Se reitti on murheenkryyni. Reitillä ei ole enää yöjunia, vaan matka vaatii kikkailua ja useamman päivän aikaa.
Euroopassa matkustamiseen Junttila suosittelee Interrail-lippua. Laivamatkat eivät saa häneltä pelkkiä kehuja.
– Esimerkiksi Itämerellä liikennöinti aiheuttaa paljon päästöjä. Jos matkustaisin Helsingistä Tukholmaan, menisin ensin junalla Turkuun ja vasta sieltä laivalla Tukholmaan, Junttila sanoo.
Kimppakyydillä vai vuokra-autolla?
Kotimaassa matkustaessa ollaan usein tilanteessa, jossa julkinen liikenne kulkee harvakseltaan tai sitä ei ole lainkaan. Lomakäytössä vuokra-auto on todennäköisesti omaa autoa ekologisempi ja edullisempi vaihtoehto. Myös kimppakyytejä kannattaa kysellä – tai perustaa oma ryhmä.
Facebookissa voi piipahtaa vaikkapa Kimppakyyti-ryhmän sivuilla.
– Euroopassa BlaBlaCar on tutustumisen arvoinen palvelu, Santeri Junttila vinkkaa.
Pakettimatka toimivin vaihtoehto?
Vastuullinen lomamatka on aina monen tekijän summa. Huomioon tulee ottaa matkustusmuodon lisäksi niin majoitus, ympäröivät olosuhteet kuin matkakohteessa käyttäytyminen.
Matkamessujen tiedottaja Anu-Eveliina Mattila muistuttaa, että vastuullisista ratkaisuista on oltava yleensä valmis maksamaan enemmän kuin ei-niin-kestävistä vaihtoehdoista.
– En puhu kenenkään puolesta, mutta tiedän 30 vuoden matkailualan kokemuksella, että isoilla matkatoimistoilla ja matkanjärjestäjillä on pitkä kokemus ympäristökärjellä toimimisesta.
Eri matkanjärjestäjien panostuksiin kannattaa tutustua huolella jo etukäteen.
– Parhaimmillaan koko matkaketjun ekologisuus ja eettisyys on mietitty asiakkaan puolesta.
Jos kohteessa valitsee muita kuin matkanjärjestäjän palveluja, myös niiden laatutakuuseen, vakuutuksiin ja työntekijöiden olosuhteisiin on syytä kiinnittää huomiota. Eettisesti arveluttava eläinturismi, kuten norsusafarit, kannattaa jättää väliin.
Kompensoi lentopäästösi
Sitran vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen myöntää, että lentopäästöjen kompensointi voi tuntua tavallisesta kuluttajasta villiltä länneltä.
– Periaatteena on, että matkustaja maksaa päästöjä torjuvalle taholle summan, jolla lennon ilmastokuorma hyvitetään. Osa kompensaatiotoimista keskittyy imuroimaan ilmakehään jo päätyneitä päästöjä esimerkiksi puita istuttamalla ja metsiä suojelemalla. Osa menetelmistä pyrkii parantamaan energiatehokkuutta ja estämään päästöjen pääsyn ilmakehään, Tynkkynen kertoo.
Monille lentoyhtiöille voi maksaa kompensaatiomaksun joko ennen tai jälkeen lennon. Myös muilla toimijoilla on laskureita, joiden avulla kuluttaja saa selville lentonsa hiilijalanjäljen.
– Jos kompensaatiomaksu on ihan hirveän halpa, myös sillä aikaansaatava ilmastohyöty on hyvin todennäköisesti pieni.
Kompensaation pitäisi olla aina vasta viimeinen vaihtoehto.
– Tärkeintä on pystyä ehkäisemään itse päästöjen syntymistä, Tynkkynen huomauttaa.
Viivy pidempään, matkusta vähemmän
Se, että etätyöntekijät yhdistävät työn ja huvin esimerkiksi Pohjois-Suomen hiihtokohteissa, voi kasvaa isoksikin ilmiöksi. Matkamessujen Anu-Eveliina Mattila kiittelee niin sanottuja workcation-lomia.
– Pidempään yhdessä kohteessa vietetty loma on aina parempi kuin monta vastaavaa, lyhyttä matkaa. Jos matkustaa vaikkapa Berliiniin, siellä kannattaa viettää viikonlopun sijaan viikko, Mattila suosittelee.
