Kuka olisi uskonut, että epävarmat ajat saavat aikaan ennennäkemättömän sijoitusbuumin?

Rahasto- ja osakesijoittamisesta on nimittäin tullut korona-aikaan ennätyksellisen suosittua. Siitä kertovat muun muassa tilastot: Suomen Pankin mukaan kesäkuussa 2021 suomalaiset kotitaloudet tekivät uusia sijoituksia osakkeisiin 820 miljoonan euron edestä ja sijoitusrahastoihin 300 miljoonan euron edestä. Buumi näkyy myös OP:ssa.

OP:n rahastoihin  on tullut vuoden 2021 heinäkuun loppuun mennessä 120 000 uutta rahasto- osuudenomistajaa. Näin kova nousu on poikkeuksellista, sanoo OP:n varallisuudenhoidon sähköisen myynnin johtaja Joakim Reinius.

Luottamus on korkealla

Reinius uskoo, että suurin syy kasvuun on, että osakemarkkinoiden ja samalla myös osakerahastojen tuotot ovat olleet pitkään erittäin hyviä.

– Toinen puoli on, että matalan korkotason vuoksi tileiltä ei saa tuottoja rahoille. Moni tilisäästäjä on alkanut pohtia, että ehkä rahat kannattaisi laittaa tuottamaan muilla tavoin.

Koronakin on vaikuttanut. Epidemian takia osalla suomalaisista on jäänyt selkeästi enemmän rahaa säästöön kuin normaalisti ja sitä on nyt laitettu markkinoille tuottamaan.

– Pörssissä korona loi hetkellisen alennusmyynnin, josta toivuttiin nopeasti, ja nyt talouden kasvuluvut ovat vahvoja. Tämä heijastuu luottamuksena sijoittamiseen. Rahastosijoittaminen on useimmille helpoin tapa aloittaa sijoittaminen, joten kasvu näkyy siellä erittäin vahvana, Reinius kertoo.

Erityisesti suomalaisten sijoitusrahasto-omistukset kasvoivatkin uusiin ennätyksiin kesäkuussa 2021, jolloin kotitalouksien sijoitusrahasto-omistusten arvo oli 31,7 miljardia euroa.

Hyvät tuotot houkuttelevat

Myös osakesijoittajia on ollut tänä vuonna liikkeellä tavallista enemmän, sanoo OP:n myyntijohtaja Tanja Pajunen.

– Asiakasvirrat ja kaupankäyntivolyymit ovat selvästi aiempia vuosia korkeammalla. Osakesäästötilejä on avattu Suomessa syyskuuhun 2021 mennessä lähes 230 000 kappaletta. OP:lla arvo-osuustilejä eli osakesijoittamiseen vaadittavia sijoitussalkkuja on avattu tämän vuoden syyskuuhun mennessä jo noin 20 prosenttia enemmän kuin koko viime vuonna, Pajunen kertoo.

Pajusen mukaan myös osakesijoittamisen innostusta selittävät osittain viime aikojen hyvät tuotot osakemarkkinoilla.

– Monelle sysäys osakesijoittamisen aloittamiseen oli markkinoiden notkahdus viime keväänä. Kun osakekurssit putosivat, oli hyvä aika aloittaa sijoittaminen, ja se sai ison porukan liikkeelle.

Sijoittamisesta on tullut kaiken kansan, ei vain ammattilaisten, juttu.

Myös suomalaisten osakeomistusten arvossa on tehty ennätyksiä: kesäkuussa 2021 osakeomistusten arvo kasvoi 1,2 miljardia euroa. Kokonaisarvo oli kesäkuussa 52,7 miljardia euroa.

Vastuullisuus ja suora osakesijoittaminen kiinnostavat

Rahastosijoittajat ostavat nyt laaja-alaisesti monenlaisia rahastoja.

– Viime aikoina eniten merkintöjä ovat keränneet vastuullisen sijoittamisen rahastot, indeksirahastot sekä asuntoihin, metsään ja muihin vaihtoehtoisiin sijoitusluokkiin sijoittavat rahastot, Joakim Reinius sanoo.

Suomalaisten osakkeiden kaupankäynnin volyymi lähes tuplaantui viime vuonna edellisvuoteen verrattuna eikä aktiivisuus näytä hiipuvan tänäkään vuonna. Suomalaisten ostetuimpien osakkeiden listalta löytyy edelleen tuttuja Nokiaa, Sampoa ja Fortumia.

Lisäksi ETF-tuotteiden eli indeksiosuusrahastojen merkinnät ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosina.

– OP:n henkilöasiakkaiden ETF-valinnoissa korostuu vastuullisuus: kymmenen ostetuimman joukosta löytyy useampia vastuullisia rahastoja, kuten puhtaan energian ja kestävän ruoantuotannon yhtiöihin sijoittavia ETF:iä, Tanja Pajunen kertoo.

Nuoret, naiset ja lapsetkin sijoittavat

Sijoittamisesta ylipäätään on tullut trendikästä. Se näkyy esimerkiksi niin, että sijoittajiksi on tullut kokonaan uusia asiakasryhmiä.

– Viime vuosina erityisesti nuoret ovat lähteneet sijoittamiseen mukaan. He ovat ottaneet jo nuorella iällä selvää sijoittamisesta, ymmärtävät pitkän aikavälin tavoitteen eivätkä säikähdä kurssien heilumista. He ovat myös vanhempia ikäluokkia rohkeampia sijoittamaan osakerahastoihin tai suoraan osakkeisiin, Joakim Reinius sanoo.

Myös naisten määrä sijoittajina on kasvanut, ja lapsillekin sijoittaminen on tavanomaisempaa.

– Sijoittamisesta on tullut kaiken kansan, ei vain ammattilaisten, juttu, Tanja Pajunen luonnehtii.

Taloudesta ja sijoittamisesta puhutaan myös nykyisin aiempaa enemmän sekä mediassa, somessa että kahvipöydissä.

– Ehkä korona-aika on saanut meidät kaikki miettimään maailmantaloutta, omaa henkilökohtaista taloutta ja niiden yhteyttä, Pajunen pohtii.

Hae tilivaroille parempaa tuottoa

Jos tilillä on ylimääräisiä säästöjä, eikä muu säästäminen ja sijoittaminen ole tuttua, Joakim Reinius suosittelee perehtymään tarkemmin rahastosäästämiseen.

Pitkällä aikajänteellä rahastoilla on mahdollista tavoitella parempaa tuottoa varoille. Sijoittamisen voi aloittaa pienellä osalla säästöistä.

– Varovaisemmalle sijoittajalle on tarjolla myös muita kuin osakemarkkinoille sijoittavia rahastoja. Monen on helpompi lähteä liikkeelle yhdistelmärahastoilla sekä asuntoihin ja metsään sijoittavilla rahastoilla. Myöhemmin osaamisen kartuttua voi lähteä tutustumaan suoran osakesijoittamisen maailmaan.

Asuntosijoittamisen suuntaa vaikea ennustaa

Asuntosijoittamiseen korona-aika on aiheuttanut hieman myllerrystä. Keväällä 2020 asuntomarkkinat hiljenivät täysin pariksi kuukaudeksi, ja asiantuntijat pohtivat, oliko kyse isosta romahduksesta. Pian markkinat alkoivat kuitenkin elpyä ja asuntojen hinnat nousta.

– Viime loppukeväästä lähtien asuntojen hinnat ovat taas nousseet ja asuntokauppa on käynyt kiivaasti, sanoo johtaja Lasse Palovaara OP Kodista.

On kuitenkin vaikea ennustaa, mihin suuntaan asuntosijoittaminen on menossa.

– Sijoitusasuntoja ostetaan, mutta asuntosijoittajat myös myyvät sijoituksiaan pois.

Asuntosijoittajille aiheuttavat tällä hetkellä päänvaivaa myös suunnitelmat taloyhtiölainojen verovähennyskohtelun muutoksista. Tähän asti asuntosijoittaja on voinut vähentää verotuksessa taloyhtiölainan vuokratuotosta, mutta päättäjät pohtivat parhaillaan verovähennysoikeuden mahdollista poistamista.

– Asuntosijoittaminen kannattaa toki edelleen, mutta jokaisen aiheesta kiinnostuneen olisi nyt hyvä perehtyä ajankohtaisen tilanteeseen ja ymmärtää oma sijoitusstrategiansa aiempaa paremmin, Palovaara summaa.

Tiesitkö, että osuuspankin omistaja-asiakkaana saat etuja säästämisen sekä sijoittamisen palveluista? Esimerkiksi lähes kaikkien rahastojen ostot ja myynnit ovat omistaja-asiakkaalle maksuttomia. Lue lisää.

Lue myös:

Miten vaurastua, jos sijoittaminen kuulostaa vaikealta?

Osakesäästötilin tarjoaa osuuspankki.

Osakesijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki. Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö.