Harvoin on odotettu taantumaa niin yleisesti kuin viime aikoina. Mutta mikä on taantuma? Yksinkertaisimmillaan taantuma määritellään bruttokansantuotteen supistumisena edellisestä vuosineljänneksestä kahtena perättäisenä vuosineljänneksenä. Määritelmää saattavat käyttää niin talousasiantuntijat kuin mediakin. On monta syytä, miksi tämä yksinkertaistettu määritelmä kannattaa kuopata.

Teksti Reijo Heiskanen, OP Ryhmän pääekonomisti @Reiskanen
Julkaistu 7.12.2022

Yhdysvalloissa tutkimuslaitos NBER on ”virallinen” taantumien määrittelijä. Vapaasti käännettynä sen mukaan taantuma on merkittävä ja laaja-alainen talouden toimeliaisuuden väheneminen, joka kestää pidempään kuin muutaman kuukauden, ja on nähtävissä BKT:n kehityksessä, reaalituloissa, työllisyydessä, teollisuustuotannossa ja kaupan myynnissä.

BKT:n supistuminen kahden perättäisen kvartaalin ajan voi siis olla välttämätön, mutta ei lainkaan riittävä ehto taantumalle. Kun talous ei ole oikeasti taantumassa laajempien kriteerien perusteella, puhutaan teknisestä taantumasta. Esimerkiksi Yhdysvaltojen talous supistui kahtena perättäisenä kvartaalina kuluvan vuoden alkupuoliskolla, mutta en ole törmännyt yhteenkään lähteeseen, joka olisi tulkinnut maan talouden olleen varsinaisesti taantumassa.

Suomessa BKT on supistunut kuluvalla vuosituhannella kahtena tai useampana perättäisenä kvartaalina seitsemän kertaa. Joskus parin perättäisen kvartaalin BKT:n lasku voi käydä ilmi vasta tarkentuneista luvuista. Niinpä kukaan ei hoksannut vuonna 2018, että taloushan olikin kahden kvartaalin määritelmän perusteella taantumassa. Muuten taantuma varmaan tuskin olisi tullut mieleen, kun työttömyys aleni vauhdilla ja taloustilanne oli muutoinkin hyvissä kantimissa. Luottamus talouteen varsinkin vuoden alussa suorastaan huipputasolla.

Kahden kvartaalin määritelmä ei ole oikeastaan koskaan ollut riittävä tai hyvä määritelmä taantumalle. Nykyisin se on sitä vielä vähemmän. Väestönkasvu oli aiemmin useimmissa kehittyneissä maissa nykyisin nopeampaa. Samoin tuottavuuden kasvu. Talouden trendikasvu oli merkittävästi nykyistä nopeampaa. Talouden supistuessa poikkeama trendiltä oli selvästi suurempi kuin nykyisin.

Suomessa 1980-luvulla viljeltiin näppisääntöä, jonka mukaan työttömyys alkaa nousta, jos vuotuinen BKT:n kasvu hidastuu alle kolmen prosentin vuoden parin ajaksi. Vielä 1990-luvulla tuo näppisääntö saattoi yhä pitää paikkansa, mutta nyt vastaavan säännön luku olisi todennäköisesti vajaa prosentti. Nykytilanteessa BKT:n pienellä supistumisella ei välttämättä olekaan laajempia vaikutuksia, jotka oikeuttaisivat puhumaan taantumasta.

Miksi siis ylipäätään kytätä BKT:n kahden kvartaalin supistumisia, jos tämä ei oikeastaan koskaan ole tarkoittanut sitä, että talous olisi taantumassa? Parempi olisikin seurata talouden tilaa laajemmin, ja erityisesti työmarkkinoiden kehitystä. Työttömyyden nousu on esimerkiksi Yhdysvalloissa aina merkinnyt taantumaan myös NBER:n kriteerien mukaan. Työttömyyden vaihtelut korreloivat usein myös esimerkiksi osakemarkkinoiden vaihteluiden kanssa.

Suomessa tilastoissa on enemmän vaihtelua kuin suuremmissa maissa, ja tilastot tarkentuvat jälkikäteen paljon.  Lievää taantumaa voi olla vaikea todentaa kovin nopeasti. Miksi edes pitäisi? Talouden vajotessa oikeasti taantumaan, merkit ovat kyllä selvät.

Olemme arvioineet, että Suomi on vajoamassa ensi vuonna maltilliseen taantumaan. Se kuinka monta perättäistä kvartaalia BKT supistuu, ja missä järjestyksessä, ei ole ratkaisevaa tälle arviolle. Taantumaa arvioimme useamman tekijän perusteella, kuten myös NBER tekee. Erityisesti työmarkkinoiden kehitys on keskeisellä sijalla.

Kirjoittaja Reijo Heiskanen on OP Ryhmän pääekonomisti. Hänellä on pitkä kokemus ekonomistina makrotalouden ja rahoitusmarkkinoiden parissa. OP Ryhmän pääekonomistina hän on toiminut vuodesta 2010.