Vältä sesonkihuippuja
Ulkomaanmatkoilla Anu-Eveliina Mattila neuvoo välttämään sesonkihuippuja. Tuolloin luonnon kuormittuminen jakaantuu tasaisemmin, eikä palveluissa esiinny tyhjäkäyntiä.
Jos Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lapin toive toteutuu, myöskään kotimaanmatkailu ei ole jatkossa enää yhtä sesonkisidonnaista kuin mitä se on tällä hetkellä.
– Korona-aikana suomalaiset ovat oppineet tuntemaan Suomea paremmin, mutta jos kotimaassa alettaisiin matkustaa tasaisemmin myös sesonkien ulkopuolella, hyötyjiä olisivat niin kuluttajat kuin palvelujen tuottajat.
Lapin mukaan esimerkiksi Pohjois-Suomen kesäsesonki on jo pitenemässä.
– Matkailun vastuullisuutta lisäisi myös se, jos henkilökunnan ei tarvitsisi matkustaa töiden perässä sesonkien vaihtuessa vaan he voisivat muuttaa pysyvästi työpaikkakunnille, Lappi sanoo.
Tue paikallisuutta
Vastuullinen matkustaja suosii paikallisuutta jopa tuliaishankinnoissaan. Varsinkin köyhissä maissa tuotteista kannattaa maksaa reilun kaupan hinta, eikä tinkiä loputtomiin. Myös paikallisten palvelujentarjoajien käyttäminen tukee usein koko ympäröivää yhteisöä.
Karavaanarina kotimaan kamaralla
Korona-aikana suosiotaan kasvattanut karavaanarius on jo jopa parinsadantuhannen suomalaisen harrastus. Samalla kun kotimaan kamaralla liikkuminen on lisääntynyt, on moni ympäristöä kuormittavampi ulkomaanmatka jäänyt tekemättä.
– Karavaanariudessa kyse on lähes aina lähimatkailusta. Vaikka välillä käytäisiin Ruotsin puolella tai Norjan tuntureilla, etapit ovat pääasiassa lyhyitä, Suomen Karavaanareiden toimitusjohtaja Timo Piilonen kertoo.
Hän toivottaa uudet harrastajat tervetulleiksi Karavaanareihin.
– Vastuullinen karavaanari liikkuu luontoa ja paikallisia asukkaita kunnioittaen. Nykyisin leirintäalueilla kaikki on erittäin ekologisesti järjestettyä, mutta jos yöpyy leirintäalueen ulkopuolella, ajoneuvo on pysäköitävä luvalliselle paikalle eikä jälkeensä saa jättää roskia, Piilonen neuvoo.
Luonnossa on aina tilaa
Metsähallituksen viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist tietää, että kaikkein suosituimpiin kotimaan luontokohteisiin jopa jonotetaan. Rosqvistin mukaan luontoon ei ole kuitenkaan koskaan vastuutonta lähteä.
– Kaikkien ei välttämättä kannata lähteä liikkeelle viikon suosituimpaan aikaan lauantaiaamuna, mutta kyllä luonnonsuojelu- ja kansallispuistoihin sekä retkeilyalueille mahtuu varsinkin, kun pysäköintialueita on laajennettu ja julkista liikennettä lisätty.
Luontoon.fi -sivustolta löytyy muun muassa luonnossa majoittumiseen liittyvää tietoa, ja kokeneemmat eränkävijät auttavat mielellään aloittelijoita.
– Taukotuvat ja eräkämpät ovat hieno osa retkeilykulttuuria. Ensikertalaisen voi olla hyvä varata petipaikka etukäteen tai ottaa mukaan oma teltta tai riippumatto, Rosqvist vinkkaa.
Lomaile omalla paikkakunnalla
Mitä jos matkaan lähtisi ex-tempore? Tai vaikka vain vuorokaudeksi? Tuolloin helppo ratkaisu on staycation eli miniloma omalla paikkakunnalla. Yleensä kyse on hotelliyöstä joko ystävien kesken tai parisuhteen piristämiseksi. Ja mikä olisikaan vastuullisen matkailun kannalta parempi vaihtoehto!
Matkustaminen vaatii koronapandemian takia erityistoimenpiteitä ja tilanteet voivat muuttua äkillisestikin. Matkavakuutus kannattaa huolehtia kuntoon jo matkaa varattaessa, jotta saat mahdollisimman kattavan turvan esimerkiksi matkan peruuntumisen varalle. Lue lisää. |
Lue myös: