Talouksien elpyminen ja tuloskasvu jatkuvat, mutta nousuvesi ei enää nosta kaikkia veneitä. Kustannuspaineet ovat kivi monen yhtiön kengässä, ja jatkossa alamme yhtiökohtaisesti näkemään myös tulospettymyksiä.

Teksti Antti Saari, OP:n pääanalyytikko @anttisaari1
Julkaistu 7.9.2021

Pörssiromahdus on loistava aika aloittaa sijoittaminen, ja tätä viisautta tuntuu noudattaneen ennätyksellinen määrä sijoittajia niin kotimaassa kuin maailmallakin. Sijoittajamäärät ovat kasvaneet viime vuoden kevään romahduksen jälkeen roimasti ja osakekurssien väkevää nousua on saanut seurata henkeä haukkoen.

Kurssiralli on epäilemättä ollut ansaittua, kun pahimmat huolet koronan vaikutuksista ovat osoittautuneet liioitelluiksi, keskuspankit ja valtiot ovat pumpanneet ennätyksellisiä määriä elvytysrahaa ja yhtiöiden tulokset elpyvät hurjalla tahdilla talouksien mukana. 

Poikkeuksellista poutaa on riittänyt niin ulkona kuin pörssissäkin, mutta vähitellen koittaa paluu arkeen. Monelle tuoreelle sijoittajalle arkipäiväisiksi muuttuneet roimasti kaksinumeroiset tuottoluvut muodostuvat jatkossa haastaviksi saavuttaa, kun keskuspankit ja valtiot ajavat asteittain alas elvytystään, ja tuloskasvu hidastuu talouksien terävimmän elpymispiikin jäätyä taakse. Aurinko paistaa edelleen, mutta ei enää yhtä kuumasti. Vaihtelevampiin säihin on syytä varautua. 

Pitkässä juoksussa tuloskasvu ratkaisee ja tässä vaiheessa elpymissykliä osakkeiden kyydissä istuminen on ilman muuta perusteltua. Sijoittajien on kuitenkin syytä pohtia, onko salkku vaihtelevia säitä kestävässä kunnossa, sillä nousuvesi ei enää kannattele kaikkia veneitä. Yhtiöiden kulurakenteet alkavat koronan jäljiltä vähitellen normalisoitua ja samalla tuotantokustannusten nousu nakertaa monin paikoin ennätyskorkealle nousseita voittomarginaaleja.  

Tulosyllätykset eivät jatkossa tule enää painottumaan yksinomaan positiiviselle puolelle ja sijoituspäätöksissä kannattaa kiinnittää huomiota hinnoitteluvoimaan sekä akuutin korona-ajan jälkeiseen kysyntänäkymään. Kevätkaudella kukoistivat monet sykliset sektorit, mutta nyt peli menee hienojakoisemmaksi.  

Kulutustottumusten normalisoituminen ja kustannusten nousu uhkaavat lähikvartaaleina monien yhtiöiden ansaintaa tuoden oman mausteensa sijoituskohteiden valintaan. Onnekkaita ovat ne yhtiöt, joilla on raudanluja hinnoitteluvoima tai jotka saavat seurata komponenttipulaa, logistiikkakustannusten räjähtämistä ja materiaalihintojen nousua katsomon puolelta. 

Kirjoittaja Antti Saari toimii OP:n pääanalyytikkona. Antti on toiminut sijoitusmarkkinoilla vuodesta 2008 lähtien erilaisissa analyytikon ja strategin tehtävissä.